Eurooppa eläinten asialla
Parhaillaan vietetään eläinten viikkoa. Ihmisoikeuksien lisäksi on tärkeää edistää myös eläinten oikeuksia ja hyvinvointia. Ne eivät ole toisilleen vastakkaisia. Siellä missä ihmiset voivat hyvin, yleensä eläimetkin voivat hyvin.
Olen pienestä pitäen ollut eläinrakas. Lapsena maailman ensimmäinen epäkohta, johon halusin vaikuttaa, olikin eläinkokeiden kieltäminen kosmetiikassa. Vaikka silloin tuntui, että olen vähemmistössä, onneksi enää en ole. Hiljattain Euroopan parlamentti hyväksyi huimalla äänten enemmistöllä 620-14 linjauksen, jonka mukaan Euroopan unioni lähtee ajamaan maailmanlaajuista kieltoa eläinkokeille kosmetiikassa. Tässä kollegani Sirpa Pietikäinen EU-parlamentin eläinsuojeluryhmän puheenjohtajana on tehnyt hienoa työtä.
Euroopan unionissa eläinkokeet kiellettiin kosmeettisten valmisteiden osalta vuonna 2004, sekä kosmeettisten ainesosien osalta vuonna 2009. Lisäksi eläinkokeilla testatun kosmetiikan myynti on ollut kiellettyä EU:ssa vuodesta 2013.
Silti maailmanlaajuisesti eläinkokeiden käyttö kosmetiikassa on edelleen valitettavan yleistä. Noin 80 prosenttia maailman valtioista sallii eläinkokeet ja eläimillä testatun kosmetiikan myynnin.
Myös EU-alueelle tuodaan edelleen kosmetiikkatuotteita, joiden tuotetiedoista puuttuu täydellinen ja luotettava dokumentaatio. Meille saattaa siis kiellosta huolimatta päätyä edelleen myyntiin kosmetiikkatuotteita, jotka ovat eläimillä testattuja. Näin ei saisi olla.
Eurooppa on maailman suurin kosmetiikan markkina-alue: Euroopan kosmetiikkasektori työllistää noin kaksi miljoonaa ihmistä. EU:n omat rajoitukset eläinkokeiden suhteen eivät ole kuitenkaan estäneet sektorin kehitystä, sillä luotettavia vaihtoehtoja eläinkokeille on.
EU:lla on yhteensä 13 virallista testauslaboratoriota, missä kehitetään vaihtoehtoisia menetelmiä eläinkokeille, muun muassa solu- ja kudosteknologiaa. Yksi näistä laboratorioista, vuonna 2008 perustettu Ficam (Finnish Centre for Alternative Methods) toimii Tampereen yliopiston lääketieteen ja biotieteiden tiedekunnassa.
Vaihtoehtoisia menetelmiä siis löytyy. On tärkeää että Eurooppa vahvistaa nyt myös kansainvälistä otettaan tuskallisten eläinkokeiden korvaamiseksi.
Tälle on myös vahva kansalaisten tuki. Vuonna 2016 tehdyn erityiseurobarometrin mukaan 89 prosenttia EU:n kansalaisista katsoo, että EU:n tulisi tehdä enemmän edistääkseen eläinten hyvinvointia kansainvälisesti. Lisäksi 90 prosenttia EU:n kansalaisista kannattaa tiukkojen kansainvälisesti tunnustettujen eläinten hyvinvointia koskevien vaatimusten käyttöönottoa.
Iltalehden blogi 7.10.2018.
Lisätietoja

Janiika Vilkuna
Viestintä
Median yhteydenotot
Vierailut EU-parlamentissa
Tiede-, koulutus- ja kulttuuripolitiikka
+32 228 47226 / +32 491 33 2480
janiika.vilkuna@europarl.europa.eu