Euroopan turvallisuutta on tiivistettävä. Nyt ulkorajat vuotavat, tieto ei kulje ja jäsenmaiden toimeenpano takkuaa.

Tuoreen Eurobarometrin perusteella suomalaiset, samoin kuin muutkin EU-kansalaiset pitävät Euroopan unionin suurimpana saavutuksena rauhaa. Entistä epävakaammaksi muuttunut turvallisuusympäristö, ääriliikkeiden nousu, infosota, turvapaikanhakijoiden kasvava virta, julma terrorismi Euroopan sisällä ja lähialueilla muistuttavat siitä, ettei rauha ole itsestäänselvyys.

Nykyisillä välineillä Eurooppa ei tähän kykene. Puutelista on pitkä: ulkorajat vuotavat, tieto ei kulje, päätöksenteko on hidasta ja jäsenmaissa toimeenpano takkuaa. Jos muutama hoitaa hommansa leväperäisesti, kaikki kärsivät.

Euroopan on vahvistettava keskinäistä turvallisuusyhteistyötään. Merkittävä askel otettiin, kun Ranska Pariisin terroritekojen seurauksena aktivoi EU:n perussopimuksen kohdan 42.7 keskinäisen avunannon lausekkeen ja pyysi muiden jäsenmaiden tukea sodassa terrorismia vastaan. Kaikki suostuivat.

On huomattava, että tässäkin kyse on jäsenmaiden keskinäisestä yhteistyöstä. EU-toimielimillä ei ole asiassa toimivaltaa, vaan Ranska joutuu sopimaan asiasta kahdenvälisesti jokaisen jäsenmaan kanssa erikseen. Tammikuun täysistunnossa EU-parlamentti totesi tämän aivan liian hitaaksi ja epämääräiseksi menetelmäksi. Parlamentti haluaa luoda turvatakuisiin selkeän järjestelyn ja toimintamallin, jossa myös unionin toimielimillä on roolinsa.

Ranska ei pyytänyt EU:n kautta sotilaallista apua. Eikä esimerkiksi Suomi olisi sitä nykyisen lainsäädäntönsä puitteissa pysynyt antamaankaan, kuten tiedossa on. Niinpä Suomi päätyi tukemaan Ranskaa tarjoamalla sen käyttöön kuljetuslentokoneen käyttämättömiä lentotunteja.

Sotilaallisen varautumisen pääosa jäsenmaista on rakentanut Nato-jäsenyyden varaan. Se on järkevää, eikä uusia päällekkäisiä sotilaallisia rakenteita kannata ryhtyä rakentamaan. Samalla kun EU:n ja Naton yhteistyötä halutaan tiivistää, turvallisuudessa on paljon myös ulottuvuuksia, joihin voidaan vastata Euroopan unionia vahvistamalla.

Yhteisestä rajavalvonnasta on komissio tehnyt jo esityksensä. Automaattista tietojenvaihtoa niin viranomaisten välillä kuin jäsenmaidenkin välillä ollaan tiivistämässä. Turvapaikanhakuun liittyvä menettely halutaan uudistaa ja yhtenäistää.

EU-parlamentilta on vahva tuki myös turvatakuiden edelleen kehittämiseen kohti yhteistä puolustusunionia, ja siihen tähtäävää strategista ja operatiivista valmiussuunnittelua. Suuriin turvallisuushaasteisiin voidaan vastata parhaiten yhdessä. Suomen kannattaa nämä mahdollisuudet hyödyntää täysimääräisesti.

Kokoomuksen linja on Suomen turvallisuuspolitiikassa ollut tähänkin asti selvä: me olemme asettuneet tukemaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Olemme johdonmukaisesti kantaneet huolta puolustuksen resurssien riittävyydestä ja varmistaneet, että esimerkiksi osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan on säilynyt riittävällä tasolla. Myös kokonaisturvallisuuteen perustuva ajattelu on ajankohtaisempaa kuin aikoihin.

Turvallisuusympäristömme on muuttunut epävakaammaksi ja vaikeammin ennustettavaksi. Onkin perusteltua, että kokoomus käsittelee ja päivittää omaa ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaansa kesäkuun puoluekokouksessa. Tuon linjapaperin valmistelu on parhaillaan käynnissä. Tähän keskusteluun koko jäsenistö on tervetullut mukaan.

Jatkossakin kokoomuksen on näytettävä muille puolueille suuntaa. Tilannearvion tulee perustua faktoihin, ei toiveisiin ja tunteisiin. Poliittisten päättäjien tehtävä on tehdä tosiasioista oikeat johtopäätökset ja ryhtyä toimiin.

(kolumni, Nykypäivä 2/2016)