Henna Virkkunen

Europarlamentaarikko

Kaksi kättä pitelemässä kuulakärkikyniä työpöydällä.
Tiedote

Tasa-arvo ei ole yksityisasia

Tänään juhlitaan Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Europarlamentaarikko Henna Virkkusen mielestä Suomessa tuudittaudutaan liiaksi ajatukseen, että olemme jo tasa-arvon mallimaa.

”Tosiasiassa sukupuolten tasa-arvon kehitys on jämähtänyt Suomessa paikoilleen. Vaikka naisten koulutustaso on jo pitkään ollut miehiä korkeampi, naisten työurat eivät etene. Saman koulutustason miehet sijoittuvat heti valmistumisen jälkeen vaativampiin tehtäviin, ja työuran aikana ero vain kasvaa”, Virkkunen sanoo.

Kaikkein vaikuttavin muutos saataisiin hänen mukaansa aikaan uudistamalla perhevapaiden jakaminen. Naiset käyttävät perhevapaista yli 90 prosenttia ja jatkavat hoivavastuun kantoa myös töihin palattuaan.

”Parissakymmenessä vuodessa naisten osuus kotitöiden teosta on vähentynyt neljä prosenttia. Naisjohtajien osuus kasvaa prosentin vuodessa. Muutosvauhtiin ei voi olla tyytyväinen, Virkkunen sanoo.

Hän muistuttaa, että perhevapaiden kasautumisella naisille on dramaattiset vaikutukset sekä naisten palkkaan että urakehitykseen.

”Kolme vuotta työmarkkinoilta poissa ollut äiti ansaitsee töihin palattuaan jopa 19 prosenttia vähemmän lapsettomiin naisiin verrattuna. Pitkät hoitovapaat pudottavat sekä palkkaa, uramahdollisuuksia että aikanaan eläkkeitä”, Virkkunen muistuttaa.

Hänen mielestään sukkien viikkaukseen ja puuronkeittoon käytetty aika muuttuu yksityisestä yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, jos se kertoo asenteista jotka ohjaavat tyttöjen ja poikien tekemiä valintoja ja rajoittaa näiden näkemiä mahdollisuuksia.

”Aidosti tasa-arvoinen yhteiskunta tukee jokaista kehittämään kykyjään ja ponnistelemaan päästäkseen tavoitteisiinsa. Meillä on yhdet Euroopan vahvimmin sukupuolittuneet työmarkkinat. Se osoittaa, että osaamista hukataan turhaan”, Virkkunen jatkaa.

Hänen mukaansa kansainvälisesti menestyvät yritykset rekrytoivat tietoisesti johtoonsa monipuolista osaamista: eri ikäisiä ihmisiä erilaisilla taustoilla. Tutkimuksissa on havaittu, että sukupuolten moninaisuus yritysten hallituksissa lisää innovatiivisuutta sekä vaikuttaa yritysten käytäntöihin, kannattavuuteen, taloudelliseen tulokseen ja henkilöstön hyvinvointiin.

”Suomessa suurimpien yritysten johtoryhmät ovat hengästyttävän samankaltaisia, eikä muutosta ole juurikaan tapahtunut. Potentiaalia hukataan jatkuvasti, ja uudet menestystarinat jäävät syntymättä”, Virkkunen toteaa.

Virkkusen mielestä maailma muuttuu, kun sitä muutetaan.

”Vaikuttavin askel on radikaali perhevapaauudistus. Se vahvistaisi naisten asemaa työelämässä ja miesten vanhemmuutta; kaikki hyötyvät. Epätasa-arvoistavat rakenteet on purettava, kun ne kerran on tunnistettu. Kaikki muut syyt ovat tekosyitä”, Virkkunen sanoo.

 

 

Lisätietoja

Janiika Vilkuna

Janiika Vilkuna

Viestintä

Median yhteydenotot

Vierailut EU-parlamentissa

Tiede-, koulutus- ja kulttuuripolitiikka

+32 228 47226 / +32 491 33 2480