kirjoituksia.jpg
8.6 Helsingin Sanomat mielipidekirjoitus

Yliopistojen perusrahoitus ei vähene

Vihreiden puoluehallituksen jäsen Touko Aalto esitti (HS 4.6.2010) virheellisesti, että hallitus ei olisi pitänyt yliopistoille annettuja rahoituslupauksia. Omasta puolestani voin todeta, että hallitus on johdonmukaisesti pitänyt yliopistouudistuksen yhteydessä tekemänsä rahoituslupaukset. Hallitus on tehnyt myös runsaasti muita päätöksiä yliopistojen vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden turvaamiseksi.

 

Haastavasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta hallitus on vahvistanut yliopistojen perusvoimavaroja ja tätä kautta tukenut yliopistojen pitkäjänteistä kehittämistä. Yliopistojen toiminta rahoitetaan jatkossakin pääasiallisesti valtion rahoituksella.

 

Valtionhallinnon tuottavuusohjelman vuosien 2007-2011 henkilötyövuosivähennysvelvoitteet ja vuosien 2012-2015 valtionhallinnon tuottavuustoimenpiteet eivät enää koske uudessa oikeushenkilömuodossa toimivia yliopistoja. Tuottavuustoimenpiteillä on kuitenkin yliopistojen kohdalla vuoteen 2011 asti euromääräisiä vaikutuksia. Tuottavuustoimenpiteiden mukainen vähennys vuoden 2010 yliopistojen määrärahoissa on runsaat 11 miljoonaa euroa - ei 23 miljoonaa euroa kuten Touko Aalto esittää.

 

Yliopistouudistuksen yhteydessä yliopistoille tuli uusi maksuvelvollisuus; työnantajan työttömyysvakuutusmaksu. Työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia muutettiin vuosiksi 2010-2011 siten, että yliopistot maksavat alempaa 0,75 %:in maksua, kun muut maksuvelvolliset joutuvat maksamaan pääsääntöisesti 2,95 %.

 

On totta, että yliopistoille ei ole vuodelle 2010 erikseen korvamerkittyä rahoitusta työnantajan työttömyysvakuutusmaksuun. Samanaikaisesti on kuitenkin tehty muita rahoituspäätöksiä siten, että kaikkien yliopistojen määrärahat lisääntyvät vuonna 2010. Vuonna 2010 valtion rahoitus yliopistojen toimintaan on 1,68 miljardia euroa. Lisäksi yliopistoille osoitettiin vuoden alussa maksuvalmiuden ja käyttöpääoman turvaamiseksi lisärahoitusta yhteensä 96 miljoonaa euroa.

 

Yliopistoille luovutetiin vuoden 2010 alussa yliopistokiinteistöyhtiöiden osakkeista 2/3 (arvoltaan 648 miljoonaa euroa). Useissa muissa maissa yliopistouudistukset ovat kariutuneet juuri pääomittamisen vaikeuteen ja toisaalta valtion haluun pitää kiinteistöt itsellään.

 

Valtioneuvoston maaliskuussa antaman kehyspäätöksen perusteella myös yliopistojen lähivuosien taloudelliset toimintaedellytykset on aiempien linjausten mukaisesti turvattu. Vuodesta 2011 lähtien erityisen merkittävää on  kustannustason muutosten huomioon ottaminen yliopistojen rahoitusta mitoitettaessa. Yliopistojen perusrahoitus ei ole siis vähenemässä ja uhkaamassa maksutonta koulutusta.