Henna Virkkunen

Europarlamentaarikko

Liittoutuminen vahvistaisi Suomen turvallisuutta
Tiedote

Liittoutuminen vahvistaisi Suomen turvallisuutta

Kokoomuksen europarlamentaarikko Henna Virkkunen pitää Euroopan unionin yhteisen puolustuksen tiivistämistä positiivisena kehityksenä. EU:n yhteinen puolustus ei kuitenkaan tällä hetkellä tai lähitulevaisuudessa vastaa puolustusliittoa.

”Itsenäisyys merkitsee sitä, että Suomella on oikeus tehdä kansakuntana omat valintansa”, muistuttaa Virkkunen.

Suomi on ollut aktiivinen Euroopan unionin yhteisen puolustuksen tiivistämisessä. Kuitenkin samalla valtaosa EU:n jäsenmaista on Naton jäseniä. Näin ollen EU:n puolustusyhteistyö on vain Natoa täydentävä, ei sitä korvaava rakenne.

”Ne seikat, jotka Suomelta ilman Nato-jäsenyyttä puuttuvat, jäävät myös tässä eurooppalaisessa yhteistyössä puuttumaan. Niistä tärkeimpänä Nato-jäsenyyden ydin: turvatakuut. Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi Suomen tulisikin hakea puolustusliitto Naton jäsenyyttä, aivan kuten kokoomus jo vuonna 2006 on puoluekokouksessaan esittänyt”, toteaa Virkkunen.

”Meillä on mahdollisuus valita oma suuntamme ja kumppanimme. Itsenäinen Suomi on valinnut tiekseen avoimuuden ja kansainvälisyyden. Meidän tulee kuulua läntisiin yhteisöihin, myös puolustusliitto Natoon.”

”Eristäytyminen ja sulkeutuminen ovat jopa uhkia itsenäisyydelle. Voimme menestyä ja kukoistaa vain osana muiden demokraattisten ja vapaiden maiden yhteisöä.”

 

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen puhui Helsingin Kokoomuksen itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2017.

 

Lisätietoja

Janiika Vilkuna

Janiika Vilkuna

Viestintä

Median yhteydenotot

Vierailut EU-parlamentissa

Tiede-, koulutus- ja kulttuuripolitiikka

+32 228 47226 / +32 491 33 2480