Ensi viikolla alkava uusi EU-parlamenttikausi ja samaan aikaan käynnistyvä Suomen EU-puheenjohtajuus alkavat heti melkoisesta pattitilanteesta.

Suomessa eurovaalit eivät tuoneet puoluekenttään suuria muutoksia. Kokoomus piti suurimman EU-puolueen asemansa, nyt entistä isommalla marginaalilla muihin. Vihreät nousi kakkoseksi ja otti keskustalta yhden paikan. Perussuomalaisten nousu katkesi, mutta se sai pidettyä paikkansa ennallaan, samoin muut puolueet.

Koko Euroopan tasolla ollaan kuitenkin nyt uudessa tilanteessa. Sekä keskustaoikeiston valtapuolue EPP että sosialistit menettivät paikkojaan etenkin suurimmissa jäsenmaissa, eivätkä enää saa kahdestaan EU-parlamentista enemmistöä kuten tähän saakka. Se muuttaa totuttuja asetelmia.

Pientä esimakua siitä antavat heti pattiin ajautuneet neuvottelut EU:n kärkipaikoista. Tilannetta yritetään ratkoa sunnuntai-iltana käynnistyvässä ylimääräisessä huippukokouksessa, mutta ei ole mitenkään varmaa, että siellä esitys syntyisi.

Suurin puolue EPP haluaa komission puheenjohtajan paikan, mutta muut ryhmät eivät kelpuuta tehtävään EPP:n kärkiehdokasta Manfred Weberiä. Koska mikään mukaan puolue ei tuota tehtävää voi saada ilman EPP:n tukea, neuvottelu on jumissa.

Perussopimuksen mukaisesti Eurooppa-neuvosto eli huippukokous ehdottaa ja EU-parlamentti päättää komission puheenjohtajasta. Ehdokas tarvitsee siis taakseen molempien tahojen enemmistön.

Politiikassa on pitkälti kyse siitä, haluaako olla yksin oikeassa, vai onko valmis neuvottelemaan, joustamaan ja tekemään kompromisseja. Rakentavien puolueiden yhteistyötä tarvitaan nyt Euroopan tasolla, jotta asioita saadaan eteenpäin. Suomalaisille se on tuttua, kaikille välttämättä ei.

Jos komission puheenjohtajasta ei löydy heinäkuussa yhteistä näkemystä, se saattaa jumittaa kaiken päätöksenteon kuukausiksi.

Myöskään muun komission valintaa ei saada käyntiin ennen kuin puheenjohtajasta on äänestetty.

Nykyisen komission toimikauden on määrä päättyä lokakuun lopussa, mutta sitä voidaan tarvittaessa jatkaa. Osa komissaareista on kuitenkin jo jättänyt paikkansa, ja muutoinkin kyse on enemmänkin ”toimitusministeristöstä”. Merkittäviä poliittisia aloitteita ei tehdä.

Suomen puheenjohtajakausi osuu siis varsin haastavaan aikaan. Kuluneella viikolla Suomen hallitus julkisti oman puheenjohtajuusohjelmansa, joka oli varsin laaja ja kattava. Olisin toivonut hallituksen myös selkeästi valitsevan joitakin pääprioriteetteja, jotka aiotaan oikeasti viedä läpi. Nyt ohjelma kaikkine hyvine tavoitteineen on aikamoinen toiveiden tynnyri.

Keskeneräisiä asioita eri EU-pöydissä on auki toista sataa, eikä puheenjohtaja saa niitä kaikkia syksyn aikana mitenkään pakettiin.

Erityisesti Suomen olisi kyettävä nyt löytämään jäsenmaiden kesken yhteinen linja ilmastotavoitteiden tiukennuksista, yhteisestä maahanmuuttopolitiikasta ja tulevasta EU:n budjettikehyksestä. Näistä kaikista EU-parlamentti on jo omat linjapäätöksensä tehnyt ja odottaa jäsenmaita neuvottelupöytään.

Ilmastopolitiikassa Euroopan on otettava globaali johtajuus. Suurvaltojen nokitellessa sen on puolustettava kansainvälistä sääntöihin perustuvaa järjestelmää. Jotta Eurooppa uudistuu ja säilyy kilpailukykyisenä, on investoitava enemmän osaamiseen ja tutkimukseen. Vahva ja yhtenäinen Eurooppa syntyy vain yhteistyöllä.

Julkaistu Turun Sanomissa 30.6.2019.