Valtiot eri puolilla maailma ovat turvautuneet digitaalisiin teknologioihin hillitäkseen koronaviruksen leviämistä. Myös Euroopassa on asetettu liikkumisrajoitusten avautuessa toiveita mobiiliteknologian apuun tartuntaketjujen jäljittämisessä. Monessa EU-maassa onkin nyt meneillään koronasovelluksen kehittämistyö, niin myös Suomessa. Mobiilisovellus yksin ei koronaa taltuta, mutta voi auttaa estämään viruksen leviämistä samalla kun liikkumisrajoituksia muutoin vapautetaan. Samaan aikaan myös testausta on lisättävä.

Jotta mobiilisovelluksesta saataisiin oikeasti toimiva työväline, siitä on tehtävä EU:n laajuinen. On alusta saakka varmistettava, että terveysviranomaisten käyttämät koronasovellukset toimivat Euroopassa yli rajojen. Jos Viron jäljityssovellus ei ymmärrä olleensa lähellä suomalaista koronaan sairastunutta, voi vapaan liikkuvuuden palautuminen viivästyä tarpeettomasti, jos kontakteja ja tartuntaketjuja voidaan seurata yli rajojen vain manuaalisesti ja viranomaisyhteistyön kautta.

Yhteentoimivuuden varmistamiseksi EU-komissio on julkistanut joukon suosituksia mobiilisovellusten toteuttamisesta. Olennaisin ero useimpiin Itä-Aasian maiden ratkaisuihin verrattuna on, että EU-sovelluksen täytyy olla täysin sopusoinnussa eurooppalaisen varsin tiukan tietosuojan kanssa. Siksi eurooppalainen koronasovellus perustuu käyttäjien vapaaehtoisuuteen. Se ei myöskään kerää sijaintitietoja, eikä sitä käytetä ihmisten liikkumisen seurantaan tai valvontaan.

Eurooppalaisessa mallissa ihmisten välisten kontaktien seuranta perustuisi bluetooth-dataan, jonka kautta pystyttäisiin erittelemään kaikki sellaiset mobiililaitteet, joiden lähellä sairastuneen henkilön laite olisi ollut – kunhan sovellus vain on molemmilla käytössä. Mitä pidempi ja vahvempi bluetooth-yhteys, sitä todennäköisempi tartunta.

EU:n jäljityssovelluksissa lähtökohta on, että ketään ei pystyttäisi sovelluksen kautta tunnistamaan. Jos henkilö sairastuisi koronaan, hän tallentaisi tästä tiedon sovellukseensa ja antaisi erikseen terveysviranomaiselle oikeuden jakaa tiedon. Tämän jälkeen henkilöt jotka olisivat viime päivien aikana olleet lähellä sairastuneen puhelinta, saisivat koronavaroituksen. Kohtaamisen paikkaa tai tarkkaa aikaa ei jaettaisi, ainoastaan tieto päivästä, ja mahdollisesti lisäohjeita eristäytymisestä ja testeihin hakeutumisesta.

Eurooppalaisessa ratkaisussa ei siis ole kyse esimerkiksi eräiden Itä-Aasian demokratioiden käyttämästä massavalvonnasta, joka perustuu televiestintäyrityksiltä ja muilta mobiiliteknologiayrityksiltä kerätyn paikkatiedon käyttöön. Tällainen paikkatietodata toimii koronaviruksen vastaisessa työssä ylipäätään hyvin rajallisesti, sillä sen perusteella ei pääsääntöisesti pysty edes kaupunkikeskuksissa arvioimaan henkilön kulloistakin sijaintia kuin noin 5-15 metrin tarkkuudella.

Kun monessa Itä-Aasian maassa kansalaisia seurataan heidän suostumuksestaan riippumatta, Eurooppa on valinnut toisen linjan. Linja kunnioittaa ihmisten yksityisyyttä, pyrkii minimoimaan kyberturvallisuusriskejä ja pitää kerättävän tiedon määrän mahdollisimman pienenä. Mallissa jokainen kansalainen päättää itse, antaako tietonsa käyttöön vai ei.

Tässä on luonnollisesti myös sovelluksen suurin kysymysmerkki: epävarmuus siitä, kuinka moni sovelluksia lopulta käyttää. Jos käyttäjämäärä jää liian pieneksi, teknologian tarjoamat hyödyt jäävät saavuttamatta, ja sovellus voi pikemminkin ruokkia valheellista turvallisuudentunnetta ja käytöstä, joka kiihdyttää viruksen leviämistä.

Kannustimeksi on esitetty, että sovellusta käyttäville sallittaisiin etuja tai oikeuksia, joita muilla ei olisi, kuten esimerkiksi pääsyä ravintoloihin. Tämän EU-komissio on ehtinyt jo tyrmätä, enkä itsekään usko tällaisen houkuttelun toimivan. Ihmisten asettaminen eri asemaan sen perusteella, käyttävätkö he viranomaisten suosittelemaa teknologiaa, on pikemminkin omiaan toimimaan polttoaineena erityisesti Venäjän ja Kiinan pyörittämille disinformaatiokampanjoille sekä eri salaliittoteorioille.

Jotta EU-kansalaiset saataisiin käyttämään sovellusta mahdollisimman laajasti, on sen hyödyt ja riskit pystyttävä kertomaan avoimesti ja riittävän laajalle. Luottamus omaan maan hallintoon ja terveysviranomaisiin on varmasti yksi keskeisin tekijä, joka saa kansalaiset koronasovelluksen käyttäjiksi.

Teksti on julkaistu Uuden Suomen blogissa.