Henna Virkkunen

Europarlamentaarikko

Eurooppaministeristä ei saa tulla hallituksen jakojäännöstä
Tiedote

Eurooppaministeristä ei saa tulla hallituksen jakojäännöstä

Euroopan parlamentin jäsen Henna Virkkunen pitää Suomen heinäkuussa alkavaa EU-puheenjohtajakautta poikkeuksellisen vaativana, mikä asettaa kovat vaatimukset tulevan hallituksen eurooppaministerille. ”Eurooppaministerin tehtävä ei voi olla mikään salkkujaon viimeinen jakojäännös. Edessä olevien tehtävien vaativuus tekee siitä yhden tulevan hallituksen keskeisistä salkuista. Tehtävää ei voi hoitaa, kun muilta kiireiltä ehtii”, Virkkunen korostaa.

Hän muistuttaa, että pitkittyvä Brexit vaikeuttaa kaikkea EU:n päätöksentekoa, ja Suomen vastuulla on saada heti syksyllä päätökseen vaativat neuvottelut EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä.

”Tämä työ tehdään nimenomaan eurooppaministerin johdolla yleisten asioiden neuvostossa, kuten monet muutkin vaativat neuvottelut. Eurooppaministerillä ei ole aikaa opetteluun, sillä nyt jos koskaan Suomi voi vaikuttaa tulevan komission työohjelmaan ja painopisteisiin”, Virkkunen korostaa. Sipilän hallituksessa eurooppaministerin tehtävä oli yhdistetty ensin ulkoministerin, sittemmin urheilu- ja kulttuuriministerin salkkuun.

Suomen kolmannella puheenjohtajakaudella pääministerin tehtävät eivät ole yhtä keskeisiä kuin aiemmilla puheenjohtajakausilla. Lissabonin sopimuksen jälkeen pääministerikokouksia on johtanut Eurooppa-neuvoston pysyvä puheenjohtaja. Tässä  tehtävässä vielä syksyn ajan toimii Donald Tusk. ”Tämäkin korostaa juuri eurooppaministerin tehtävien merkitystä”, Virkkunen jatkaa. Hän toivoo, että seuraavan hallituksen tavoitteet EU-politiikassa ovat kunnianhimoisia.

Virkkunen puhui valtakunnallisen eurovaalikampanjansa avaustilaisuudessa Helsingissä. Kampanja avataan viikonlopun aikana neljällätoista muullakin paikkakunnalla lähes sadan vapaaehtoisen voimin. ”Olen ehdolla toiselle kaudelle rakentamaan avointa ja vapaata Eurooppaa, joka kannustaa jokaista yrittämään ja käyttämään kykyjään. Eurooppaa, joka rakentaa yhdessä turvallisuutta ja pysäyttää ilmastonmuutoksen. Erityisesti osaamiseen meidän on investoitava, sillä osaamisesta Euroopan tulevaisuus on kiinni”, Virkkunen summaa.

Lisätietoja:

Henna Virkkunen, p. 050 5121997