Yrittäjä ansaitsee maksunsa ajoissa
Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) vaatii uudelta EU-komissiolta toimia pk-yritysten toimintaympäristön parantamiseksi.
Euroopan parlamentti keskustelee tänään pk-yritysten sääntelyn määrästä ja sen vaikutuksista yritysten kasvulle ja innovaatiokyvylle. Keskustelun taustalla on europarlamentaarikko Henna Virkkusen (kok.) tekemä aloite.
”EU-komissiolta odotetaan alkuvuodesta uutta pk-yritysstrategiaa, joten halusin nostaa esiin asian tärkeyttä ja asettaa komissiolle tavoitetasoja, joita kohta julkaistavan strategian tulee täyttää. Kyse on Euroopan kilpailukyvyn kannalta valtavan tärkeästä asiasta, sillä ylivoimainen enemmistö uudesta kasvusta ja uusista työpaikoista syntyy tälle hetkellä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin”, Virkkunen sanoo.
Virkkunen johtaa EPP-ryhmän pk-yritysverkostoa, joka seuraa ehdotetun uuden EU-sääntelyn vaikutuksia erityisesti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Ryhmä koostuu erityisesti pk-yritysten asioihin keskittyvistä europarlamentaarikoista.
”Ryhmän koko on huomattava, joten pystymme nostamaan asioita koko parlamentin keskusteluun sekä käymään ehdotettua lainsäädäntöä läpi järjestelmällisesti pk-yritysten näkökulmasta. Se on näkökulma, jota pitää EU-päätöksenteossa nostaa yhä vahvemmin esille”, Virkkunen sanoo.
Virkkusen mielestä komission uudessa pk-yritysstrategiassa tulee asettaa riittävän kunnianhimoisia tavoitteita pk-yritysten toimintaympäristön parantamiseksi.
”Se tarkoittaa ennen kaikkea vähemmän mutta selkeämpää sääntelyä, parempaa pääsyä kasvurahoituksen piiriin sekä sisämarkkinoita, joissa kaupan esteet on purettu. Erityisen tärkeää on, että digitaalisten sisämarkkinoiden vahvistamista jatketaan. Vain näin voimme luoda puitteet uusille eurooppalaisille innovaatioille”, Virkkunen sanoo.
”Monen yrityksen kannalta erittäin tärkeitä ovat myös kohtuuttomiksi venyvät maksuajat. Erityisesti Etelä-Euroopassa on pitkään ollut tapana, että suuremmat yritykset venyttävät maksuja pienemmilleen, eli käyttävät näitä epävirallisina pankkeinaan. Nyt tämä kulttuuri näyttää huolestuttavasti leviävän myös Suomeen. Yrittäjä ansaitsee maksunsa ajoissa ja komission tulee tuoda pikaisesti pöydälle ehdotuksia, joilla se pystytään takaamaan”, Virkkunen vaatii.