Henna Virkkunen

Europarlamentaarikko

Kolumni

Kreikan viimeinen mahdollisuus

Kuinka monta kertaa maalle voi antaa viimeisen mahdollisuuden? Kreikan osalta viimeinen takaraja on tullut vastaan. Maa on ajautunut tilanteeseen, jossa se joutuu nyt valitsemaan ruton ja koleran välillä. Jatkolaina kovilla ehdoilla, tai ei lainaa. Suomalaisten itseruoskinnan perusteella voisi luulla, että me olemme vastuussa Kreikan ongelmista; olivathan ehtomme uusien lainaneuvottelujen aloittamiseksi kovat. Se ei kuitenkaan ole totta.

Aloittaessani Suomen hallituksessa joulukuussa 2008 maailmanlaajuinen rahoituskriisi oli juuri puskemassa päälle. Kreikkaa tämä ei hätkähdyttänyt, sillä 2009 vaaleissa sosialidemokraattinen Pasok nousi valtaan lupaamalla vielä suuria palkan- ja eläkkeiden korotuksia. Pian ensimmäiset tiedot Kreikan tilastovilpistä alkoivat nousta esiin. Maa oli keplotellut itsensä euroon väärentämällä systemaattisesti tilastojaan, piilottelemalla alijäämiään ja velkaantumalla aina vain lisää alhaisten korkojen houkuttamana.

Rahoituskriisiä seurasi Euroopassa massiivinen joukkoelvytys. Talousongelmiin joutuneita maita autettiin tukipaketein, koska pelättiin – ja aiheesta, että kriisi leviää myös taloutensa paremmin hoitaneisiin maihin. Tukipakettien ehdot olivat kovat, mutta esimerkiksi entiset kriisimaat Espanja ja Irlanti paukuttavat nyt euroalueen kovimpia kasvulukuja. Kreikka sen sijaan kuuden vuoden tukemisen, patistelun ja kovistelun tuloksena on jälleen uuden lainapaketin tarpeessa.

Ei ihme jos muilla alkaa mitta täyttyä. Viime syksynä Kreikka näytti jo löytäneen oikean uran; orastava talouskasvu oli lähtenyt käyntiin ja työllisyys koheni. Tammikuussa maa otti täyskäännöksen kohti talouskriisiä, kun valtaan nousi marxilainen Syriza-puolue suurine vaalilupauksineen. Talousuudistuksia lykättiin ja peruttiin, verotulot hiipuivat, pääomapako kiihtyi ja kesän tullessa iski sekä täysmittainen taloudellinen että poliittinen kriisi. Velat jäivät maksamatta ja pankit lyötiin säppiin.

Moni Keski-Suomessakin sanoo että heittäkää nyt se Kreikka ulos eurosta. Valitettavasti se ei kuitenkaan taitaisi olla sen helpompi ratkaisu. Enää kriisin leviäminen muihin maihin ei ole suurin pelko, mutta Kreikan oma valuutta olisi täysin arvoton. Sen kansalaiset tarvitsivat joka tapauksessa vuosikausia mittavaa humanitaarista apua muun muassa ruokaan ja lääkkeisiin. Ja Kreikan velat jäisivät aivan takuuvarmasti maksamatta.

Näistä syistä Eurooppa on pyrkinyt pitämään Kreikan kestävämmällä tiellä, vaikka rankka reissu on tälläkin tiellä edessä. Suomi on lainakeskusteluissa ajanut tiukkaa linjaa. Se on aivan oikein.

Uusista velkapaketeista ei voida edes neuvotella, ennen kuin Kreikka toimeenpanee isoja uudistuksia. Pelkät lupaukset eivät riitä, vaan pääministeri Tsiprasin on ajettava lait myös läpi parlamentissa ja toimeenpantava ne.

Tehtävä tulee olemaan Kreikan hallitukselle äärimmäisen vaikea, ellei mahdoton. Vielä reilu viikko sitten Syriza ajoi äkkiväärällä kansanäänestyksellään kreikkalaiset paljon lievempiä lainaehtoja vastaan. Valtionvarainministeri kutsui eurooppalaisia kollegojaan terroristeiksi.

Kaiken uhoamisen ja Moskovan-vierailujen jälkeen Tsiprasin hallitus tarvitsisikin nyt lainaa yli 80 miljardia ilman, että se on edelleenkään valmis tarvittaviin rakenteellisiin uudistuksiin joita on lykätty jo vuosikymmeniä. Suomalaisten ei tässä tilanteessa tarvitse hävetä tiukkoja vaatimuksia.

Kreikan tavoin myös Suomi velkaantuu hurjaa tahtia. Menomme ovat olleet tuloja suuremmat jo seitsemän peräkkäistä vuotta ja kasvuluvut ovat kaukana euroalueen keskiarvosta.

Poliittisesti epäsuosittuja, mutta aivan välttämättömiä uudistuksia on Suomessakin lykätty jo vuosikausia; kuntauudistus, soteuudistus, työmarkkinareformi ja eläkeuudistus on toteutettava. Vanhojen valtarakenteiden puolustamiseen tai viivytystaisteluihin välttämättömän edessä ei ole varaa.

Suomen pitää elää niin kuin se opettaa – jos kovaa talouskuria ja sääntöjen noudattamista vaaditaan Kreikalta, on samaa edellytettävä myös itseltään. Vielä voimme laittaa kansantaloutemme kuntoon ilman velkojien apua.

(Kolumni, Keskisuomalainen 15.7.)