Ilmastonmuutoksen, luonnonvarojen kestävän käytön ja teknologisten läpimurtojen aiheuttamat haasteet ratkaistaan yhä useammin kaupungeissa.

Kaupungistuminen onkin yksi globaaleista megatrendeistä. Jo nyt yli puolet maailman väestöstä asuu kaupungeissa, ja uusia kaupunkilaisia saadaan joka viikko lisää 1,5 miljoonaa. Nopeinta kaupungistuminen on Aasiassa ja Afrikassa, mutta suomalaisistakin jo 85 prosenttia asuu urbaaneilla alueilla. Meillä ja muualla Euroopassa kaupungistuminen jatkuu tulevina vuosina.

Koko Suomen kilpailukyvyssä keskeinen rooli on kasvavilla kaupunkiseuduilla. Suomalaiset kaupungit eivät kilpaile keskenään vaan muiden pohjoismaisten ja eurooppalaisten kaupunkiseutujen kanssa. Kisaa käydään niin investoinneista, työpaikoista kuin osaavasta työvoimastakin. Ne seudut, jotka kykenevät houkuttelemaan parhaimmat lahjakkuudet ja ideat alueelleen, vievät koko Suomea eteenpäin.

Kaupunkien etuna valtioihin verrattuna on usein niiden nopeampi kyky omaksua uusia ajatuksia, toimintamalleja tai ratkaisuja ongelmiin – ovathan haasteet usein käytännönläheisiä ja kaikkia asukkaita koskettavia. Maakunta- ja soteuudistusta valmisteltaessa onkin varmistettava, että kaupungeille annetaan jatkossakin riittävästi tilaa toimia ja kokeilla.

Kaupunkien ketteryys ja halu ratkoa yhteisiä haasteita on havaittu myös Euroopassa. Suomalaiset kaupungit ja alueet ovat hyvin edustettuina Brysselissä, ja yhteisiä hankkeita eurooppalaisten kumppanien kanssa on käynnissä, oli sitten kyse fiksusta kaupunkiliikenteestä tai sähköisistä palveluista.

Kaupungistuminen liittyy läheisesti toiseen megatrendiin, globalisaatioon. Se on avannut eurooppalaisille paljon uusia mahdollisuuksia. Ihmiset opiskelevat, asuvat ja matkustavat ulkomailla enemmän kuin koskaan. Verkon kautta voimme olla yhteydessä ympäri maailmaa, palvelut ja tieto liikkuvat reaaliajassa yli rajojen.

Globalisaation hyödyt eivät ole kuitenkaan jakaantuneet tasaisesti. Lisääntynyt kansainvälinen kilpailu on merkinnyt työpaikkojen menetyksiä, myös Suomessa.

Kansalaisten pettymys ja huoli globalisaation vaikutuksista tulevaisuuteen näkyi niin Yhdysvaltain kuin Ranskankin presidentinvaaleissa. Populistiehdokkaat lupasivat sulkea rajat ja palauttaa työpaikat ja keräsivät kannatusta. Mutta eihän se niin toimi.

Kansakunnat kohtaavat haasteita, joihin rikkainkaan valtio ei kykene yksin vastaamaan: terrorismi, rahoituskriisit, pandemiat. Nämä kaikki vaativat kansainvälistä yhteistyötä.

Eurobarometrin mukaan 45 prosenttia eurooppalaisista pitää globalisaatiota lähinnä uhkana, 55 prosenttia mahdollisuutena. Oikein toimien Eurooppa kykenee kyllä haasteisiin vastaamaan, ja samalla ohjaamaan koko maailman kehityksen suuntaa.

Keskustelun pohjaksi EU-komissio esitteli toukokuussa oman raporttinsa globalisaation valjastamiseksi. Työtä on tehtävä monella tasolla; Euroopan unionissa, kaikissa jäsenmaissa ja alueellisesti.

Jokaisen EU-jäsenmaan vastuulla on huolehtia hyvästä koulutuksesta, osaamisesta sekä työmarkkinoiden uudistamisesta niin, että jokaisella kansalaisilla on kyky ja mahdollisuudet pärjätä muuttuvassa työelämässä.

Suomalaisten valmiudet voi arvioida keskimääräistä paremmaksi. Meillä perusosaaminen on kunnossa, digitaaliset taidot hyvällä tasolla ja täydennyskouluttautuminen Euroopan kärkeä. Nyt myös ammatillista koulutusta ollaan uudistamassa. Halpatuotannolla Suomi ei tule kansainvälisillä markkinoilla pärjäämään, mutta korkealla osaamisella ja laadukkaalla työllä kyllä.

Moni EU-maa kärsii liian jäykistä työmarkkinoista, ja tässä on Suomessakin tehtävää. Työllisyysasteen nostaminen edellyttää paikallisen sopimisen lisäämistä ja sosiaaliturvan uudistamista. Työ ja tekijät eivät riittävästi kohtaa. Työvoiman nykyistä suurempi liikkuvuus olisi kaikkien etu. Globaalissa kilpailussa menestyvät parhaiten ne, joiden omat rakenteet ovat kunnossa.

Kolumni Keskipohjanmaa-lehdessä 23.6.2017.