Koronavirus on iskenyt Euroopan talouteen voimalla, jota ei vielä uskalleta katsoa silmiin. On selvää, että Suomessa hallituksen ohjelmalta on pudonnut pohja. Menonlisäyksiin ei ole varaa, vaan edessä on pitkä toipumisen tie, joka pitää sisällään myös epämiellyttäviä päätöksiä.

Akuutin kriisinratkaisun lisäksi katse on jo tilanteen ollessa päällä suunnattava siihen, miten uusi nousu saadaan käyntiin mahdollisimman nopeasti. Jos yrityksiä ajautuu massoittain konkurssiin, kansainväliset hankintaketjut katkeavat ja kotitaloudet ajautuvat ahdinkoon juoksevien kulujensa kanssa, on Suomi vaarassa pudota pitkäkestoiseen lamaan.

Euroopan tasolla koronakriisi nostaa riskitasoja Suomea enemmän. Alkukankeuden jälkeen yhteiseurooppalaisia toimia on saatu kiitettävästi liikkeelle. Euroryhmä ja EU-maiden valtionjohtajat ovat löytäneet alustavan yhteisymmärryksen siitä, miten Euroopan vakausmekanismia käytetään kriisin ratkaisemiseksi. Mekanismin kautta on kerätty 410 miljardin euron kriisirahasto, josta on aktivoitu 280 miljardia euroa.

Yksityiskohdista on vielä erimielisyyttä. Suomi, Saksa, Hollanti ja Itävalta ovat ajaneet tiukkaa linjaa ja ehtoja rahoituksen käytölle. Maat sanovat ei eurobondeille, yhteiselle työttömyysrahastolle ja vakausmekanismin käytölle ilman tiukkoja ehtoja talouden tasapainottamisesta.

Kovin syvälle poteroon ei kuitenkaan pidä kaivautua. Käsillä oleva talouskriisi poikkeaa aiemmista monin tavoin. Koronakriisin taustalla ei ole yksittäisten jäsenmaiden vastuutonta taloudenpitoa tai systeemisten riskien sivuuttamista. Kriisi on kokoluokassaan ja mekanismeiltaan ennennäkemätön. Sen edessä vanhaa reseptiä on oltava valmis muuttamaan.

Koronaviruksen luoma ongelmavyyhti vaatii useita toimia ratketakseen. Akuutisti tärkein on yritysten maksuvalmiuden takaaminen.

Euroopan keskuspankki on toiminut kriisin edessä jämäkästi, mutta sen keinovalikoima ei yksin riitä. EKP:n käynnistämä valtava 750 miljardin euron osto-ohjelma ja pääomavaatimusten keventäminen ovat tarpeellisia toimia akuuttiin likviditeettikriisiin, samoin Suomen Pankin miljardin euron osto-ohjelma.

Tarpeen ovat myös laajat lainatakausohjelmat ja useissa maissa käyttöön otettu suora tuki, jolla pahiten kärsiviä aloja ja yrityksiä autetaan tilanteen yli. Tässä myös Suomen täytyy lisätä vastaantuloaan pk-yritysten ja yksinyrittäjien pelastamiseksi.

On selvää, että EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen säännöt eivät sovellu nykytilanteeseen, kuten ei osa valtiontukisäännöistäkään. Molempia on jo väliaikaisesti muutettu.

Koronan aiheuttama terveyskriisi on traaginen ja vaatii tiukkoja toimia. Ennemmin tai myöhemmin se on kuitenkin ohi. Jos joudumme sen jälkeen kärsimään vielä pitkittyvän maailmanlaajuisen taantuman, alkavat koko kansainvälinen järjestelmä, yhteiskuntien vakaus ja ihmisten tulevaisuususko horjua vaarallisesti.

Siksi kriisin ratkaisemisessa pragmaattisuus, oikea-aikaisuus ja päättäväisyys nousevat suureen arvoon. Julkisen talouden velkaantuminen on suuri uhka, mutta muut uhat ovat nyt sitäkin suurempia.

Kun tilanne rauhoittuu, on monella maalla edessään pitkä tie, jotta julkinen talous saadaan tasapainoon. Siihen lupaukset miljardien pysyvistä menonlisäyksistä sopivat poikkeuksellisen huonosti.

Kirjoitus julkaistu Kauppalehdessä 6.4.2020.