Henna Virkkunen

Europarlamentaarikko

Kasvua uusista innovaatioista
Tiedote

Kasvua uusista innovaatioista

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen pitää EU-komission tuoretta jakamistaloutta koskevaa ohjeistusta tervetulleena. Liian monessa Euroopan maassa uusia liiketoimintamalleja on pyritty kannustamiseen sijasta torppaamaan, jopa kieltämään kokonaan.

Internetin mahdollistamat mobiilipalvelut ovat synnyttäneet menestystarinoita maailmalla, tunnetuimpina jakamistalouden lippulaivat Airbnb:n ja Uberin. Sulkemalla ovet uusilta ideoilta ja innovaatioilta Eurooppa uhkaa jämähtää menneisyyteen, Virkkunen sanoo.

”Jakamis-/yhteistyötalous tulee laittamaan monet bisnesmallit uusiksi, ja hyvä niin. Usein näin saadaan sekä kuluttajien, ympäristön että talouden kannalta entistä tehokkaampia ja joustavampia palveluja. Vuonna 2015 yhteistyötalouden tuotoksi arvioitiin EU-alueella 28 miljardia euroa. Tuotto tuplaantui edellisestä vuodesta.”

”Kuudesosa eurooppalaisista on jo käyttänyt jakamistalouden palveluita ja 5 % on niitä tarjonnut. Ilmiö on siis kasvanut vauhdilla ja tämä on vasta alkua. Moni eurooppalainen menestystarina odottaa keksijäänsä”, Virkkunen ennustaa.

Hän kannustaa liikenneministeri Berneriä tuomaan rivakasti eduskuntaan hallitusohjelmassa mainitun esityksen sääntelyn keventämiseksi henkilö-, paketti- ja tavarakuljetuksissa.

”Suomessa on investoitu satoja miljoonia teknologiaan ja nopeisiin verkkoihin − nyt näitä palveluita pitää myös hyödyntää. On uskallettava keventää säätelyä ja luotava näin puitteet uusille digiajan palveluille. Kuluttajat haluavat käyttää uusia palvelumalleja ja yrittäjät niitä tarjota”, Virkkunen uskoo.

Hän huomauttaa, että digitaalisen talouden osalta Baltian maat ja erityisesti Viro ovat siirtymässä nyt koko Euroopan edelläkävijöiksi.

”Viron asenteesta kannattaa katsoa mallia. Samaan aikaan kun Suomessa Uber-kuskeille määrätään sakkoja, Viro kehitti kuljettajille verottajan kanssa suoran reaaliaikaisen e-verotuksen, ja parlamentissa on parhaillaan käsittelyssä lainsäädäntö, joka määrittää puitteet uudenlaisille kyytipalveluille, kuten juuri Uberille, Taxifylle ja Wisemilelle”, Virkkunen sanoo.

Hän muistuttaa, että mistään yhteiskunnan vapaamatkustajista ei jakamistaloudessakaan voi olla kyse, vaan uusista tavoista toimia ja hyödyntää olemassa olevia resursseja. Myös uusien toimijoiden on huolehdittava veroista, kuluttajansuojasta ja muista velvoitteista, kuten komissiokin painotti. Jäsenvaltioiden tehtävä on mahdollistaa se.

Lisätietoja

Meeri Heinonen

Meeri Heinonen

Green Deal

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta

Tapaamiset ja tapahtumat Brysselissä

+32 228 38226 / +32 491 34 5090