Kolme presidenttiä on vauhdittanut eurooppalaisen puolustuksen perustusten valamista. Venäjän Vladimir Putin aggressiivisella voimapolitiikallaan, Nato-maa Turkin Recep Tayyip Erdogan rajulla sisäpolitiikallaan ja Yhdysvaltojen Donald Trump omalla ailahtelevaisuudellaan ovat vaikuttaneet siihen, että eurooppalaiselle puolustusyhteistyölle on kysyntää enemmän kuin aikoihin.

Toisen maailmansodan jälkeen rakentunut tiivis liittolaissuhde Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä on ollut koetuksella Trumpin kaudella. Perustaa horjuttaa sekin, että transatlanttisten suhteiden takuumies Britannia on vetäytymässä EU-jäsenyydestään. Se muuttaa eurooppalaista turvallisuusympäristöä merkittävästi, mutta voi vauhdittaa EU:n puolustusyhteistyön syventymistä, jota britit ovat perinteisesti vastustaneet.

Kolmas syy EU-maiden haluun tiivistää puolustustaan on raha. Yhteistyön puutteen arvioidaan maksavan jopa 25–100 miljardia euroa vuodessa. Komissio arvioi, että vuosittaisista puolustusmenoista voitaisiin säästää yhteishankinnoilla jopa kolmannes. Tällä hetkellä hankinnoista 80 prosenttia tehdään kansallisesti. Puolustusteollisuudessa tutkimuksen ja kehityksen kansallinen osuus kipuaa yli 90 prosentin.

Unionin jäsenmaat tuntevat suurempaa kiinnostusta puolustusyhteistyön tiivistämiseen kuin aikoihin. EU-komissio esitteli kesäkuun alussa kolme skenaariota puolustuksen tulevaisuudesta vuoteen 2025 mennessä. Samalla se antoi esityksen Euroopan puolustusrahastosta sekä asetusehdotuksen Euroopan puolustusteollisuuden kehitysohjelmasta. Päätöksiä on tarkoitus tehdä joulukuun Eurooppa-neuvostossa.

Mikään komission esittelemistä vaihtoehdoista ei korvaa Natoa, vaan kaikki täydentävät olemassa olevia rakenteita. Esitykset eivät myöskään vaadi perussopimusmuutoksia. Jokainen malleista vie kuitenkin kohti tiiviimpää yhteistyötä. Huomionarvoista on kriisinhallintakyvyn korostaminen; tavoitteena ei ole niinkään alueellisen puolustuksen vahvistaminen, kuten Suomessa moni ehkä toivoo. Siitä huolehtii jatkossakin Nato.

Suomella on paljon toiveita EU:n puolustuksen suhteen ja myös annettavaa sille. Puolustusvoimien suorituskyvystä on pidetty kiinni tiukankin talouden aikoina, ja huoltovarmuus ja viranomaisyhteistyö ovat maailman kärkeä. Tuoreet lait sotilaallisen avun antamisesta ja vastaanottamisesta parantavat Suomen toimintakykyä nopeasti muuttuvissa oloissa.

Yksi tärkeä kysymys liittyy EU:n solidaarisuuslausekkeeseen. Suomen pitää avata päämiestasolla keskustelu siitä, mitä lauseke käytännössä tarkoittaa ja mitä sen pitäisi tarkoittaa. Ranska pyysi siihen vedoten apua Pariisin terrori-iskujen jälkeen, mikä oli ensimmäinen kerta kun lauseke aktivoitiin. Silti on epäselvää, voisiko lauseke velvoittaa jäsenmaita antamaan sotilaallista apua yhden jäsenmaan pyytäessä ja mitä avun pitäisi sisältää.

Eurooppalaisen puolustuksen rakenteet muotoutuvat koko ajan. Tässä työssä Suomen kannattaa olla aktiivisesti mukana. Huonoin vaihtoehto olisi seurata sivusta. Se merkitsisi myös syvällistä muutosta Suomen EU-politiikassa.

Suomen ei kannata asettaa tavoitteitaan matalalle. Hyötyisimme selvästi esimerkiksi EU:n yhteisen rajavalvonnan vahvistamisesta ja kyberosaamisesta, puhumattakaan tiiviimmästä yhteistyöstä Naton kanssa. Kansallinen puolustuksemme kehittyy yhteistyössä muiden kanssa.

Artikkeli on julkaistu Puheenvuoro-palstalla Suomen Kuvalehdessä 1.9.2017