|
 |
|
|
|
|
|
10.9.2010 Vahva osaamisbudjetti |
(kirjoitus Opettaja- lehdessä)
Vahva painotus koulutukseen ja osaamiseen näkyy hallituksen ensi vuoden budjettiesityksessä. Perusopetuksen, korkeakoulutuksen ja tutkimuksen laatua kehitetään, aikuiskoulutusta vahvistetaan sekä nuorten pääsyä koulutettuina työelämään parannetaan.
Tiukasta taloustilanteesta huolimatta perusopetuksen laadusta ei haluta, eikä pidä tinkiä. Perusopetuksen laadun parantamisen POP-ohjelmaan suunnataan ensi vuonna peräti 80 miljoonaa euroa. Pidämme siis tiukasti kiinni hallitusohjelman kirjauksesta ohjata ikäluokkien pienentymisestä johtuva laskennallinen säästö takaisin perusopetuksen käyttöön. POP-ohjelman varoin on jo kolmen vuoden ajan rahoitettu oppilaan ohjauksen ja erityisopetuksen kehittämistä sekä tuettu koulujen kielivalintojen monipuolistamista. Isoin potti on kahtena viime vuonna osoitettu opetusryhmien pienentämiseen. Näin myös ensi vuonna. Ryhmäkokorahoitusta on varattu budjettiin 30 miljoonaa euroa, joka suunnataan koulutuksen järjestäjille haun perusteella. Näin raha varmasti löytää tiensä luokkahuoneisiin. Varsinaiseksi menestystarinaksi osoittautunut koulujen kerhotoiminnan tuki jatkuu niin ikään. Erillisrahoituksen ansiosta Suomen kouluissa on käynnistynyt muutamassa vuodessa yli 12 000 uutta kerhoa. Tätä toimintaa halutaan edelleen vahvistaa. Jokaisella lapsella on oltava mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen. Keskeisin tekijä suomalaisten hyvien oppimistulosten takana ovat pätevät, taitavat opettajamme. Tänä vuonna käynnistimme opettajien täydennyskoulutuksen lisäämiseen tähtäävän Osaava-ohjelman, joka jatkuu ensi vuonna. Osaavaan on varattu 8 miljoonaa euroa, mikä mahdollistaa valtiorahoitteisen täydennyskoulutuksen yli 30 000 opettajalle. Painopiste on edelleen opettajissa, jotka eivät ole voineet viime vuosina osallistua koulutuksiin. Myös korkeimpaan osaamiseen ja tutkimukseen halutaan investoida. Yliopistojen valtionrahoitus nousee ensi vuonna peräti 160 miljoonaa euroa. Tämän vuoden alusta voimaan astunut yliopistouudistus on ollut myös taloudellisesti hyvin mittava uudistus. Yliopistoja on pääomitettu ja niiden kassavarallisuutta kartutettu lähes miljardilla eurolla. Nyt ensimmäistä kertaa budjetissa näkyy uuden yliopistoindeksin vaikutus. Budjettiriihessä hallitus päätti 13 miljoonan euron toimenpidekokonaisuudesta opintojen sujuvoittamiseksi ja korkeakouluopintojen aloittamisiän alentamiseksi. Tavoitteena on laskea korkeakouluopintojen keskimääräistä aloittamisikää vuodella ja karsia turhia välivuosia. Erityinen painopiste on oppilaanohjauksessa, jota halutaan parantaa kaikilla koulutusasteilla. Ammatillisessa koulutuksessa aloitetaan läpäisyn tehostamisohjelma, ja myös yleissivistävään koulutukseen varattiin samansuuruinen viiden miljoonan euron kehittämisraha, jota suunnataan erityisesti lukion henkilökohtaiseen opinto-ohjaukseen. Tarkoitus on, että jatkossa jokainen lukiolainen laatii henkilökohtaisen, jatko-opintoihin orientoivan suunnitelman. Ensimmäiset pilotit käynnistyvät nyt syksyllä. Oppilaanohjaajien saatavuuden ja kelpoisuuden varmistamiseksi hallitus päätti käynnistää oppilaanohjaajien koulutuksen laajennusohjelman. Samaan pakettiin sisältyy myös kesän aikana paljon puhuttanut opiskelijavalintojen uudistaminen. Sekä ammatillisen koulutuksen että korkeakoulujen opiskelijavalinnat uudistetaan perusteellisesti. Korkeakoulujen yhteinen sähköinen hakujärjestelmä otetaan käyttöön vuonna 2013. Olen vakuuttunut siitä, että nämä kaikki ovat hyviä keinoja työurien pidentämiseen alkupäästä. Kun nuorten pääsyä opiskelemaan nopeutetaan ja opinto-ohjausta tehostetaan, saadaan työuria pidennettyä nykyisestä tuntuvasti
Henna Virkkunen
|
|
|
|
|
|
|