Henna Virkkunen

Europarlamentaarikko

Nainen istumassa vuorenrinteellä kartta ja kännykkä kädessä.
Kolumni

Nuorille on Eurooppa auki

Kuluneena viikonloppuna juhlittiin taas koulujen päättymistä, uusia ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita. Nämä ovat hienoja hetkiä elämässä.

Kun nuoret miettivät omia tulevaisuuden suunnitelmiaan, kannustan aina lähtemään jossakin vaiheessa myös ulkomaille. Työharjoitteluun, vaihto-opiskelijaksi, kesätöihin. Ulkomailta saatu kokemus ei koskaan mene hukkaan, vaan avaa paljon uusia mahdollisuuksia.

Euroopan unionin tärkein periaate on ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääomien vapaa liikkuvuus yli rajojen. Sen ansiosta eurooppalaisilla on mahdollisuus matkustaa, opiskella ja työskennellä vapaasti koko EU-alueella. Voi tuntua nyt itsestäänselvältä, mutta on aika uusi asia.

Yksi hienoin tapa edistää liikkuvuutta on EU:n opiskelija- ja nuorisovaihto-ohjelma Erasmus. Viime viikolla komissio esitti sen budjetin kaksinkertaistamista. Tämä on erinomainen ja kannatettava ehdotus, vaikkakin Euroopan parlamentti haluaisi jopa triplata ohjelman. Korotuksen tasosta tullaan siis vielä neuvottelemaan.

Esitetyllä 30 miljardilla eurolla voitaisiin toteuttaa jopa 12 miljoonaa vaihtojaksoa. Erasmus-budjetin tuplaaminen on merkittävä arvovalinta, sillä kokonaisuudessaan EU-budjettiin kohdistuu Brexitin johdosta aikamoinen leikkauspaine.

Mutta mikä olisikaan sen parempi investointi Euroopan tulevaisuuteen, kuin mahdollistaa nuorten, opiskelijoiden ja opettajien kansainvälinen vaihto ja harjoittelu.

Suomalaiset ovat alusta saakka hyödyntäneet Erasmusta aktiivisesti. Vuosittain sen tuella vaihdossa käy jopa yli 20 000 suomalaista. Koululaisten, opiskelijoiden ja harjoittelijoiden lisäksi ohjelma kattaa muun muassa opettajat, nuorisotyöntekijät ja urheiluvalmentajat.

Rahoituksen kasvaessa entistä useampi halukas pääsee kansainvälistymään. Korkeakouluopiskelijoiden lisäksi erityisesti toisen asteen opiskelijoiden ja opettajien osallistumismahdollisuuksia on lisättävä. Opettaja, jolla on kansainvälistä kokemusta ja kontakteja, osaa auttaa myös nuoria eteenpäin.

Oppilaitosten ja korkeakoulujen aktiivinen kansainvälinen toiminta on koko yhteiskunnan etu. Nuorille itselleen työskentely tai opiskelu ulkomailla tuo tutkimusten mukaan paljon uusia mahdollisuuksia. Siinä paitsi oppii kieltä ja kulttuuria, saa ennenkaikkea sellaista itseluottamusta ja sosiaalisia taitoja, jotka auttavat pärjäämään sekä opinnoissa että työelämässä.

Opiskelijalle se merkitsee usein laajempia mahdollisuuksia työmarkkinoilla; uskaltaa ja voi lähteä töihin ulkomaillekin. Tutkimusten mukaan vaihtoon osallistuneilla on parempi työllisyys- ja urakehitys. Myös työnantaja hyötyy rekrytoidessaan tällaisen kansainvälistä kokemusta omaavan työntekijän. Mukana saa paljon hyödyllistä osaamista ja kontakteja.

Euroopan kulttuuriperintövuoden kunniaksi EU tukee nyt myös nuorten mahdollisuuksia matkustaa Euroopassa. Osana Erasmus-ohjelmaa lanseerattiin Euroopan parlamentin aloitteesta uusi ”DiscoverEU”-projekti, jossa tänä kesänä ensimmäistä kertaa jaetaan 18-vuotiaille eurooppalaisille 15 000 maksutonta interrail-lippua.

Haku käynnistyy viikon kuluttua 12. kesäkuuta Euroopan komission nettisivuilla. Reissata lipulla saa maksimissaan kuukauden verran 1-4 EU-maassa. Tavoitteena on tutustua uusiin ihmisiin, kulttuuriin ja historiaan.

Myöhemmin syksyllä on määrä avata toinen hakukierros. Näissä hauissa kannattaa myös reilireissua miettivien 18-vuotiaiden suomalaisnuorten olla aktiivisia. Kansainvälistymisestä on iloa koko elämän ajaksi.

Iltalehden blogi 3.6.2018.

Lisätietoja

Janiika Vilkuna

Janiika Vilkuna

Viestintä

Median yhteydenotot

Vierailut EU-parlamentissa

Tiede-, koulutus- ja kulttuuripolitiikka

+32 228 47226 / +32 491 33 2480