Äänestin keskiviikkona Britannian ja EU:n erosopimuksen puolesta. Niin teki myös 620 meppikollegaani, sillä muu olisi tarkoittanut sopimuksetonta eroa. Olen iloinen, että se vältettiin, mutta surullinen siitä, että britit päättivät lähteä.

Britannian taival Euroopan unionissa on monella tapaa ainutlaatuinen. Se ei ollut hiili- ja teräsyhteisön perustajajäseniä, vaan lähti mukaan myöhemmin, kun Ranska lopulta hyväksyi sen. Heti liittymisen jälkeen britit jo pohtivat ensimmäisen kerran eroa.

Brexitin myötä jonkinlaiseksi viraali-ilmiöksi ovat nousseet Yes Minister -sarjasta leikatut klipit, jossa brittivirkamies selittää ministerilleen, että maa lähti mukaan eurooppalaiseen integraatioon ”tehdäkseen koko projektista porsaan aamupalan”, eli sekoittaakseen sitä sisältäpäin. Jokaisessa vitsissä on totuuden siemen. Läpi vuosien Britannia on usein harannut vastaan, kun unionia on haluttu uudistaa. Paikalliselle keltaiselle lehdistölle Brysselin haukkumisesta on tullut kansallislaji. Kun jälkikäteen katsoo historiaan, voi helposti sanoa Brexitin olleen tekeillä jo pitkään. Viimeinen pisara oli brittikonservatiivien antautuminen EU-vastaisten paineelle ja lupaus kansanäänestyksestä. Se oli historiallinen virhe.

Suomelle britit ovat olleet tärkeitä kumppaneita, joiden taakse olemme muun pohjolan kanssa usein voineet ryhmittäytyä. Ison maan vääntövoima on antanut tuulensuojaa, sillä näkemyksemme ja intressimme ovat läpi vuosien osuneet monesti yhteen. Brexitin välitön vaikutus eurooppalaiseen päätöksentekoon näkyykin muun muassa siinä, että Pohjois-Euroopan on tiivistettävä keskinäistä yhteistyötään, kun britit katoavat tuulenhalkojan asemasta.

Kun äänestimme parlamentissa Britannian erosopimuksen puolesta, lauloimme perään skottilaisen kansallisrunoilija Robert Burnsin Auld Lang Syne -laulun (suom. Tää ystävyys ei raukene). Symboliikka oli vahva: EU-parlamentille Britannian ja muun Euroopan kohtalo on edelleen yhteinen, eikä ystävyys lopu Brexitiin. Oma viestinsä taisi olla myös siinä, että Burns on nimenomaan EU:ssa pysymisen puolesta äänestäneen Skotlannin kansallisrunoilija.

Tää ystävyys ei raukene, vaan kestää ainiaan.
On suuri silloin riemumme, kun jälleen kohdataan.
Tiet kauas voivat loitota, jää muistot sydämiin.
Siis vielä kiitos kaikesta ja terve näkemiin.

Brexit on surullinen esimerkki siitä, mihin populismi voi johtaa. Mielestäni on rehellistä sanoa suoraan, että kansanäänestyksen tulos perustui pitkälti puutteelliselle tiedolle sekä täysin katteettomille lupauksille, joita niiden antajien on äärimmäisen vaikea toteuttaa. Ei siis ihme, että nyt moni britti sanoo kiukkuisena, ettei hän todellakaan tällaisen eron puolesta äänestänyt. Mutta päätös on tehty, eikä menneen perään kannata haikailla.

EU:n ja Britannian katseet on nyt välittömästi suunnattava uusiin neuvotteluihin. Helmikuun alussa alkaa erosopimuksessa määritelty siirtymäkausi, joka jatkuu vuoden 2020 loppuun. Britanniasta tulee eron myötä niin sanottu kolmas maa, mutta siirtymäkauden aikana jatketaan nykysäännöillä ikään kuin Britannia olisi vielä EU:n jäsen. Näin esimerkiksi ihmisten, tavaroiden ja palveluiden vapaa liikkuvuus Britannian ja EU:n välillä jatkuu vuoden 2020 loppuun.

On kuitenkin täysin auki, miten tästä jatketaan eteenpäin. Neuvottelujen aikataulu on äärettömän tiukka, monen mielestä täysin epärealistinen. On kuitenkin haettava sopimusta, joka takaa EU:n ja Britannian välille tiiviin suhteen ja tuo mahdollisimman vähän esteitä. Ihmisten mahdollisuus hakeutua jatkossakin työhön ja opintoihin, samoin kuin yritysten sujuva kaupankäynti, eli tavaroiden ja palveluiden liikkuminen yli rajojen, ovat aivan keskeisimmät kysymykset. Suuri merkitys on myös sillä, minkälaiseksi EU:n ja Britannian suhde muodostuu ulko- ja turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta. Britannia on Euroopan suurin sotilasmahti.

Suurin hankaluus eroneuvotteluissa on liittynyt Britannian sisäiseen tilanteeseen. Päätöksenteko on takkuillut ja poliittinen ilmapiiri tulehtunut äärimmilleen. Tällä puolella pöytää on usein ollut hankala ymmärtää, mitä britit oikeastaan haluavat. Jatkoneuvotteluista tulee vaikeat, sillä on selvää, ettei Britannia voi EU:n ulkopuolella saada parempaa sopimusta kuin sillä oli EU:n jäsenenä.

On mahdoton arvioida mihin tilanne kehittyy, mutta ainakin Skotlannissa puuhataan jälleen uutta kansanäänestystä itsenäisyydestä. Tällä kertaa itsenäisyysmielisillä on taskussaan uusi valttikortti: monet ajattelevat itsenäisen Skotlannin olevan portti takaisin Euroopan unioniin.

Sisäpoliittinen vakaus sekä Britanniassa että Euroopassa edesauttaisi sopimukseen pääsemistä. Siksi puhe Skotlannin paluusta unioniin on ennenaikaista. Tärkeintä on nyt, että Britannian ja EU:n uusi suhde saadaan rakennettua tiiviille pohjalle. Britannian EU-ero on monelle – myös itselleni – tunteellinen hetki. Myöhemmin tunteilulle jää melko vähän tilaa. Ratkaistavia kysymyksiä on monia ja työtä edessä paljon.

Julkaistu Uusi Suomi -blogissa 1.2.2020.