Toivoa on, kun työn tekeminen ja yrittäminen kannattavat!
Liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen piti 1.5.2014, suomalaisen työn päivänä puheet Tampereen ja Nokian Sinisessä Vapussa. Hän nosti keskiöön kysymyksen toivon ja toivottomuuden yhteiskunnasta.
”Meidän on kysyttävä itseltämme: Luommeko toivon vai toivottomuuden yhteiskuntaa? Kun teemme päätöksiä, jotka mahdollistavat sen, että ihmiset saavat ja heidän kannattaa tehdä valintoja oman tulevaisuutensa suunnasta, luomme toivon yhteiskuntaa. Kun työn tekeminen ja yrittäminen kannattavat, toivoa on”, ministeri Virkkunen sanoi puheessaan.
Viimeisen viikon aikana julkistetut teollisuuden suuret investointipäätökset Äänekoskelle, Varkauteen ja Porvooseen osoittavat hänen mukaansa, että Suomeen uskotaan. Muun muassa yritysveron alentamisella hallitus on halunnut rohkaista yrityksiä investoimaan ja työllistämään Suomessa.
Virkkunen muistutti, että julkisen talouden vahvistaminen vaatii myös rakenteellisia uudistuksia. Julkista taloutta vahvistetaan vain suomalaisen työn kautta. On pidennettävä työuria, järjestettävä tehokkaammin julkiset palvelut ja karsittava haitallista sääntelyä, joka hankaloittaa yrittämistä. Rakenteelliset uudistukset ovat välttämättömiä, jotta hyvinvointi voidaan turvata suomalaisille.
”Me suomalaiset olemme kyenneet uudistumaan ja sopeutumaan silloin, kun se on ollut kaikkein kriittisintä. Uskon meidän pystyvän siihen myös nyt”, ministeri Virkkunen sanoi vappupuheessaan.
Liikenne- ja kuntaministeri, eurovaaliehdokas Henna Virkkunen nosti esille myös lähestyvät eurovaalit. ”Kokoomuksella on Suomen kovin ehdokaslista. Meille Euroopan unioni ei ole jäähdyttelypaikka tai tilaisuus väsyneiden poliitikkojen downshiftaamiseen. Meille Euroopan unioni on todellinen vaikuttamisen paikka, jossa vaikuttamisella on suuri merkitys sille, miten Suomi ja suomalaiset tulevaisuudessa pärjäävät. En ole pyrkimässä parlamenttiin valittamaan ja vastustamaan, vaan vaikuttamaan.”
Lisätietoja:
Erityisavustaja Laura Rissanen, p. 041 5404505
Erityisavustaja Sini Korpinen, p. 050 5749 514