|
Virkkunen: Maahanmuuttajille lukioon valmistavaa koulutusta Opetusministeri Henna Virkkunen esittää, että maahanmuuttajille järjestettäisiin lukioon valmistavaa koulutusta. – Maahanmuuttajanuoria siirtyy lukiokoulutukseen vähän suhteessa suomen- ja ruotsinkielisiin oppilaisiin. Maahanmuuttajanuoret myös keskeyttävät lukion kantaväestöön kuuluvia useammin. Keskeisenä syynä ovat heidän puutteelliseksi kokemansa kielelliset valmiudet. Lukioon valmistavassa koulutuksessa voidaan tämä puute korjata, Virkkunen sanoo. Virkkusen mukaan koulutus ja etenkin riittävä kielikoulutus on avainasemassa maahanmuuttajien kotoutumisen onnistumisessa. – Maahanmuuttajien perusopetukseen on nyt satsattu aiempaa enemmän, jotta nuoret pääsisivät mahdollisimman nopeasti kiinni suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Kaikkien tulisi saada perusopetuksesta valmiudet jatko-opintoihin, joko ammatilliseen koulutukseen tai lukioon. Tällä hetkellä tämä tavoite ei kaikkien maahanmuuttajien osalta vielä toteudu, Virkkunen sanoo. Maahanmuuttajien lukiokoulutukseen valmistava koulutus keskittyisi kielen opiskeluun sekä kulttuuri- ja opiskelutaitojen vahvistamiseen. Valmistavan opetuksen laajuus olisi vuoden mittainen. Jo nyt maahanmuuttajille järjestetään valmistavaa opetusta perusopetuksessa sekä ammatillisessa koulutuksessa. ---- Perusopetuksessa maahanmuuttajille järjestetään valmistavaa opetusta. Valmistavan opetuksen tuntimäärä kaksinkertaistettiin sinivihreän hallituksen toimesta 2009, uudistuksen tarkoituksena oli helpottaa maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kotoutumista ja turvata heidän yhdenvertaiset mahdollisuutensa osallistua perusopetukseen. Ammatillisessa koulutuksessa maahanmuuttajille on tarjottu valmistavaa koulutusta vuodesta 1999 alkaen, koulutuksen tavoitteena on antaa kielelliset ja muut tarvittavat valmiudet ammatillisiin opintoihin siirtymistä varten. Vuoden 2010 alusta voimaan tullut ammattikorkeakoululain muutos mahdollistaa maahanmuuttajien valmentavan koulutuksen järjestämisen myös ammattikorkeakouluissa.
|