kirjoituksia.jpg
17.2. Virkkunen Verkkouutisissa: Opetusministeriö ei ole esittänyt lukukausimaksuja
Opetusministeriö ei ole esittänyt lukukausimaksujen käyttöönottoa varsinkaan suomalaisille, sanoo opetusministeri Henna Virkkunen (kok.).

- Tämmöistä ei ole vireillä. Suomalaisille tai eurooppalaisille ei ole esitetty eikä ole tulossa lukukausimaksuja, Henna Virkkunen totesi toimittajatapaamisessa Helsingissä tänään.

Eilen raporttinsa Virkkuselle jättänyt koulutusvientistrategiatyöryhmä esitti, että seuraavan hallituksen tulisi pohtia koulutuksen maksullisuuden laajentamista myös lukukausimaksujen osalta.

Työryhmän mukaan mahdollisuus periä lukukausimaksuja ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta lisäisi koulutusviennin mahdollisuuksia.

- Kyllähän varmasti seuraava hallitus tulee tätä pohtimaan, Virkkunen arveli.

Virkkunen sanoi haluavansa pitää koulutusviennin osaltakin kirkkaana sen, että suuri kansainvälinen kysyntä kohdistuu nimenomaan peruskouluun, opetussuunnitelmiin ja koulutusjärjestelmään.

- Tietysti se laajentaisi korkeakoulujen mahdollisuuksia ja motivaatiota, jos voisi myydä myös tutkintoja, Virkkunen totesi.

Tänä vuonna aloitettiin kuitenkin viisivuotinen kokeilu, joka sallii lukukausimaksujen perimisen ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta, jotka on hyväksytty vieraskieliseen maisteriohjelmaan. Maksullisia koulutusohjelmia on käynnistymässä 30-40 kuluvan vuoden aikana.

 

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=25446:opetusministerioe-ei-ole-esittaenyt-lukukausimaksuja&catid=6:politiikka-paeaeuutinen-&Itemid=3