( kirjoitus Opettaja-lehdessä)

"Äiti, mä olen niin odottanut tätä eskariaikaa. Kun tämä aikahan ei tule koskaan toistumaan mun elämässä?", 6-vuotiaani tuumi viime syksynä keittiön pöydän ääressä ensimmäistä esikoulun kotitehtävää piirtäessään.

Aikamoista ajattelua pieneltä pojalta, ja niin totta. Kouluvuosi on taas vierähtänyt ja muutaman viikon kuluttua kesälaitumet odottavat niin pienempiä kuin isompiakin koululaisia.

Toivon, että jokaiselle koululaisille jää tästä vuodesta onnistumisen elämyksiä. Toivon, että jokainen lapsi lukuvuoden päättyessä tietää, että juuri hänessä on jotakin erityistä ja hyvää. Että jokaisen kohdalle on osunut opettaja, joka on osannut sanoa juuri sen oikean sanan ja kannustuksen, huomannut juuri hänet. Sillä opettajan tärkeät sanat, ne muistetaan pitkään.

Myös omalla kohdallani lukuvuosi alkaa päättyä. Kahden ja puolen vuoden rupeama sinivihreän hallituksen opetusministerinä on ohitse. Ja se on ollut tähän mennessä elämäni paras, mielenkiintoisin ja haasteellisin työtehtävä.

Erityisen iloinen olen siitä hyvästä yhteistyöstä, jota olen saanut tehdä opettajakunnan ja opettajien ammattijärjestön kanssa. Itselleni OAJ on ollut yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista.

Aivan näin itsestään selvää ministerin ja opettajien yhteistyö ei kaikkialla maailmassa ole. Viimeksi saatoimme havaita tämän vieraillessamme maaliskuussa OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen ja Suomen Rehtoreiden puheenjohtajan Ari Pokan kanssa New Yorkissa opettajuuden huippukokouksessa.

Suomalainen malli, jossa niin lait, kehittämisohjelmat kuin opetussuunnitelmatkin valmistellaan ministeriön ja opettajien ammattijärjestön tiiviissä yhteistyössä, ei ole maailmalla kovin tavallinen. Mutta meillä koko koulutusjärjestelmän idea perustuu tähän: luottamukseen ja yhteistyöhön.

Itse pidän OAJ:n ja ministeriön välistä yhteistyötä luontevana, onhan meillä molemmilla sama tavoite: varmistaa suomalaisen opetuksen laatu.

Useissa maissa yritetään nyt kiivaasti nostaa opetuksen tasoa kiristämällä osaamisvaatimuksia, lisäämällä oppimistulosten testaamista, laatimalla koulujen rankinglistoja ja sitomalla opettajien palkkausta oppimistuloksiin. Epäilen tuon kehityksen eteenpäin vievää voimaa.

Suomen malli on tyystin toinen. Meillä kaiken lähtökohtana on opettaja. Kun meillä on pätevät, hyvin koulutetut ja työhönsä sitoutuneet opettajat, he itse toimivat parhaiten oman työnsä ja opetuksen kehittäjinä. Silloin ei tarvita suurta keskusjohtoista kontrollijärjestelmää, vaan opettajat, koulut ja kunnat voivat itse toteuttaa opetusta varsin monipuolisesti.

Myönnän, että Suomi on tässä täysin erityisasemassa. Meillä opettajan ammatti on niin vetovoimainen ja arvostettu muuhun Eurooppaan tai Pohjoismaihinkin verrattuna. Se antaa mahdollisuuden valita parhaiten soveltuvat henkilöt opettajiksi, ja antaa heille paljon vapautta työssään. 

Siksi suomalaisessa järjestelmässä kaikkein tärkeintä on varmistaa opettajan ammatin vetovoima myös jatkossa. Opettajat ansaitsevat hyvän työympäristön; ajanmukaiset työvälineet, mahdollisuuden kehittää itseään, aikaa jokaiselle oppilaalle. Sillä opettajan sana on tärkeä. Ja joskus pieni hetki, pieni ele voi muuttaa koko elämän.

Henna Virkkunen

opetusministeri