Euroopan unionin piti alkaneella kaudella olla ulkosuhteissaan aiempaa strategisempi, määrätietoisempi ja yhtenäisempi. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen lupasi askeleita kohti eurooppalaista puolustusunionia, vahvemman Euroopan puolustusrahaston sekä toimia sen puolesta, että yhä useampia ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä siirretään määräenemmistöpäätöksenteon piiriin. Oikea linja. Mutta todellakin paljon helpommin sanottu kuin tehty.

Toki EU:n kansainvälinen asema ja valta perustuvat vahvasti niin sanottuihin pehmeisiin vaikuttamiskeinoihin. EU on kauppapoliittinen supervalta, joka pystyy edistämään arvojaan maailmalla paitsi kauppa- ja investointisopimusten, myös niitä täydentävien kauppa- ja kehityspolitiikan ohjelmien kautta. Ja itse asiassa unionin pehmeä valta ulottuu vielä tätäkin pidemmälle.

Columbian yliopiston oikeustieteen professori Anu Bradford on luonut ilmiölle nimen: Brussels effect, eli Bryssel-ilmiö. Bradfordin mukaan maailman suurimpien sisämarkkinoiden standardit, sääntely ja niiden taustalla olevat arvot leviävät maailmalla laajalle, vaikka mitään pakkoa niiden omaksumiseen ei olisikaan. Kyse on niin sanotusta kilpajuoksusta huipulle: useilla maantieteellisillä markkinoilla toimivien yritysten kannattaa usein rakentaa tuotantonsa kaikkein kireimpien standardien mukaan, sillä näin se varmistaa samojen tuotteidensa pääsyn kaikille markkinoilleen. Tämän standardin asettaa usein EU.

Hyvä näin, mutta muuttuvassa maailmassa unioni tarvitsee työkalupakkiinsa muutakin kuin pehmeää valtaa. Yhtenäisyyttä, jämäkkyyttä ja reagointikykyä. Sitä puuttuu. Suurin syy on tietenkin siinä, että ulkopolitiikan päätökset vaativat aina jäsenmaiden täyttä yksimielisyyttä, mitä ei välttämättä löydy viikkojenkaan jahkailun jälkeen. EU ei ole viime vuosina löytänyt ministerineuvostossa yhteisymmärrystä Kiinan ihmisoikeustilannetta koskevasta lausunnosta tai suhtautumisesta tilanteeseen Etelä-Kiinan merellä. Ei löytynyt yhteistä linjaa Venezuelan kriisiin kesällä 2017. Suurvaltasuhteet ovat viime kuukausina kiristyneet Venäjän ja Kiinan aggressioiden seurauksena, minkä lisäksi Donald Trumpin ennakoimaton ja epävakaa ulkopolitiikka haastaa EU:ta.

Päätöksenteko on kuitenkin yhtä vatuloivaa kuin ennenkin. Tämän vuoden alussa Iranin ydinasesopimuksen kriisiytyessä EU lähinnä vitkutteli sivuraiteella, eikä akuuttiin Hongkongin tilanteeseen näytetä saavan ulkoministereiltä yhteistä jämäkkää vastausta. Tämä on turhauttavaa, sillä yhtenäistä, vahvaa Eurooppaa tarvitaan puolustamaan demokratiaa, ihmisoikeuksia ja kansainvälistä sääntöihin perustavaa järjestelmää.

Siksi päätöksentekoa on uudistettava. Patistin aiheesta kirjallisella kysymyksellä EU:n ulkopoliittista korkeaa edustajaa Joseph Borellia ja kas: komissio on kaikessa hiljaisuudessa tehnyt keväällä EU-johtajista koostuvalle Eurooppa-neuvostolle esityksen, jonka hyväksyessään jäsenmaat siirtäisivät eräät ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevat linjaukset jatkossa määräenemmistöllä päätettäväksi. Muutos on toteutuessaan pieni mutta tärkeä askel kohti määräenemmistöpäätöksentekoa.

Nyt on pidettävä huoli myös siitä, että viime kaudella hyvin aloitettua puolustusunionin rakentamista jatketaan. Suomen edelliselle hallitukselle turvallisuus ja puolustus oli tulevassa EU-budjetissa yksi pääprioriteetti, mutta nykyhallitukselle ei. Jäsenmaat ovat tekemässä varsin isoja leikkauksia komission esittämän 2021–27 rahoituskehyksen puolustuksen kehittämisen määrärahoihin. Tämä olisi todella lyhytnäköistä.

Julkaistu Nykypäivä-lehdessä 30.7.2020.