Henna Virkkunen

Europarlamentaarikko

Yhteinen ulkopolitiikka ei vaadi uutta EU-sopimusta
Tiedote

Yhteinen ulkopolitiikka ei vaadi uutta EU-sopimusta

Henna Virkkunen jättää Euroopan komissiolle kirjallisen kysymyksen määräenemmistöpäätöksenteon lisäämisestä EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) jättää Euroopan komissiolle kirjallisen kysymyksen EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamisesta. Virkkunen kysyy, onko uusi EU-komissio sitoutunut viemään eteenpäin aiemman Jean-Claude Junckerin komission esitystä, jonka mukaan EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa alettaisiin käyttää määräenemmistöpäätöksentekoa aiempaa laajemmin.

”Toisin kuin usein luullaan, se ei vaadi muutosta EU:n perussopimukseen. Komission uusi puheenjohtaja Ursula von der Leyen on tukenut EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen ulottuvuuden vahvistamista ja antanut valintansa alla selkeitä tähän liittyviä sitoumuksia. Nyt on pidettävä huoli, että asiassa edetään. Siinä Euroopan parlamentilla on tärkeä rooli”, Virkkunen sanoo.

EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisessa päätöksenteossa edellytetään nykyisin lähes aina jäsenmaiden yksimielisyyttä. Se vaikeuttaa ja hidastaa kriiseihin reagointia.

”Jos Euroopan unionin halutaan olevan vahva ja uskottava globaali toimija, sen yhtenäistä reagointikykyä on nopeutettava”, Virkkunen sanoo.

Hänen mukaansa määräenemmistöpäätöksentekoon voitaisiin siirtyä ainakin eräissä kansainvälisiä ihmisoikeusasioita koskevissa kysymyksissä sekä tehtäessä päätöksiä EU:n talouspakotteista ja turvallisuuspolitiikan siviilioperaatioista.

”Tämä siirtymä ei vaadi ainuttakaan muutosta EU:n perussopimuksiin, vaan se voidaan tehdä suoraan EU-maiden johtajien päätöksellä. Kyse on vain siitä, löytyykö tähän poliittista tahtoa. Prosessi itsessään on hyvin lyhyt”, Virkkunen sanoo.

EU:n perussopimukset rajaavat määräenemmistöpäätöksenteon ulkopuolelle muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuret strategiset linjat sekä päätökset, joihin liittyy puolustuksellisia ja sotilaallisia ulottuvuuksia. Näitä koskevissa EU-tason toimissa edellytetään aina jäsenmaiden yksimielisyyttä.

”Parhaillaan käynnistetään taas keskustelua siitä, pitäisikö perussopimuksia muuttaa tai pitäisikö EU:lle siirtää lisää ulko- ja turvallisuuspoliittista toimivaltaa. Se on vuosien urakka, mihin ei kannata nyt juuttua. Toiminnan tehostamiseksi pitää hyödyntää nyt täysimääräisesti ne mahdollisuudet, joita nykyiset sopimukset jo tarjoavat. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on yksi esimerkki tästä, mutta Lissabonin sopimus on monelta muultakin osin suoranaisella vajaakäytöllä.”

Virkkunen toteaa, etteivät nämä muutokset yksin ratkaise kaikkia EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan haasteita.

”Se olisi kuitenkin yksi tärkeä askel kohti unionin yhtenäisempää ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. On Suomen ja koko Euroopan etu, että näitä askeleita otetaan määrätietoisesti”, Virkkunen sanoo.