Investoinnit liikkeelle
Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok) perää pitkäjänteisyyttä EU-säätelyyn. Parhaillaan liikennevaliokunnan lausuntoa energiaunionista valmisteleva Virkkunen pitää esimerkkinä tempoilevasta lainsäädännöstä ILUC-direktiiviä, jolla vaikutetaan biopolttoaineiden tuotannosta aiheutuviin epäsuoriin maankäytön muutoksiin. Parlamentti äänestää asiasta tänään tiistaina.
”Asialla on Suomelle erityinen merkitys, sillä oma kemianteollisuutemme on sijoittanut uusiutuvien polttoaineiden kehittämiseen yli kaksi miljardia euroa, ja Äänekoskelle on syntymässä uusi biotuotetehdas. Äänestyksessä päätetään rajoituksista ns. ensimmäisen sukupolven biopolttoaineille. On selvää, että tempoileva lainsäädäntö ei kannusta yrityksiä investoimaan ja etsimään ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Nyt kärsijöiksi uhkaavat joutua ne yritykset, jotka ovat investoineet uusiutuviin energiamuotoihin”, Virkkunen arvioi.
”Juuri säädösympäristön epävarmuus estää tällä hetkellä Euroopassa investointeja lähtemästä liikkeelle. Yritykset haluavat lainsäätäjältä oikeusvarmuutta ja pitkäjänteisyyttä, investoinnit tehdään usein kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Vain rohkaisemalla yrityksiä mukaan voimme vastata ilmastonmuutokseen, ja saada lisää kasvua ja työpaikkoja”, Virkkunen muistuttaa.
Hän muistuttaa, etteivät tämän päivän lainsäätäjät voi tietää, millaisia ratkaisuja tulevaisuudessa on käytössä. Teknologia kehittyy nopeasti. ”Tämän päivän jäte voi olla huomenna arvokasta. Sitovien rajojen säätäminen neljän vuoden ajaksi ei ole biopolttoaineiden osalta järkevää, vaan kokonaisuus olisi pitänyt yhdistää tuleviin EU:n 2030-tavoitteisiin”, Virkkunen jatkaa. Hän on korostanut asiaa myös komissaari Cañetelle lähettämässään kirjeessä.
”Liikenteen osuus hiilidioksidipäästöistä Euroopassa on 30 % ja nopein keino päästöjen leikkaamiseen on fossiilisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvilla energiamuodoilla. Tavoite päästöjen leikkaamiseksi on pidettävä kirkkaana mielessä myös energiaunionia rakennettaessa”, Virkkunen sanoo.
Lisätietoja:
Poliittinen avustaja Anniina Iskanius
+358 50 5993930