Henna Virkkunen

Europarlamentaarikko

Uutinen

Kansallisen veteraanipäivän puhe

27.4.2015 Jyväskylä

Kunnioitetut sotiemme veteraanit,
Hyvät naiset ja herrat,

Sisu, epäitsekkyys ja rohkeus. Nuo kolme sanaa kuvaavat parhaiten sotiemme veteraanien ja lottien tekoja Suomen historian raskaimpina vuosina.

Sisu alkaa tilasta, jossa sinnikkyys ja periksiantamattomuus loppuu. Näin on määritellyt sisua tutkinut sosiaalipsykologi Emilia Lahti. Sisu on ylimääräinen energiavaranto, joka otetaan käyttöön kun henkilö uskoo olevansa tilanteessa, joka ylittää hänen kantokykynsä.

Suomalaiset sotilaat joutuivat turvautumaan sisuun taistelussa ylivoimaista vihollista vastaan. Sisua tarvitsi myös siviiliyhteiskunta. Olosuhteet eivät olleet puolellamme. Jouduimme pärjäämään, kun muutakaan mahdollisuutta ei ollut.

Epäitsekkyyttä taas osoittavat ne moninaiset uhraukset, joita veteraanit ja lotat tekivät sotien aikana. Moni joutui luopumaan aiemmasta elämästään ja haaveistaan, eroon perheestään ja ystävistään. Raskaimman uhrin antoivat he, jotka eivät koskaan kotiin palanneet.

Moni veteraani on sanonut sodan aikana vain tehneensä sen, mikä oli tarpeen. Sankariviittaa harteilleen on kaivannut vain harva, mutta sen on ansainnut teistä jokainen. Me nuoremmat sukupolvet voimme vain tuntea kiitollisuutta teille itsenäisestä isänmaastamme ja sankariteoistanne.

Sotiemme veteraaneja oli kuluvan vuoden alkaessa joukossamme 26 590, heistä sotainvalideja oli 3 910. Kunniakansalaistemme keski-ikä on jo yli 90 vuotta. Sodan kokenut sukupolvi on sisukasta ja laittaa usein itsensä edelleenkin liiankin koville; moni on tottunut pärjäämään itse eikä helposti pyydä apua, vaikka olisikin siihen oikeutettu. Kuitenkin väistämättä jokaisella avun ja tuen tarve kasvaa, sillä veteraanien kunto heikkenee.

Vielä joitakin vuosia sitten meillä oli tilanne, että varsinkaan suurimmissa kaupungeissa kotikunta ei välttämättä edes tiennyt kaikista alueellaan asuvista veteraaneista, koska Kelalla ei lain mukaan ollut oikeutta veteraanien tietoja luovuttaa. Nyt tuo laki on onneksi saatu korjattua, ja kunnilla on mahdollisuus varmistaa että jokainen apuun ja tukeen oikeutettu saa tarpeelliset palvelut.

Hyvät juhlavieraat,

Suuresti arvostamani sotaveteraani, jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ristin ritari Adolf Ehrnrooth muistutti usein päättäjiä ja meitä suomalaisia sanomalla Ei koskaan enää yksin!

Pidän tuota kaikkein tärkeimpänä oppina, jonka Suomi kokemistaan kolmesta sodasta voi saada. Suomi ei saa toistamiseen joutua tilanteeseen, jossa olemme yksin. Talvisodassa saimme paljon sympatiaa, erityisesti Ruotsista. Sotaan mukaan lähteneiden ja suomalaisten rinnalla taistelleiden vapaaehtoisten roolia ei voi vähätellä. Kuitenkin kansakuntana jäimme yksin eivätkä muut valtiot tulleet tueksemme. Jopa aseostot ja kalustohankinnat olivat hyvin vaikeita, vaikka hinnankin olisi voinut sanella.

Yksin jäämisen kollektiivisesti kokeneena oli luontevaa, että heti YK:n jäseneksi liittymisen jälkeen Suomi on ollut aktiivinen osallistuja kansainvälisissä rauhanturvaoperaatioissa ja sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Yli 35 000 suomalaissotilasta on palvellut vuosien saatossa maamme rajojen ulkopuolella niin YK:n, EU:n kuin Natonkin johtamissa operaatioissa.

Lisäksi suomalaiset ovat osallistuneet aktiivisesti siviilikriisinhallintaan ja tukeneet muun muassa operaatiomaiden oikeusvaltiokehitystä. Kokemukset ovat olleet tärkeitä myös puolustusvoimien kannalta, sillä ne ovat opettaneet kansainväliseen yhteistoimintaan ja tarjonneet kokemusta jota yksin harjoittelemalla ei ole mahdollista saavuttaa.

Nykyisin kansainvälinen kriisinhallinta on yksi puolustusvoimien päätehtävistä alueellisen puolustuksen ja alueellisen koskemattomuuden turvaamisen rinnalla.

Hyvät naiset ja herrat,

Olemme joutuneet jälleen tilanteeseen, jossa kansainvälinen turvallisuuspoliittinen tilanne on kiristynyt. Kylmän sodan päättymistä seurannut lientyminen sai osan toiveikkaista arvioijista jo julistamaan perinteisen sodan uhan kadonneeksi – ainakin Euroopasta. Valitettavasti odotukset ovat osoittautuneet liian positiivisiksi.

Turvallisuuspoliittinen on taas kiristynyt myös lähialueillamme. Monien riippuvuussuhteiden muodostamassa, yhä teknisemmäksi ja monimutkaisemmaksi käyvässä maailmassa pärjäämme parhaiten tekemällä tiivistä yhteistyötä paitsi Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden, myös EU:n ja Naton jäsenten kanssa.

Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta on käyty tänä keväänä vilkasta keskustelua. Itse näkisin Nato-jäsenyyden vahvistavan turvallisuuttamme. Se liittäisi meidät vielä nykyistäkin vahvemmin osaksi demokraattisten valtioiden yhteisöä, jonka arvot jaamme ja johon katsomme kuuluvamme.

Pääsisimme myös tilanteeseen, jossa voisimme luottaa muiden apuun.

Tämä kysymys kuitenkin jakaa kansalaisten mieliä. Avoin keskustelu aihepiiristä on tarpeen. Siksi olisikin tärkeää, että näinä viikkoina muodostettava uusi Suomen hallitus tekisi heti hallituskauden alussa selvityksen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista. Tämän selvityksen pohjalta niin valtiojohto, päättäjät kuin kansalaisetkin voisivat arvioida sotilaallisen liittoutumisen hyötyjä ja haittoja.

Venäjän käymä hyökkäyssota Ukrainassa on herättänyt erityistä huolta Baltian maissa, mutta se on saanut myös Suomen arvioimaan omaa turvallisuuttaan uudesta näkökulmasta. Krimin valtaus on myös osoittanut, kuinka sodankäynnin luonne on muuttunut.

Tämän päivän kriisejä ja sotia leimaa vielä aiempaakin suurempi epävarmuus – on ylipäänsä vaikeaa erottaa mistä sotatoimet alkavat ja ketkä ovat osapuolia. Kyse on hybridisodankäynnistä, toimintamallista, jossa sodan ja rauhan rajaa hämärretään tietoisesti ja erilaisia taloudellisia, poliittisia ja sotilaallisia painostuskeinoja käytetään samanaikaisesti.

Yhden osan tästä muodostavat kyberhyökkäykset, joilla erityisesti siviiliyhteiskunnan toiminnot pyritään lamauttamaan. Silti myös perinteiseen sodankäyntiin on varauduttava. Voidaankin sanoa, että sodankäynnin keinovalikoima on laajentunut.

Puolustusvoimat on osallistunut valtiontalouden säästötalkoisiin suhteessa enemmän kuin monet muut hallinnonalat. Edessä on kalliita kalustohankintoja niin meri- kuin ilmavoimissakin, kun kalustomme vanhenee. Pieneneviin varusmiesikäluokkiin on varauduttu jo toteutetun puolustusvoimauudistuksen yhteydessä. Lisäsopeutukseen ei ole varaa.

Omasta puolustuksesta huolehtiminen ja alueellisen koskemattomuuden turvaaminen on välttämätöntä. Vain uskottava puolustuksemme nostaa kynnystä sotilaallisen voimankäytöllä uhkaamiselle.

Uskottavuutta ei kuitenkaan arvioida vain Arkadianmäellä – tärkeämpää on, että vakuutamme muut asiaa pohtivat. Onkin välttämätöntä, että virkaansa astuva hallitus turvaa puolustusvoimien määrärahojen riittävyyden ja sitoutuu kehittämään puolustustamme pitkäjänteisesti. Myös nopeisiin muutoksiin on varauduttavaniin poliittisessa kuin turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössämme.

Arvoisat kuulijat,

Valtakunnallisen veteraanipäivän tunnus on tänä vuonna Tämä maa ei koskaan sortua saa – eläköön Suomi!

Lause kertoo kauniilla tavalla siitä ajatusmaailmasta, johon myös alussa viittasin – meistä sisukkaista ja epäitsekkäistä, mutta myös tulevaisuuteen toiveikkaasti ja avoimesti suhtautuvista suomalaisista. Isänmaamme on vapaa ja puolustamisen arvoinen myös tänä päivänä.

Meidän nuorempien sukupolvien tehtävä on varmistaa omilla toimillamme joka päivä, että sodat kokeneiden sukupolvien uhraukset eivät olleet turhia. Meidän tehtävämme on viedä tätä maata eteenpäin vapaana ja itsenäisenä edelleen omille lapsillemme.