Vauhdikas politiikan kevät
Takana on poikkeuksellisen vaiherikas politiikan kevät. Ja vielä on pääministerin ja sitä myötä koko hallituksen vaihdos edessä, ennen kuin kesälomille päästään. Puolentoista viikon päästä Lahdessa pidettävässä kokoomuksen puoluekokouksessa selviää, kuka on kokoomuksen uusi puheenjohtaja ja samalla myös uusi pääministeri.
Valittavana kokoomuksen puoluekokouksella on kolme erinomaista kandidaattia: ministerit Paula Risikko, Alexander Stubb ja Jan Vapaavuori. Itse olen asettunut puheenjohtajavaalissa tukemaan ensiksi mainittua Paula Risikkoa.
Pääministerin vaihtuminen merkitsee samalla koko hallituksen eroa juhannuksen alla. Oletettavasti kaikki nykyiset viisi hallituspuoluetta ovat halukkaita jatkamaan hallitusyhteistyötä . Näin ollen puolueet tulevat käymään tiiviit hallitusneuvottelut, joissa sovitaan tulevan syksyn ja talven keskeisistä talouspolitiikan periaatteista ja vielä edessä olevista merkittävimmistä päätöksistä.
Monenlaista uutta lisätoivetta on jo ollut ilmassa, mutta tosiasiassa hallituksella tulee syksyn aikana olemaan täysi työ varmistaessaan että kaikki kevään kehysriihessä sovitut päätökset viedään läpi.
Vaikka päälinjat on sovittu, edessä on vielä paljon yksityiskohtaisia ja varmasti epäsuosittuja päätöksiä. Mutta ne on tehtävä, sillä tekemättäkään ei Suomen talouden kannalta voi jättää.
Itse en juhannuksen jälkeen muodostettavassa hallituksessa tule enää olemaan mukana. Eurovaaleissa saavutettu tulos varmisti sen, että heinäkuun alusta siirryn Euroopan parlamenttiin edustamaan suomalaisia. Kiitos tuesta myös pohjalaisille äänestäjille! Omalle kotipiirilleni Keski-Suomelle tulos oli merkittävä: Tätä ennen ei maakunnastamme ole näet koskaan aiemmin ole ollut meppiä millään puolueella.
Kampanjan aikana moni ihmetteli, miksi jättää kansallinen politiikka ja pyrkiä Brysseliin. Syy tähän on selvä: Haluan varmistaa, että Suomi ja suomalaiset pärjäävät myös tulevaisuudessa. Tänä päivänä yhä merkittävämpi osa Suomeen vaikuttavista säädöksistä syntyy EU-tasolla.
Esimerkiksi Suomen Yrittäjät on arvioinut, että yritysten toimintaympäristöön vaikuttavasta lainsäädännöstä noin 70 prosenttia syntyy EU:ssa. Liikenneministerinä olen niinikään havainnut EU-direktiivien ja asetusten merkityksen; liikenne- ja viestintäministeriön lainsäädännöstä jopa 80 prosenttia on EU-peräistä.
Suomalaisten yritysten ja asukkaiden näkökulmasta ei siis ole ollenkaan samantekevää, kuka asioistamme päättää ja millä tavalla lainsäädäntöön ollaan jo sen alkumetreillä vaikuttamassa.
EU:n sisämarkkinoiden edistämisen kannalta yhteiset pelisäännöt ovat tarpeen. Noissa säännöissä on kuitenkin otettava huomioon Suomen erityisolosuhteet: Esimerkiksi se että meillä yritykset ovat verrattain pieniä, etäisyydet pitkiä ja talviolosuhteet varsin karut.
Vielä kesäkuun ajan tulen työskentelemään Suomen eduskunnassa. Ensimmäiset Strasbourgin istunnot ovat edessä heinäkuussa. Tarkoitukseni ei ole kadota EU:n syövereihin, vaan toivon että yhteydenpitomme voi jatkua tiiviinä myös uudessa tehtävässä, sillä lisää vuorovaikutusta tarvitaan Brysselin ja kansalaisten välille.
Henna Virkkunen
Liikenne- ja kuntaministeri (kok)
(kolumni sanomalehti Ilkassa)