Huoltovarmuus sairastui koronavirukseen
Koronakriisi on nostanut esiin rajulla tavalla omavaraisuuden ja huoltovarmuuden merkityksen. Äärimmillään se näkyy tällä hetkellä koko maailman riippuvuudessa Kiinan kapasiteetista valmistaa kriittisen tärkeitä suojavarusteita ja hengityslaitteita. Tämä on paradoksaalista, sillä koko vaarallisen viruksen leviämisessä on kyse juuri Kiinan kyvyttömyydestä kieltää vastuutonta villieläinkauppaa ja alkuvaiheen salailusta. Myös Kiinan esittämiä lukuja maan omasta koronatilanteesta ja kuolleiden määrästä sopii epäillä.
Huoltovarmuuskeskuksen täysin epäonnistunut kasvosuojaintilaus Kiinasta paljastaa kiusallisesti, miten kova pula suojavarusteista Suomessakin on. Markkinan sekasortoa hyödyntävään rikolliseen toimintaan tarjoutuu huolestuttavan paljon tilaisuuksia, kun alihankkijaksi tuntuu nyt kelpaavan ihan mikä vain taho ja laatuvaatimukset tarkistetaan jälkikäteen. Onneksi meiltä löytyy myös ketteriä yrityksiä, jotka ovat reagoineet tilanteeseen nopeasti ja lähteneet rohkeasti rakentamaan omaa kapasiteettia valmistaakseen kipeästi tarvitsemiamme käsidesejä, hengityssuojaimia ja muita suojavarusteita.
Varmaa on, että tämän kriisin seurauksena Eurooppa joutuu uudelleen arvioimaan omaa huoltovarmuuttaan ja globaaleja tuontantoketjuja. Perinteisesti Suomessa maataloutta ja energiasektoria on tarkasteltu aina myös omavaraisuuden ja huoltovarmuuden näkökulmasta. On varauduttu siihen, että poikkeusoloissakin on kyettävä pärjäämään.
Teollisuudessa on kuitenkin useita aloja, joissa Suomi muun Euroopan tavoin on erittäin riippuvainen tuontimateriaaleista ja komponenteista. Globaalit tuotantoketjut ovat nykyisellään pitkiä, eivätkä usein yrityksille itselleenkään läpinäkyviä. Suomessakin moni teollisuusyritys on koronakriisin seurauksena joutunut vähän yllättäen laittamaan lapun luukulle komponenttipulan vuoksi, kun ympäri maailmaa asetetut liikkuvuusrajoitukset ovat saaneet pitkät tuotanto- ja logistiikkaketjut sakkaamaan.
Etlan tuoreen selvityksen Suomen tuontiriippuvuus on tällä hetkellä suurinta välituotteissa, kuten juuri elektroniikkakomponenteissa, moottoriajoneuvoissa ja niiden osissa, lääkevalmisteissa, tekstiileissä, kemikaaleissa, koneissa ja laitteissa. Näistä tuotteista 70‒80 prosenttia ostetaan ulkomailta.
Täyteen omavaraisuuteen ei ole järkeäkään pyrkiä, mutta pitäisi pystyä varmistamaan kriittisen tuotannon jatkuvuus myös erilaisissa häiriö- ja poikkeusoloissa. Siitä koronakriisi on iso opetus.
Euroopan tasolla on viime vuosina tiedostettu voimakkaan energiariippuvuuden riskit erityisesti Venäjästä ja elektroniikkariippuvuus Kiinasta. Digitaalijätit puolestaan ovat amerikkalaisten omistuksessa. Näihin haasteisiin on pyritty vastaamaan, mutta muutokset ovat hitaita.
Sen sijaan nyt akuuttia ruuan tuotantoa, lääketeollisuutta tai kriittisten suojavarusteiden ja laitteiden saantia ei ole Euroopassa riittävästi arvioitu huoltovarmuuden näkökulmasta. Eikä varsinkaan arvioitu tällaista tilannetta, jossa Euroopan unionin ulkoraja ja lähes kaikki sisärajat on suljettu ja tiukat liikkumisrajoitukset hidastavat sekä tärkeiden tavaroiden liikkumista että estävät tarpeellisen työvoiman saannin.
On varmaa, että koronakriisin seurauksena globaalit tuotantoketjut tulevat muuttumaan. Meidän on pyrittävä vahvemmin eurooppalaiseen tuotantoon, joka pystyy toimimaan myös poikkeusoloissa.
Osaltaan tämä voi olla vauhdittamassa myös siirtymistä kiertotalouteen. Kiertotalouden tavoitteena on vähentää juuri riippuvuutta kriittisistä tuontiraaka-aineista. Jatkossa tavoite on, että kaikki materiaalit pystyttäisiin aina kierrättämään ja käyttämään yhä uudelleen ja uudelleen, jolloin jätteen määrä laskisi minimiin. Se olisi tehokasta sekä talouden että ympäristön kannalta.
