( kolumni Sisä-Suomen Lehdessä)
Politiikan syksy on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Itselleni tuli syyskuussa täyteen tuhat päivää ministerinä. Kuuden puolueen ensimmäinen budjettiesitys on saatu valmiiksi, ja oppositio ehtinyt jo esittää ensimmäisen välikysymyksensä hallituksen kaatamiseksi. Tästä se eduskunnan syksy lähtee rullaamaan.
Suurimpia pilviä Suomen ylle on kasautunut Euroopan ja laajemminkin maailman talouden tilasta. Luottamus rahamarkkinoilla ei ole palautunut. Markkinat epäilevät ylivelkaantuneiden valtioiden kykyä uudistaa talouttaan ja kyetä vastaamaan veloistaan.
Tämä kaikki näkyy myös Suomen taloudessa. Yritykset ja kotitaloudet ovat nyt varovaisia toimissaan.
Jotta Suomi ei joutuisi samanlaiselle ylivelkaantumisen tielle kuin moni Euroopan maa, hallitus joutui tekemään ensi vuodelle isot budjettileikkaukset, yli miljardin euron edestä.
Veronkorotuksia tehtiin toisen miljardin edestä. Silti meillä on edelleen valtion menojen ja tulojen välillä seitsemän miljardin euron ero, joka joudutaan kattamaan velalla. Ja huolestuttavaa on, että kyse ei ole mistään tilapäisestä tilanteesta, vaan sekä valtio että kunnat velkaantuvat vuosi vuodelta.
On selvää, että tämä ei voi pitkään jatkua. Etelä-Euroopasta näemme mihin valtioiden ylivelkaantuminen johtaa. Suomessa tilanteesta tekee vieläkin hankalamman se, että väestömme ikääntyy ja työikäistä väkeä on jatkossa entistä vähemmän. Siksi hallituksen tavoitteena on saada nyt asteittain käännettyä valtion velkasuhdetta laskuun ja vakaata talouskasvua käyntiin.
Äänekosken seudulla tiedetään hyvin, kuinka viennistä riippuvainen maa Suomi on. Monilla perinteisillä vahvoilla teollisuusaloillamme olemme menettäneet markkinaosuuttamme ja kilpailu on kiristynyt. Siksi onkin satsattava nyt paljon siihen, että Suomessa pystytään kehittämään uusia tuotteita ja palveluita, jotka käyvät maailmalla kaupaksi. Vain työ ja yrittäjyys tuo meille hyvinvointia.
Kun työikäinen väki vähenee, sitäkin tärkeämpää on saada kaikki työikäiset työhön. Yksi hallituksen tärkeistä linjauksista on päätös nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamisesta. Se aloitetaan vuonna 2012, ja saatetaan voimaan täysimääräisesti vuoden 2013 aikana.
Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja-, tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Oppisopimuskoulutuksessa erityishuomiota kiinnitetään kokonaan ilman tutkintoa olevien nuorten koulutukseen.
Henna Virkkunen
hallinto- ja kuntaministeri
|