Suomen tavoitteena on olla edelläkävijä kiertotaloudessa. Jatkossa siis jätettä ei kertyisi enää lainkaan, vaan kaikki lajiteltaisiin ja raaka-aine kierrätettäisiin. Tämä on hyvä ja kannatettava tavoite, josta sekä ympäristö että talous hyötyisivät.

Iso urakka on kuitenkin tehtävänä, ennen kuin Suomi ykköspaikalle pääsee. Vaikka meillä on teollisuudessa hienoja kiertotalouden innovaatioita, mitään valtavirtaa ne eivät vielä ole. Suunta on pikemminkin päinvastoin: Vuonna 2018 suomalaiset tuottivat jätettä enemmän kuin koskaan, 550 kiloa per nenä. Määrä kasvoi peräti 8 prosenttia edellisvuodesta. Vaikka ilmastoahdistuksesta puhutaan, kierrätys ei lisääntynyt, sillä eniten kasvoi nimenomaan sekajätteen määrä.

Kierrätyksessä Suomi sijoittuu EU-vertailussa keskiarvon alapuolelle. Meillä vain reilusti alle puolet jätteistä kierrätetään, suurin osa päätyy polttoon. Jätettä poltetaan paitsi Suomen yhdeksässä suuressa polttolaitoksessa, kuljetetaan myös 100 000 tonnia vuodessa ulkomaille, pääosin Viroon ja Ruotsiin poltettavaksi. Aikamoista tuhlausta.

Polttaminen on toki parempi vaihtoehto kuin jätteen kippaaminen kaatopaikan penkkaan, mutta kierrättämällä raaka-aineen arvo saataisiin talteen. Nyt se katoaa tuhkana tuuleen, tosin tuottamalla hetken energiaa.

On selvää, että Suomen on parannettava prosessejaan huomattavasti. Siihen velvoittavat myös tiukentuvat EU-säädökset. Tänä vuonna suomalaisten pitäisi saada jo yli puolet jätteestä kiertoon.

Tällä olisi iso merkitys sekä ympäristön että talouden kannalta. Tällä hetkellä Suomi kuten koko Eurooppakin on todella riippuvainen raaka-aineiden tuonnista.

Noin 40 prosenttia raaka-aineista tuodaan Euroopan ulkopuolelta.

Joidenkin kriittisten raaka-aineiden osalta osuus on yli 90 prosenttia. Näillä kriittisillä raaka-aineilla on iso taloudellinen merkitys. Jatkossa tuontiriippuvuus vähenisi, kun materiaalit saataisiin aina uudelleen kiertoon.

Euroopan unionin tasolla kiertotaloutta vauhdittaa uusi jätedirektiivi, joka velvoittaa jäsenmaat järjestämään jatkossa erillislajittelun paitsi lasille, metallille ja paperille, myös muoveille ja tekstiileille.

Muovien osalta meneillään on muutoinkin laaja ohjelma, joka sekä vähentää muovijätettä, että lisää sen kierrätystä ja uudelleenkäyttöä.

Tämä on avannut isosti markkinoita myös uusille suomalaisille innovaatioille, jossa muovi on korvattu uusiutuvilla puupohjaisilla materiaaleilla.

Seuraavaksi Euroopan tasolla on syytä tarttua tekstiileihin ja ruokahävikkiin. Nyt on havahduttu siihen, että maailman tekstiiliteollisuus tuottaa jo yhtä paljon päästöjä kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä. Pikamuoti ja kertakäyttökulttuuri vain pahentaa tilannetta.

Myös tekstiiliteollisuuteen on Suomessa kehitetty puupohjaisia kuituja, jotka ovat huimasti nykytekstiilejä ympäristöystävällisempiä ja täysin uusiutuvia.

Näiden käyttöönottoa on nyt edistettävä ja kehitettävä vastuullista muotia; tekstiilien pitkäikäisyyttä, kierrätystä ja uudelleenkäyttöä. Maaliskuussa EU-komissio on julkistamassa uuden kiertotalouden toimintaohjelmansa, josta odotetaan uusia toimia juuri muun muassa tekstiilien osalta.

Melkoinen tuhlailu on meneillään myös ruuan suhteen. Euroopan unionin alueella heitetään noin 88 miljoonaa tonnia ruokaa pois vuosittain, eli noin viidesosa tuotetusta ruuasta. Se kuormittaa ympäristöä, mutta tuo myös taloudellista tappiota. Pelkästään Suomessa ruokahävikin on arvioitu aiheuttavan vuodessa lähes 500 miljoonan euron ylimääräisen laskun.

Aika merkittäviä askelia on meillä saatu aikaan jo sillä, että kaupat ovat alkaneet nyt laittaa ilta-aleen ruokia, joiden päiväys on menossa umpeen. Samoin sekä kouluruokailun että ravintoloiden ylijäämäannoksia on lähdetty myymään uusilla tavoilla. Uusia ideoita ja innovaatiota edelleen tarvitaan ruokahävikin torjumiseksi.

Tässä myös kotitalouksilla on iso rooli, sillä suurin osa Suomen ruokahävikistä syntyy kotona. Keskimäärin 23 kiloa per nenä vuodessa. Sille olisi varmasti jokaisen kotonakin jotakin tehtävissä.

Kirjoitus julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 12.2.2020.