Henna Virkkunen

Europarlamentaarikko

Entä miten kävi Euroopan? – EU-jäsenyys ei ole nollasummapeli
Uutiset

Entä miten kävi Euroopan? – EU-jäsenyys ei ole nollasummapeli

EU-maiden valtionjohtajista koostuva Eurooppa-neuvosto pääsi eilen historialliseen sopuun, kun yhteisymmärrys löydettiin sekä unionin monivuotisesta budjetista että uudesta elvytysrahastosta. Päätös ei vielä ole lopullinen, vaan seuraavaksi paketti siirtyy Euroopan parlamentin käsittelyyn.

Suomessa huomiota on saanut ennen kaikkea EU:n velkarahalla kasattava elvytysrahasto, jolla haetaan jopa 750 miljardin euron piristysruisketta pandemian jälkeiseen talouteen. Euromääräisesti suurempi on kuitenkin niin sanottu monivuotinen rahoituskehys, eli unioni pitkän aikavälin budjetti (MFF). Sen antamien menolupausten loppusumma nousee pitkälti yli tuhanteen miljardiin.

Sekä elvytysrahaston että budjetin osalta Suomessa – kuten niin monessa muussakin EU-maassa – on eilen ja tänään harjoitettu lyhyttä matematiikkaa. On otettu Suomen maksujen kokonaissumma, vähennetty niistä meille eri ohjelmien kautta tulevien maksujen määrä, ja saatu luku, jota kutsutaan yleisesti ”nettomaksuosuudeksi”.

Nettomaksuosuus ei ole lukuna merkityksetön, mutta se on korkeintaan puoli totuutta. EU-jäsenyys ei ole maksuosuuksien nollasummapeliä, jossa jokainen unionille siirretty euro on pois suomalaisten hyvinvoinnista. Päinvastoin. Paketin koon, rakenteen ja niistä seuraavan Suomen maksuosuuden lisäksi olennaista on, miten raha käytetään. Jotta nyt otettavalla velalla voitaisiin luoda edellytykset tulevaisuuden kasvulle, on investoinnit tehtävä oikein.

Onnistuiko hallitus neuvotteluissa?

Ensituntuma Suomen hallituksen suoriutumisesta on se, että paremminkin olisi voinut mennä. Hallitus onnistui Hollannin, Itävallan, Ruotsin ja Tanskan vanavedessä laskemaan monivuotisen budjetin ja elvytysrahaston kokonaissummia sekä lisäämään lainojen osuutta suorien avustusten kustannuksella. Hyvä näin. Hallituksen mukaan tämä laskee suomalaisten maksuja 1,2 miljardilla eurolla, mikä ei ole merkityksetön määrä. Lisäksi sopuun saatiin mukaan oikeusvaltiokehitystä koskeva kirjaus. Myös sen voi laskea Suomen sekä samanmielisten maiden onnistumiseksi, vaikka kirjauksen todellinen merkitys jättää paljon jatkoneuvotteluiden varaan.

Valitettavasti näyttää siltä, että kovin paljon pidemmälle onnistumiset eivät kanna. Erityisen pettynyt olen siihen, miten Suomi omia neuvottelutavoitteitaan priorisoi.

Euroopan talouskasvun keskeisiä hidasteita ovat innovaatioiden puute, rapistuva infrastruktuuri sekä julkisten ja yksityisten investointien liian matala taso. Olen parlamentissa ajanut kunnianhimoista ja uudistavaa EU-budjettia, jonka painopisteenä on uuden kasvun luominen: investointeja koulutukseen, tutkimukseen, innovaatioihin, puolustukseen, sekä moderniin infraan, kuten nopeisiin digi- ja raideyhteyksiin. Tämä vahvistaisi koko Euroopan kilpailukykyä ja menestystä tulevaisuudessa. Nyt hyväksytyssä paketissa nämä investoinnit jäävät tekemättä, vaikka kokonaistaso on historiallisen suuri, lähes 1800 miljardia.

Oma EPP-ryhmäni on myös edellyttänyt, että menoja lisättäessä ja velkaa otettaessa sovitaan myös tavoista, joilla ne maksetaan. Eurooppa-neuvostossa ylätason sopu löytyi vain muovijäteverosta, jonka tarkoitus on varojen keräämisen sijaan tehdä itsensä tarpeettomaksi, kun kierrättäminen lisääntyy.

Ilmastonmuutoksen torjuntaan keskittyvä oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (Just Transition Fund, JTF) leikkaantui Eurooppa-neuvoston käsittelyssä 40 miljardista noin 10 miljardiin. Alkuperäisessä koossaan rahasto olisi voinut tuoda merkittävän potin myös Suomen turvetuotantoalueille, kun energiamuodosta ilmastosyistä irtaannutaan. Nyt summa jää pienemmäksi, jos sellaista edes tulee.

Tutkimusta ja innovaatioita rahoittava Horisontti Eurooppa -ohjelma jäi noin 80 miljardiin euroon, eli samalle tasolle kuin edellisellä rahoituskaudella, vaikka pääministeri Sanna Marin väittikin tutkimusrahoituksen kasvaneen neljänneksellä. Marin on sikäli oikeassa, että Brexit-leikkauksia ei ohjelmaan tehty, vaan 27 jäsenmaata maksavat ja jakavat keskenään saman potin kuin 28 maata edellisellä kaudella. Ohjelman saama rahoitus jää kuitenkin kauas lupauksista ja jopa 40 miljardia Euroopan parlamentin vaatimaa pienemmäksi. Tämän hehkuttaminen voittona on vähintäänkin kummallista. Ohjelma on suomalaiselle tieteelle, tutkimukselle ja innovaatioille tärkeä.

Kolmas pettymys liittyy puolustusrahoihin. Lupaukset vahvemmasta puolustusyhteistyöstä, geopoliittisesta komissiosta ja yhteisistä puolustusinvestoinneista jäivät neuvotteluissa perinteisempien menojen jalkoihin. Euroopan puolustusrahasto (EDF) jäi 7 miljardiin, eli noin 40 prosenttia komission alkuperäistä esitystä pienemmäksi, ja Rauhanrahastoon (EPF) suunnattiin 5 miljardia, eli 46 prosenttia komission esittämää vähemmän. Sotilaalliseen liikkuvuuteen, josta Suomi on puhunut lämpimästi mutta jättänyt teot vähemmälle, ohjattiin enää 1,5 miljardia. Se on 74 prosenttia komission esittämää vähemmän.

Kokonaisuutena puolustusinvestointien rahoitus jää paketissa tasolle, jonka puitteissa todellisen puolustusunionin rakentaminen on hankalaa.

Yhteiset investoinnit luovat yhteistä kasvua

Rahoituskehyksestä löytyy edellä listattujen lisäksi useita kokonaisuuksia, joiden korkeammasta rahoitustasosta Suomi olisi hyötynyt. Vielä enemmän olisi kuitenkin hyötynyt koko Eurooppa. Näitä ovat muun muassa uusi EU:n terveysohjelma, joka höylättiin pandemiasta huolimatta merkittävästi esitettyä pienemmäksi, sekä strategisten investointien rahasto InvestEU ja Digital Europe -ohjelma, joiden kohtalo oli yhtä surkea.

Tällaisia avoimiin rahoitushakuihin perustuvia ohjelmia on ylipäätään hankala ottaa huomioon nettomaksuosuutta laskettaessa. Miten lasketaan esimerkiksi Rail Baltican valmistuminen infrastruktuuri-investointeihin ja sotilaalliseen liikkuvuuteen suunnatulla EU-rahalla? Baltian läpi kulkevan radan myötä etäisyytemme Keski-Euroopan markkinoille kutistuisi ja liittolaisjoukot ehtisivät Suomen rajoille nopeammin, jos joskus olisimme sotilaallisen uhan kohteena. Kuinka arvioidaan 5G-verkkojen rakentamista Itä- ja Etelä-Eurooppaan, jos sen toteuttaa Nokia ja investoinnit avaavat uusia markkinoita suomalaisille digitaaliselle innovaatioille? Kummassakin skenaariossa Suomen saama rahoitusosuus on nolla, mutta on turha väittää, että emme hyötyisi.

EU:n eri rahoitusohjelmia ei olekaan suunniteltu kaatamaan ”maksuosuuksia” eri jäsenmaihin, vaan rahoittamaan hankkeita, joiden katsotaan hyödyttävän koko unionia. Osa ohjelmista onnistuu tässä paremmin, toiset taas huonommin. Kun budjettineuvotteluita käydään, olisi tärkeää painottaa juuri kaikkein toimivimpien rahoitusohjelmien kasvattamista. Se olisi sekä yksittäisen jäsenmaan että koko Euroopan etu.

Suomen hallituksen julkisista ulostuloista ei ole ainakaan suoraan käynyt ilmi, että tämä logiikka olisi sisäistetty. Kun hallitus nyt hermoilee saamaansa kritiikkiä ja syyttää poliittisia kilpailijoitaan euroskeptisyydestä, olisi sen syytä katsoa peiliin. Pienen maan ei ole mahdollista saada neuvotteluissa läpi kaikkea haluamaansa, mutta oliko maaseudun kirjekuorien prioirisointi todella oikea lähtökohta? Entä oliko järkevää esittää EU-puheenjohtajamaana valtavia leikkauksia puolustusrahoitukseen, kun olemme ensin vuosia puhuneet sen tärkeydestä? Oliko neuvottelutaktiikka nuukan nelikon kyljessä mutta silti näennäisesti omillaan oikea? Oliko siitä meille jotain konkreettista hyötyä? Mitä rahoitusohjelmia Suomi painotti Eurooppa-neuvoston kokoushuoneessa käyttämissään puheenvuoroissa? Mainittiinko tutkimus- ja puolustusrahoitusta lainkaan, vai keskityttiinkö ohjelmiin, joissa rahaa ei jaeta avoimilla kilpailuilla, vaan jäsenmaiden saama osuus päätetään etukäteen?

Ennen kaikkea: ymmärsikö hallitus, että sen tehtävänä on paitsi valvoa Suomen etua, myös rakentaa yhteistä eurooppalaista tulevaisuutta?

Näihin kysymyksiin hallitukselta kaivataan vielä vastauksia. Näyttää että Suomi lähti neuvotteluihin vanhoilla nuoteilla, vaikka ympärillä soiva sinfonia on vaihtunut.

Sopu ei vielä ole lopullinen

Euroopan parlamentissa eurooppalaisella elvytyksellä ja kunnianhimoisella budjetilla on vahva tuki. Eurooppa-neuvostossa sovittu paketti jää kuitenkin kauas parlamentin linjaamista kannoista. Edessä ovat vielä vaikeat neuvottelut, sillä parlamentti ei ole asiassa kumileimasin, vaan valmis jopa kaatamaan sovun. Tämän parlamentti on sanonut toistuvasti, mutta en ole aivan varma, ovatko jäsenmaat kuunnelleet. Kynnys paketin kaatamiseen on korkea, mutta mahdollisuus on aidosti pöydällä.

Ensiaskeleet neuvotteluissa otetaan jo huomenna, kun parlamentin kuultavaksi saapuvat Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen. Samalla äänestämme myös päätöslauselmasta, joka linjaa parlamentin kantaa Eurooppa-neuvoston päätöksiin.

Uskon, että myös parlamentti ja neuvosto pääsevät paketista lopulta yhteisymmärrykseen. Korjattavaa kuitenkin on: 1800 miljardin kokonaisuudesta on löydyttävä enemmän investointeja, jotka luovat uutta kasvua sekä tukevat EU:n siirtymää kohti digitaalista ja hiilineutraalia tulevaisuutta.

Julkaistu Uuden Suomen blogissa 22.7.2020.