Henna Virkkunen

Europarlamentaarikko

Yhtenäinen ulkopolitiikka ei vaadi uutta sopimusta
Kolumni

Yhtenäinen ulkopolitiikka ei vaadi uutta sopimusta

Iranin tilanteen kriisiytyminen osoitti taas, että EU:n pitää nopeuttaa ja vahvistaa ulkopoliittista toiminta­kykyään. Vaikka EU:lla on vahva intressi Lähi-itään, unioni on jäänyt siellä sivu­raiteelle. Eurooppa pystyy parempaan.

Monet EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ongelmista liittyvät yksimielisyyden vaatimukseen näitä asioita koskevissa päätöksissä. Yksimielisyyden saavuttaminen on usein työlästä: jäsenmaiden toisistaan poikkeavia intressejä ja tavoitteita on vaikea sovittaa yhteen.

EU:n toimintaa voitaisiin tehostaa määräenemmistöpäätöksentekoa lisäämällä. Se on jo nyt unionissa yleisin tapa tehdä päätöksiä. Määräenemmistöllä päätettäessä EU:n ministerineuvosto hyväksyy aloitteen, jos sitä kannattaa vähintään 55 prosenttia jäsenmaista ja näissä jäsenmaissa asuu vähintään 65 prosenttia EU:n väestöstä. Määräenemmistöä käytetään esimerkiksi sisämarkkina-asioista päätettäessä.

Lissabonin sopimuksen mukaan EU:n tulee päättää ulko- ja turvallisuuspolitiikasta pääsääntöisesti yksimielisesti. Yksimielisyyttä edellyttävät vaikkapa ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuret linjat ja päätökset, joihin liittyy puolustuksellisia tai sotilaallisia ulottuvuuksia. Esimerkiksi EU-sotilasoperaation käynnistämisestä on päätettävä yksimielisesti.

Tietyissä tapauksissa määräenemmistöpäätöksenteon lisääminen ei kuitenkaan vaatisi muutoksia EU:n perussopimuksiin. Siihen riittäisi EU-maiden johtajista koostuvan ­Eurooppa-neuvoston päätös.

EU-komissio on ehdottanut, että aluksi määräenemmistöpäätöksentekoa voitaisiin lisätä kansainvälisissä ihmisoikeusasioissa, talouspakotteissa ja siviilioperaatioiden käynnistämisessä. Lisäksi määräenemmistöllä voitaisiin päättää muutoksista EU:n terroristiluetteloon.

Suomelle määräenemmistöpäätöksenteon lisääntyminen olisi myönteinen asia. Toimiva EU-päätöksenteko luo turvaa etenkin pienemmille jäsenmaille, joilla ei yksin ole valmiuksia vastata kansainvälisen politiikan myllerryksiin.

Muutos saattaisi myös lisätä jäsenmaiden välistä solidaarisuutta: jos joissain asioissa antaa, niin toisissa voi isommalla todennäköisyydellä jotain saada. Muilla EU-mailla saattaisi olla enemmän valmiutta auttaa Suomea, jos Suomi vetoaisi Lissabonin sopimuksen yhteisvastuulausekkeeseen.

Vaikein asia Suomelle olisi määräenemmistöpäätöksenteko unionin sanktiopolitiikassa. EU voisi silloin periaatteessa asettaa Venäjän-pakotteita Suomesta riippumatta.

Asiasta olisi hyvä käydä myös perustuslaillista keskustelua. Suomessa EU-politiikasta vastaa maan hallitus, mutta ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Venäjän-pakotteet ovat Suomen ulkopolitiikan ydinkysymyksiä.

Presidentti Sauli Niinistö on todennut kannattavansa EU:n kansainvälisen toimijuuden tehostamista, vaikka se kaventaisi presidentin valtaoikeuksia. Lausuntoa on tulkittu niin, että Niinistö hyväksyisi määräenemmistöpäätöksenteon komission ehdottamilla alueilla.

Kaikkia EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan ongelmia määräenemmistöpäätöksenteko ei ratkaise. EU-maiden tulisikin hyödyntää enemmän mahdollisuutta niin sanottuun rakentavaan äänestämästä pidättäytymiseen. Järjestely tarjoaa jäsenmaalle mahdollisuuden olla päätöksestä eri mieltä, eikä kyseinen jäsenvaltio olisi velvollinen soveltamaan päätöstä. Jäsenmaa hyväksyisi kuitenkin päätöksen sitovan ­EU:ta eikä lamauttaisi vastustuksellaan unionin toimintakykyä.

Toistaiseksi mahdollisuutta on hyödynnetty vain kerran, kun Kypros pidättäytyi EU:n päätöksessä käynnistää siviilikriisinhallintaoperaatio Kosovossa vuonna 2008.

Myös EU:n strategista ajattelua on syytä kehittää sekä ulko- ja turvallisuuspoliittista työnjakoa selkeyttää. Iranin kriisissäkin on jäänyt epäselväksi, kuka puhuu unionin äänellä. Hämärän peittoon on jäänyt myös se, onko EU:lla vaihtoehtoista strategiaa, jos unionin voimakkaasti puolustama ydinsopimus kaatuu.

Määräenemmistöpäätöksenteon ja rakentavan pidättäytymisen lisääminen ovat tarpeellisia mutta varovaisia askelia. EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintakyvyn vahvistaminen on Suomen ja koko ­Euroopan unionin etu.

Henna Virkkunen ja Niklas Nováky

Virkkunen on europarlamentaarikko (kok) ja Nováky ulkopolitiikan tutkija Wilfried Martens Centre for European Studies -ajatushautomossa.

Kirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 31.1.2020.