Reilut pelisäännöt maantieliikenteeseen
Euroopan parlamentin liikenne- ja matkailuvaliokunta vahvisti tänään äänestyksessään alustavan trilogisovun EU:n maantieliikenteen liikkuvuuspaketista (Mobility Package). EU-parlamentin pääneuvottelijana kuljettajien ajo- ja lepoaikoja sekä älykkäitä ajopiirtureita koskevassa asetuksessa toiminut europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) on tyytyväinen, että taas yksi askel laajassa lakipaketissa on päästy eteenpäin.
”Ihmisten, tavaroiden ja palveluiden liikkuminen yli rajojen on yksi Euroopan unionin peruspilari. Toimiva liikenteen sisämarkkina edellyttää reilua kilpailua ja yhteisiä pelisääntöjä, joita myös valvotaan. Yhtenäisempää sääntelyä tarvitaan tieturvallisuuden ja kuljettajien säällisten työolojen takaamiseksi”, Virkkunen sanoo.
EU-komissio antoi esityksen jo keväällä 2017, mutta siitä on kiistelty sekä jäsenmaiden kesken että EU-parlamentissa vuosia. Itä-Euroopan maat ovat vastustaneet erityisesti kuljettajia koskevia uusia sosiaalisia säännöksiä, joiden mukaisesti esimerkiksi kuljettajien pitkät yli 45 tunnin viikkolevot on järjestettävä muualla kuin auton hytissä. Työnantajan pitää järjestää työ siten, että kuljettajilla on mahdollisuus palata kotimaahansa neljän viikon välein.
Pakettiin sisältyy lisäksi säädöksiä koskien kuljetusalan lähetettyjen työntekijöiden asemaa sekä tavara- ja henkilöliikenteen markkinaehtoja ja kabotaasisääntöjä.
Virkkusen mukaan eniten tunteita kuumentaa uusi säännös, jonka mukaan kuljettajan lisäksi myös ajoneuvon on käytävä kotimaassaan vähintään kahdeksan viikon välein, eli kuudesti vuodessa. Tällä halutaan kitkeä markkinoilta ns. postilaatikkofirmoja, joiden autot eivät vuosiin käy rekisteröintimaassaan.
Suomalaisten kannalta hän pitää tärkeänä, että ajo- ja lepoaikoihin saatiin nyt jonkin verran joustoa. Esimerkiksi rekan kanssa tehtävän yli kahdeksan tunnin lauttamatkan voi jatkossa hyödyntää lepoaikana, jos kuljettajalla on hytti käytössään. Samoin jos ajoreitille sattuu jotakin yllättävää, päivittäistä ajoaikaa voi jatkaa enintään kahdella tunnilla kotiin viikkolevolle ajettaessa.
”Reilun kilpailun kannalta olennaista on, että sääntöjä valvotaan. Se tehostuu merkittävästi uusien älykkäiden ajopiirtureiden myötä, jotka tulevat pakollisiksi kaikkiin kuorma-autoihin vuoden 2025 loppuun mennessä”, kertoo Virkkunen.
Aiemmin ajo- ja lepoaikasäädökset ovat koskeneet yli 3,5-tonnisia tavarakuljetuksia sekä yli yhdeksän hengen matkustajakuljetuksia. Nyt säännöt ulotetaan myös yli 2,5-tonnisiin kansainvälisessä liikenteessä ammattikäytössä oleviin pakettiautoihin.
”Erityisesti nettikaupan seurauksena rajat ylittävä pakettiautoliikenne tavaralähetyksissä on kovassa kasvussa. Sekä reilun kilpailun että ympäristön kannalta isot pakettiautot on tärkeää sisällyttää ajo- ja lepoaikasääntöjen piiriin. Ei ole syytä suosia useita pienempiä kuljetuksia suurempien sijaan”, Virkkunen sanoo.
Kansainvälisessä ammattiliikenteessä olevia pakettiautoja asetus koskee kesästä 2026 alkaen. Siirtymäaikaa tarvitaan älykkäiden ajopiirtureiden käyttöönottamiseksi.
Seuraavaksi EU-parlamentin täysistunnon sekä jäsenmaiden ministerineuvoston on hyväksyttävä neuvottelutulos.