Viimeiset vuodet yhteisen EU-linjan puuttuminen turvapaikkapolitiikassa on hiertänyt pahasti jäsenmaiden välejä. Vaikka Eurooppaan tulevien turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt vuosista 2015-2016 huomattavasti, etulinjan maat kuten Italia ovat edelleenkin kovan tulijapaineen alla.

Maailmalla tilanne ei ole suinkaan rauhoittunut, vaan pikemminkin päinvastoin. Viime vuonna kotinsa joutui jättämään ennätysmäärä ihmisiä. YK:n arvion mukaan heitä on maailmalla jo yli 68 miljoonaa. On selvää, että näin suureen ja merkittävään globaaliin ongelmaan Euroopan unionin on vastattava yhteisesti.

Tärkeintä on toimia sen eteen, että Euroopan lähialueille saadaan rauhaa, vakautta ja ihmisille elämän mahdollisuuksia omilla kotiseuduilla. Tähän voidaan vaikuttaa EU:n humanitaarisilla, kehitys- ja kauppapoliittisilla sekä siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan keinoilla.

Samalla myös Euroopan unionin yhteisiä sääntöjä turvapaikanhakijoiden suhteen on uudistettava. Viime vuosina parannuksia on saatu aikaan. Näin erityisesti ulkorajavalvonnassa, jossa laittomien rajanylitysten määrä on vähentynyt 95 prosentilla vuoden 2015 huippulukemista. Myös turvapaikkahakemusten käsittelyssä, prosessien sujuvuudessa, kotouttamisessa ja yhteistyössä naapurimaiden kanssa on edistytty.

Tulevaisuuden kannalta riittävän kestävään ja kokonaisvaltaiseen eurooppalaiseen ratkaisuun ei kuitenkaan ole päästy. EU-komissio esitteli muuttoliikkeen hallintaa koskevan uudistuspaketin jo kaksi vuotta sitten. EU-parlamentti on omalta osaltaan keskeiset direktiiviehdotukset käsitellyt, ja odottaa nyt jäsenmaita yhteiseen neuvottelupöytään.

Jotta uudistukset voisivat edetä, EU-maiden pitäisi viimeinkin löytää yhteinen näkemys muuttoliikepolitiikan ja turvapaikkajärjestelmän päälinjoista. Vaikeinta keskustelua käydään vastuun ja keskinäisen solidaarisuuden oikeasta tasapainosta.

Se kiteytyy neuvottelussa Dublin-asetuksen uudistamiseen, eli jäsenvaltion vastuuseen turvapaikkahakemuksen käsittelyssä ja turvapaikan hakijoiden siirroista jäsenvaltioista toiseen. EU-parlamentti aikoo tukea ainoastaan ehdotusta, joka muuttaa turvapaikkahakujärjestelmää tasapuolisemmaksi siten, että jäsenmaat ottavat yhteistä vastuuta.

Erityisesti Itä-Euroopan Visegrad-maat ovat koko ajan äänekkäästi vastustaneet yhteistä vastuunkantoa; Unkari ja Slovakia jopa taistelleet EU-tuomioistuimessa jo tehtyjä päätöksiä vastaan. Nyt kiistat ovat äityneet entistä suuremmiksi Italian populistihallituksen otteiden ja toisaalta Saksan hallituksen sisäisten kiistojen vuoksi.

Vuosina 2015-2016 kriisin ollessa suurimmillaan Euroopan unionista haki turvapaikkaa 2,5 miljoonaa ihmistä. Valtaosa Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Suomessakin turvapaikan hakijoiden määrä oli enimmillään yli 30 000. Vaikka nyt akuutti kriisi on tulijoiden määrässä rauhoittunut, hakemusruuhkan käsittely jatkuu.

Koko EU:n alueella kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palauttamiset ovat yksi iso haaste. Vuonna 2017 vain noin kolmannes luvattomasti EU:n alueella olevien palautuksista saatiin toteutettua.

Uudeksi ilmiöksi turvapaikanhaussa on noussut myös uuden turvapaikkahakemuksen jättäminen kielteisen päätöksen jälkeen. Suomessakin alkuvuonna 2018 uusintahakemusten määrä on ollut jo yli puolet kaikista jätetyistä turvapaikkahakemuksista.

Se antaa aiheen miettiä koko turvapaikkajärjestelmän perusteellisempaa uudistamista. Sisäministeri Kai Mykkänen on ehdottanut tulevaisuuden ratkaisuksi EU:n painopisteen siirtoa turvapaikanhakijoista suoraan pakolaisleireiltä otettaviin pakolaisiin. Kun nyt EU-maat ottavat leireiltä vuodessa noin 25 000 pakolaista, määrä voitaisiin Mykkäsen mukaan kymmenkertaistaa ja rajata jatkossa rajan yli tapahtuva turvapaikanhaku poikkeustapauksiin.

Tämä on varteenotettava keskustelunavaus, vaikka ei välttämättä kansainvälisten sopimusten vuoksi kovin yksinkertainen toteuttaa. Mutta ei nykyinenkään järjestelmä paras mahdollinen ole: Nyt turvaa voi hakea pyrkimällä rajan yli, ja samaan aikaan lähes kaikki EU-maat pyrkivät estämään rajan ylittämistä. Järjestelmä ruokkii rikollisia salakuljettajia, eikä kaikkein hädänalaisimmilla ihmisillä ole välttämättä rahaa tai voimia lähteä tällaiselle hengenvaaralliselle matkalle.

Maahanmuutosta puhuttaessa on hyvä muistaa, että vanhenevana mantereena Eurooppa tarvitsee uusia asukkaita ja tulijoita. Maahanmuuttajille, jotka haluavat tulla Eurooppaan ensisijaisesti taloudellisista syistä, tekemään työtä ja yrittämään, on kuitenkin oltava selkeästi muita väyliä kuin turvapaikan haku. Se on varattava kansainvälisen suojelun tarpeessa oleville.

Kolumni julkaistu Aamulehdessä 28.6.2018.