Henna Virkkunen

Europarlamentaarikko

Mielenosoittajia heiluttamassa Valko-Venäjän punavalkoisia lippuja.
Opposition vaalitilaisuus Valko-Venäjällä. Kuva: Wikipedia CC BY-SA 3.0
Tiedote

EU:n on lisättävä pakotteita Lukašenkan hallinnolle

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) pitää tänään ilmoitettua Valko-Venäjän presidentinvaalien tulosta valheellisena ja pätemättömänä.

– Opposition ehdokkaiden vangitsemisen ja olemattoman lehdistönvapauden lisäksi vaaleissa on nähty poikkeuksellisen törkeää äänten ja tulosten väärentämistä. Virallisella tuloksella ei ole lähes mitään yhteyttä uurniin tiputettuihin ääniin eikä Aljaksandr Lukašenka ole saanut valkovenäläisiltä mandaattia jatkaa presidenttinä, Virkkunen arvioi.

Virkkusen mukaan Valko-Venäjän tilanne testaa jälleen EU:n ulkopoliittista toimintakykyä. Hän ei odota Yhdysvaltojen ottavan tilanteen ratkaisemissa aktiivista roolia, mikä kasvattaa EU:n toimien merkitystä.

– Unionin on pysyttävä tilanteessa yhtenäisenä ja pystyttävä puhumaan yhdellä äänellä. Tuki opposition vaatimuksille ja pakotteiden laajentaminen ovat tähän työkaluja, jotka tulisi ottaa käyttöön välittömästi, Virkkunen sanoo.

Virkkusen mukaan EU:lla on tilanteessa kaksi strategista intressiä: Valko-Venäjän itsenäisyyden turvaaminen sekä maan siirtymä kohti demokratiaa.

– Näillä molemmilla on suoria vaikutuksia Euroopan geopoliittiseen vakauteen. Jos protestit laajenevat ja Lukašenkan hallinto horjuu, Venäjä pyrkii varmasti turvaamaan omia intressejään maassa. EU:n on oltava valmis toimimaan tällaisessa tilanteessa rohkeasti ja päättäväisesti, Virkkunen sanoo.

– Valko-Venäjän oppositio on hajanainen eikä maata itsevaltaisesti lähes kolme vuosikymmentä hallinneelle Lukašenkalle ole tällä hetkellä selvää vaihtoehtoa. Opposition pääehdokas Svjatlana Tsihanouskaja oli ehdolla omien sanojensakin mukaan vain väliaikaiseksi presidentiksi ja Lukašenkan kaatuminen johtaisi maassa valtatyhjiöön, jota Venäjä pyrkisi todennäköisesti aggressiivisesti täyttämään.

Virkkusen mukaan EU:n on heti ensimmäisessä vaiheessa lähetettävä selvä viesti Lukašenkalle.

– EU:n pakotteet ovat nykyisellään voimassa ensi helmikuulle. On selvää, että vaalivilpin ja mielenosoitusten väkivaltaisen taltuttamisen on välittömästi johdettava näiden pakotteiden laajentumiseen, Virkkunen sanoo.