Suomalaiskoulut uudelleen tietoyhteiskuntakehityksen kärkeen

Suomessa on toteutettu viime vuosina lukuisia tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön kokeiluja. Opettajille ja rehtoreille on myös ollut tarjolla runsaasti tietoteknistä koulutusta. Meillä onkin ilahduttavan suuri joukko kouluja ja opettajia, jotka ohjaavat oppilaita aktiiviseen oppimiseen ja tiedon rakentamiseen teknologiaa hyväksi käyttäen.

Samalla on kuitenkin tunnustettava, ettei tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö ole Suomessa yleistynyt odotetulla tavalla. Kansainvälinen SITES-tutkimus on osoittanut, että tietotekniikan käyttö opetuksessa on Suomessa vain keskitasoa. Enää emme ole siis lainkaan edelläkävijä tällä saralla.

Koulujen välinen eriarvoisuus on teknologian opetuskäytön kasvava ongelma. Meillä on kouluja, joissa uutta teknologiaa hyödynnetään opetuskäytössä laajasti. Samaan aikaan osassa kouluja edes opettajien työvälineet eivät ole kunnossa.

Vaikka tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä on siihen sitoutuneille opettajille ja kouluille selviä etuja, se ei ole muodostunut kattavaksi toimintatavaksi kouluissa. Esteenä kokonaisvaltaiselle tekniikan hyödyntämiselle on opettajien ja rehtorien mukaan erityisesti perehtymiseen tarvittavan ajan puute sekä teknisen tuen vähäisyys.

Näyttää siltä, että kun 1990-luvulla keskityttiin rahoittamaan sinänsä välttämättömiä laitehankintoja, jäi käyttötarkoituksen suunnittelu ja opetuksen kehittäminen usein liian vähälle huomiolle.

Luokkaan ikään kuin työnnettiin piuhaa ja tekniikkaa ulkoapäin, kun lähestymistavan olisi pitänyt lähteä luokkahuoneesta ja pedagogisista tarpeista.

Uudemmassa oppimisympäristöajattelussa on nyt siirrytty yhä enemmän kehittämishankkeisiin, joissa pedagoginen ja didaktinen näkökulma ovat ensisijaisia. Muutoksen on tapahduttava koko kouluyhteisössä. Kun tieto- ja viestintäteknologia integroituu koulun rakenteisiin ja pedagogiseen kehittämiseen, siitä tulee luonteva osa koulun arkipäivää.

Ongelman ydin ei ole teknologian toimivuudessa ja laitteiden riittävässä määrässä, vaikka niissäkin on monesti toivomisen varaa. Yhä ilmeisempää on, että mikään oppimisen teknisistä apuvälineistä yksinään tai yhdessä ei ole vastaus teknologian opetuskäytön vaatimuksiin. Pelkkä uusien teknologioiden kokeilu ei pitkällä aikavälillä muuta opetuksen ja opiskelun käytänteitä.

Tietotekniikan opetuskäytön on perustuttava koulun yhteiseen strategiaan, jonka luomisessa ovat mukana kaikki opettajat. Moneen kertaan on nähty, etteivät ylhäältä annetut mallit juurru koulun tai minkään muunkaan organisaation toimintaan. Siksi nyt käynnissä olevaa kuntien ja koulujen omaa kehittämistyötä on edelleen tuettava ja rohkaistava.

Tarvitaan myös kansallisia linjauksia. Asetin lokakuun lopulla valmisteluryhmän laatimaan ehdotukset koulujen ja oppilaitosten tietoyhteiskuntavalmiuksien kehittämiseksi. Ryhmän tulee laatia kansalliset tavoitteet toimialan kehittämiseksi lähivuosille sekä varmistaa koulujen ja oppilaitosten tasa-arvoinen kehittäminen tietoyhteiskuntavalmiuksien osalta. Valmisteluryhmän puheenjohtajana toimii valtiosihteeri Heljä Misukka. Linjaukset valmistuvat ensi vuoden syyskuun loppuun mennessä, väliraportin on määrä valmistua maaliskuussa.

Peräänkuulutan uutta kunnianhimon tasoa. Tavoitteena on nostaa suomalaiset koulut kansainväliseen kärkeen tietoyhteiskunnan tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Tähän tarvitsemme laajaa yhteistyötä opetuksen järjestäjien, opettajajärjestöjen, yliopistojen, koulutuksen kehittäjien ja koululaisten vanhempien kanssa unohtamatta alan yrityksiä.