Viime aikaisen keskustelun ytimessä on ollut suomalaisten lasten ja nuorten lukutaidon merkittävä heikentyminen. Suomen suurin ylpeydenaihe – peruskoulu – ei ole pystynyt vastaamaan tähän haasteeseen, vaikka merkkejä lukutaidon heikentymisestä on tullut jo aiempina vuosina. Lukutaito on perustaito, joka on edellytys myöhemmälle oppimiselle. Ilman sitä, oman osaamisen päivittäminen ei onnistu. Vaikka maailma muuttuu ympärillä, lukutaidon merkitys on vain kasvanut.

Teknologinen kehitys, tietomäärän valtava lisääntyminen sekä uudenlaiset vuorovaikutuskanavat haastavat koulujärjestelmää kaikkialla maailmassa. Samaan aikaan koulussa on opeteltava käyttämään niin mobiililaitteita kuin sitomaan kengännauhojaan. Koulujen taito- ja tietovaatimukset ovat kasvaneet valtavasti, mikä haastaa erityisesti oppilaita.

Lapset ja nuoret kasvavat entistä kansainvälisemmässä maailmassa. Useille sukupolville EU on aina ollut osa heidän arkeaan. Oppilaat käyvät vaihdoissa, tutustuvat toisiin kulttuureihin, matkustavat. Tämä on aivan toisenlainen maailma verrattuna vanhempiemme koulupolkuihin.

Itse olen suomalaisen peruskoulun innokas kannattaja. Yhdeksänvuotinen peruskoulu mahdollistaa jokaiselle samojen tietojen ja taitojen opettelun perhetaustasta riippumatta. Tasa-arvoisuus syntyy myös siitä, että jokaisella on mahdollisuus edetä yksilöllisesti. Tämä motivoi tekemään koko ajan paremmin eikä innostus jatkuvaan oppimiseen saa kolhua jo peruskouluvaiheessa.

Sulkeutumalla poteroihin emme pysty kehittämään maailman parasta koulujärjestelmäämme. Meidän on otettava mallia muista maista.

Miten tehdään uudella tavalla entistä parempaa opetusta?

Tulevaisuuden osaamistarpeet edellyttävät meiltä koulujärjestelmän systemaattista uudistamista. Osaamistason nostamisen on oltava pitkällä aikavälillä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti keskeisin koulutuspoliittinen tavoite.

Jatkuva oppiminen korostuu. Jatkossa ei pärjätä pelkästään yhdellä putken mukana suoritetulla tutkinnolla. Epävarmuus työmarkkinoista lisää paineita niin järjestelmän kuin nuorten harteille. Ennen pystyi luottamaan siihen, että tutkinnolla työllistyy mahdollisesti eläkeikään asti.

Työn murros sekä työsuhteiden luonteen murros johtavat siihen, että nykyisen kaltainen koulutusmalli ei enää toimi. Ei voida luottaa, että tutkinnolla kyettäisiin pärjäämään, vaan pitää luoda uusia malleja, jotka takaavat sekä lapsille, että nuorille riittävät valmiudet toimia mahdollisesti hyvinkin rikkonaisilla ja epävarmoilla työmarkkinoilla.

Samaan aikaan pitäisi jollain tavoin pyrkiä myös varmistamaan se, että jo työelämässä olevien ihmisten osaamista pystyttäisiin päivittämään, koska automatisaation kiihtyessä myös heidän työpaikkansa joutuvat vaakalaudalle. Lisäksi pitää huomioida, että nykyisen kaltaisen hyvinvointivaltion ylläpitäminen maailmassa, jossa keskiluokan työt automatisoidaan, ei ole mahdollista nykyisillä rakenteilla.

Eväät osaamisen jatkuvaan kehittämiseen luodaan jo varhaislapsuudessa ja nuoruudessa. Koulutusjärjestelmän on tuettava kaikilla tavoin sitä, että jokaiselle lapselle ja nuorelle syntyy oppimisen ilo – halu oppia uutta, kehittyä ja kehittää itseään. Oppimaan oppimisen taito on avain siihen, että pystymme toimimaan entistä monimutkaisemmassa maailmassa. Kun kaikki tieto on puhelimen googlauksen päässä, on entistä tärkeämpää, että osaamme lukea näitä lähteitä.

Vastatessa maailman rytminmuutokseen ei saa pelätä rohkeaa uudistamista. Omaa järjestelmää pitää pystyä myös katsomaan kriittisesti. On etsittävä keinoja nonformaalin oppimisen parempaan tunnistamiseen ja tunnustamiseen. Vain näin pystymme taklaamaan osaajapulaan liittyvän haasteen.