Henna Virkkunen

Europarlamentaarikko

Tiedote

Hyvitysmaksuille modernimpi vaihtoehto

”Euroopan unionin jäsenmaiden tulisi luopua vanhanaikaisista hyvitysmaksuista. Käyttäjät eivät enää kopioi sisältöjä kuten ennen, vaan maksavat yhä useammin verkossa jaettavan materiaalin käytöstä muun muassa suoratoistopalveluiden kuten Spotifyn ja Netflixin kautta. Hyvitysmaksu on vanhentunut, digitaaliseen aikaan sopimaton ratkaisu, eikä tulevia malleja  tule enää rakentaa sen pohjalle”, europarlamentaarikko Henna Virkkunen sanoo.

Virkkunen järjesti torstaina 11.12.  Brysselissä hyvitysmaksujen tulevaisuutta käsitelleen aamiaistilaisuuden yhdessä Digital Europe –järjestön ja ruotsalaismeppi Cecilia Wikströmin kanssa.

Digitaalisten sisämarkkinoiden luominen on yksi puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin komission suurista hankkeista. Komissaari Oettingerilta odotetaan seuraavan kuuden kuukauden aikana hankkeeseen liittyvää lakipakettia. Haasteina kilpailukykyisen eurooppalaisen digitalouden tiellä ovat jäsenmaiden kirjavat käytännöt, joista hyvitysmaksu – niin sanottu laitemaksu – on yksi esimerkki.

Hyvitysmaksujärjestelmä luotiin puoli vuosisataa sitten, sinänsä aivan oikein ja perustellusti,  korvaamaan luovien sisältöjen oikeudenhaltijoille yksityiseen käyttöön kopioinnista koituvia haittoja. Kyseessä on kaikkien tallennustilaa sisältävien laitteiden hintoihin lisättävä veronluonteinen maksu. Suomessa järjestelmä otettiin käyttöön 1980-luvulla, ja maksujen keräämisestä ja hallinnoinnista sekä kopiointitutkimusten toteuttamisesta vastaa tekijänoikeusjärjestö Teosto.

”Kuluttajalle hyvitysmaksu näkyy korkeampana laitteen hintana välittämättä siitä, aikooko hän käyttää laitetta tallentamiseen vai ei. Esimerkiksi ulkoisten kovalevyjen tai tallentavien digiboksien hinnasta iso osa on hyvitysmaksua. Järjestelmä ei ole avoin, eikä oikeudenmukainen, kun kuluttaja joutuu maksamaan saman sisällön käytöstä parhaimmillaan useita kertoja”, Virkkunen sanoo. Hän painottaa, että tekijöiden on saatava oikeudenmukainen korvaus työstään myös digitalouden aikana. Aikansa eläneet laitemaksut tulisi Virkkusen mielestä kuitenkin korvata esimerkiksi suoralla budjettirahoituksella tai lisenssimaksuilla.

Virkkunen pitää digitaalista taloutta valtavana mahdollisuutena koko Euroopan unionille kasvun ja työpaikkojen luomisessa.

”Nykyiset laitemaksujärjestelmät kuitenkin lisäävät eri maissa erilaisten toteutustapojen vuoksi laiteteollisuuden ja kaupan kustannuksia sekä hallinnollista rasitusta. Euroopan ei pitäisi enää ylläpitää vanhentunutta järjestelmää,  joka lisäksi heikentää kilpailukykyämme digitaalisilla markkinoilla suhteessa Yhdysvaltoihin ja Aasian maihin.”

Virkkunen kehui puheessaan Suomessa tehtyä linjausta, jonka mukaisesti vuonna 2015 laitemaksu korvataan budjettirahoituksella. ”Suomessa on ymmärretty, että digitaalinen aika tarvitsee digitaalisen ajan ratkaisuja. Toivon, että myös muualla Euroopassa seurataan Suomen esimerkkiä”, sanoi Henna Virkkunen.

Lisätietoja:
Poliittinen avustaja Sini Korpinen, +32 474 99 27 66