Kotiuduin eilisiltana Bologna-prosessin seurantakokouksesta Belgian Leuvenista ja Louvain-la -Neuvesta (aivan, maan kieli- ja kulttuuripoliittisista syistä kokouspaikka oli jaettu flaamin- ja ranskankielisten yliopistojen kesken).

Kokous oli hyvä paikka paitsi päätöksentekoon, myös verkostoitumiseen, sillä paikalla oli edustajat 46 Bologna-maasta, pääosin opetusministereitä.
Lisäksi päätöspäivän Policy Forumissa mukana oli toistakymmentä eurooppalaisen prosessin ulkopuolista, mutta siitä kiinnostunutta maata, kuten USA, Brasilia, Kiina, Japani, Kanada ja Australia.

Bologna-prosessin päämääränähän on ollut luoda yhteiseurooppalainen, vetovoimainen korkeakoulualue. Sen seurauksena Suomessa on muun muassa otettu käyttöön opintopistejärjestelmä (ECTS) ja siirrytty alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon järjestelmään. Tavoitteena on parantaa tutkintojen yhteismitallisuutta, vertailtavuutta ja parantaa näin liikkuvuutta.

Nyt hyväksytyssä kommunikeassa eniten puhuttivat toisaalta liikkuvuus, ja toisaalta yliopistorankingit. Tuin voimakkaasti päätösasiakirjan tavoitetta, jonka mukaan vuonna 2020 eurooppalaista korkeakouluopiskelijoista 20 prosenttia suorittaisi liikkuvuusjakson toisessa maassa.

Suomessahan jo tällä hetkellä kansainväliseen vaihtoon tai harjoitteluun osallistuu noin 18 prosenttia opiskelijoista, joten meille tavoite ei ole ollenkaan ylimitoitettu.
Päinvastoin, Suomen tuoreessa korkeakoulujen kansainvälistymisstragiassa tavoitteeksi on asetettu sisällyttää kaikkiin korkeakoulututkintoihin kansainvälistymistä tukeva osio vuoteen 2015 mennessä. Tätä myös yliopistojen uusi rahoitusmalli tukee.

Toinen keskustelua herättänyt kohta koski korkeakoulurankingeja. Niihin tuntuu nyt joillakin mailla olevan kovaa hinkua, vaikka tiedämme että eri puolilla tehtävät rankingit kuten Shanghain lista tai Times Higher Education mittaavat enemmän olemassaolevaa mainetta, tunnettuutta ja tutkimusta, kuin esimerkiksi opetusta.

Mielestäni Bolognan prosessin ei pidä lähteä yliopistorankkausten tielle, vaan pyrkiä aidosti viemään eteenpäin opetuksen laatua koko Euroopan tasolla.

Suomihan on yksi niistä kymmenestä maasta, joka kehittää OECD:n piirissä Ahelo-projektissa työkaluja korkeakouluopiskelijoiden osaamisen mittaukseen ja vertailuun. Vähän peruskoululaisten Pisan tapaan.

Uskomme että tämä on järkevämpi lähestymistapa, kuin opinahjojen laittaminen paremmussjärjestykseen usein varsin kyseenalaisin metodein.

Bologna-kokouksen materiaalit ja lisätiedot löytyvät kattavasti verkosta mm. opetusministeriön www.minedu.fi-sivujen kautta.