Eurooppalainen puolustusyhteistyö on tiivistymässä. Painetta tähän ovat tuoneet erityisesti kolme valtiojohtajaa: Putin, Erdogan ja Trump. Kaikki EU:n ulkopuolelta. Venäjän aggressiivinen voimapolitiikka ja Krimin laiton haltuunotto sekä Turkin presidentin rajut otteet heijastuvat suoraan Eurooppaan.

Kun samaan aikaan myös toisen maailmansodan jälkeen rakentunut tiivis transatlanttinen liittolaissuhde Yhdysvaltoihin on koetuksella presidentin ailahtelevaisuuden vuoksi ja alueellinen sotilasmahti Iso-Britannia on eroamassa Euroopan unionista, on turvallisuuspoliittinen ympäristö aikamoisessa paineessa.

EU-komissio esitteli kuluneella viikolla omat ehdotuksensa Euroopan puolustusyhteistyön syventämiseksi. Keskustelun pohjaksi tuotiin kolme vaihtoehtoista mallia. Ensimmäinen skenaario tarkoittaisi tapauskohtaisesti etenevää yhteistyön tiivistämistä EU:n avustuksella. Toisessa mallissa EU:lla olisi nykyistä suurempi rooli esimerkiksi rajavalvonnassa, kyberturvallisuuden edistämisessä sekä kriisinhallintaoperaatiossa.

Malleista kolmas on kunnianhimoisin. Siinä EU ja Nato toimisivat yhdessä Euroopan puolustuksen kehittämiseksi. Yhteiseen puolustukseen ja turvallisuuteen sitoutuneet jäsenmaat voisivat myös saada rahoitusta puolustushankkeille EU:n puolustusrahastosta, jonka perustamista komissio myös esittää.

Puolustusrahaston kautta jäsenmaat voisivat halutessaan tehdä hankintoja ja jaksottaa niitä. Kriittisten suorituskykyjen hankintoihin, esimerkiksi Hornetien uusintaan, rahasto ei välttämättä silti sopisi. Rahastoon ei esitetä EU:n yhteistä rahaa.

Suomen kannalta komission esitykset ovat tervetulleita. Kaikki yhteistyön tiivistäminen turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa tukee omaa kansallista puolustustamme. Puolustusteollisuuden markkinoiden avaaminen ja kilpailun lisääminen olisi tervetullutta, sillä materiaalikustannukset ovat karanneet käsistä. Samalla on huolehdittava, että myös pk-yritykset voivat osallistua kilpailutuksiin.

Eurooppalaisen puolustusyhteistyön syventäminen on perusteltua sekä turvallisuuden että talouden näkökulmasta. Puutteellisen yhteistyön arvioidaan maksavan eurooppalaisille vuosittain 25-100 miljardia euroa ylimääräistä. Summa kertyy muun muassa kilpailun puutteesta, päällekkäisistä järjestelmistä ja tehottomuudesta.

Toiveikkuudesta huolimatta on muistettava, että edes kunnianhimoisin komission malleista ei korvaa, eikä sen pidäkään korvata Natoa. Jokainen esityksistä on Naton rakenteita täydentävä. Tämä on luonnollista, sillä EU:n 28 jäsenmaasta 22 kuuluu myös Natoon. Niin ikään Suomen jäsenyys Natossa selkiyttäisi omaa turvallisuuspoliittista tilannettamme ja eurooppalaisen puolustuksen kehittämistä.

On aivan oikein ja perusteltua, että Eurooppa ottaa enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan. Jopa vuosikymmenien ajan monet maat ovat laiminlyöneet omaan varautumistaan ja jättäneet puolustuksensa liiaksi Yhdysvaltain vastuulle.

Eurooppa lähtee liikkeelle melkoiselta takamatkalta. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen puolustusta on ajettu alas monissa jäsenmaissa. Yhteenlaskettuna EU:n 28 jäsenmaalla on nyt käytössään 70 prosenttia vähemmän tankkeja, 38 prosenttia vähemmän taisteluhelikoptereita ja 54 prosenttia vähemmän partio- ja taistelulaivoja kuin kylmän sodan päätyttyä.

Kaikki Nato-maat sitoutuivat huippukokouksessaan 2014 nostamaan puolustusmenonsa kahteen prosenttiin bruttokansantuotteestaan, ja ovat hitaasti etenemässä nyt tähän suuntaan. Suomen sotilasmenot asettuvat nykyisellään suunnilleen tuolle tasolle Naton laskukaavalla.

Keskustelu Euroopan puolustuksesta jatkuu sekä Euroopan parlamentissa että jäsenmaiden päämiestasolla. Suomen tulee tukea komission esityksiä ja varmistaa, että olemme tarjoamassa ratkaisuja. Tiiviimpi eurooppalainen puolustus on ehdottomasti Suomen etu.

Julkaistu Keskisuomalaisessa 9.6.2017.