( kirjoitus Nykypäivässä)
Muutama viikko sitten julkistettiin selvitys naisten ja miesten palkkaeroista Suomessa. Tulos ei antanut aihetta juhlaan. Sukupuolten välinen palkkaero on kaventunut kuluneella hallituskaudella vain yhden prosenttiyksikön. Tähän ei hallituksessa voida olla mitenkään tyytyväisiä.
Luonnollisesti sukupuolten palkkaeron kaventaminen on ensisijaisesti työmarkkinaosapuolten käsissä. Mutta valtiolla ja poliittisella päätöksentekijällä on tässä kyllä vaikutusvaltaa.
Tämän hallituskauden alussa valtio suuntasi kunnille ylimääräisen rahapotin julkisen sektorin koulutettujen naisvaltaisten alojen palkankorotuksiin.
Seuraavaksi on uudistettava perhevapaajärjestelmä. Asiaa toista vuotta vatvonut työryhmä jättänee esityksensä muutaman viikon kuluttua.
Kokoomuksen puoluekokous linjasi jo kolme vuotta sitten, että isille on vanhempainvapaista kiintiöitävä oma osuus. Vaikka isillä on ollut mahdollisuus vanhempainvapaaseen jo 1980-luvulta alkaen, miesten käyttämä osuus on varsin pieni. Edelleenkin vuonna 2009 isien osuus vanhempainvapaapäivistä oli vain 6,7 prosenttia.
Perhevapaajärjestelmän uudistaminen niin, että perhevapaat jakautuvat tasaisemmin miesten ja naisten kesken, on aivan ratkaisevaa palkkaerojen kaventamisessa. Tätä tukee palkka-arvioinnissakin esiin noussut tilastotieto, jonka mukaan naisten ja miesten välinen palkkaero alkaa kasvaa yli 25-vuotiailla.
Eli juuri siinä vaiheessa, kun perheen perustaminen alkaa tulla ajankohtaiseksi.
Taloudelliseksi riskiksi koetuille naisille tarjotaan miehiä useammin satunnaisia pätkätöitä ja osa-aikaisuuksia, jolloin työurat lyhenevät ja sirpaloituvat ja naisten palkat alkavat laahata miesten perässä.
Perhevapaiden jakautuminen nykyistä tasaisemmin äitien ja isien kesken esimerkiksi kohden 6+6+6 -mallia, jossa molemmille vanhemmille olisi kiintiöity oma osuus ja kolmannen osuuden voisi jakaa haluamallaan tavalla, lisäisi tasa-arvoa paitsi työmarkkinoilla myös kotona.
Hoivavastuun jakautuminen molemmille vanhemmille vahvistaa isä-lapsi-suhdetta ja edistää tutkimusten mukaan kotitöiden jakamista myös myöhemmin. Jos isälle olisi vanhempainvapaasta merkitty oma jakso, jota äiti ei voi käyttää, nykyistä useampi isä voisi jäädä kotiin lapsen kanssa leimautumatta työpaikalla "pehmomieheksi, jota ei ura kiinnosta". Tämä olisi myös paras tapa vahvistaa nuorten naisten työmarkkina-asemaa ja kaventaa palkkaeroa.
Henna Virkkunen
Kokoomuksen naisten liiton puheenjohtaja, opetusministeri
|