Eurooppa tarvitsee säännöt kaupalle Kiinan kanssa
Europarlamentaarikko Henna Virkkunen on huolissaan Kiinan ja Yhdysvaltojen kiihtyvästä kauppasodasta, jolla on välittömiä vaikutuksia maailmantalouteen.
”Tullimuurien pystyttäminen on myrkkyä Euroopan teollisuudelle. Tarvitsemme uusia markkinoita, mutta tarvitsemme myös reilut kaupan pelisäännöt Kiinan kanssa”, teollisuus- ja energiavaliokuntaan kuuluva Virkkunen sanoo.
Virkkusen mielestä komission pitää seuraavalla kaudella syventää Kiinan kanssa käytäviä keskusteluja ja tavoitella voimakkaasti investointisopimusta, joka olisi ehdottoman tärkeä askel kauppasuhteiden edistämisessä.
”Kiina on eurooppalaisyritysten nopeimmin kasvava vientimarkkina ja toiseksi suurin kauppakumppani, mutta Kiinan on muutettava käytäntöjään vastavuoroisuuden varmistamiseksi. Isoja kysymyksiä ovat esimerkiksi tekijänoikeuksien suojaan, valtiontukiin, investointien ehtoihin sekä kilpailusääntöihin liittyvät ongelmat”, Virkkunen jatkaa.
Virkkunen näkee, että investointisopimus hyödyttäisi erityisesti suomalaisia yrityksiä.
”Suomalaisinvestoinnit Kiinaan ovat yli 10 miljardia euroa ja kovassa kasvussa ovat myös kiinalaisten investoinnit Suomeen. Kiinassa on suuria mahdollisuuksia, mutta ilman oikeudenmukaisia pelisääntöjä markkinasta voivat hyötyä vain suurimmat yritykset – ja niillekin riskit ovat suuret”, Virkkunen sanoo.
Henna Virkkunen puhui Kotkassa Suomen Yrittäjien Kuntajohdon päivillä. Virkkusen kymmenet vapaaehtoistyöntekijät järjestivät ennakkoäänestyksen alkaessa kampanjatilaisuuksia yhteensä 13 paikkakunnalla.