Laajat mielenosoitukset Valko-Venäjällä ovat jatkuneet jo useita viikkoja. Protestien taustalla ovat maan vilpilliset presidentinvaalit, joissa istuvan presidentin Aljaksandr Lukašenkan ilmoitettiin saaneen jopa 80 prosenttia äänistä. Luvulla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, vaan maata neljännesvuosisadan itsevaltaisesti hallinneen Lukašenkan äänisaalis laskettiin todennäköisesti joissakin kymmenissä prosenteissa, vaikka opposition kärkiehdokkaat suljettiin jälleen vaalien ulkopuolelle.

Vaalitulosta seuranneiden protestien myötä Valko-Venäjän oppositio ja kansalaisyhteiskunta ovat kokeneet voimaantumisen, jonka seurauksia Lukašenka tuskin enää voi välttää. Aiemmin väkivallalla ja pelolla hallitut valkovenäläiset ovat saaneet tarpeekseen. Satojen tuhansien ihmisten mielenosoitukset ovat näyttäneet paitsi Lukašenkalle, myös mielenosoittajille itselleen, että hallintoa vastustavat eivät ole yksin, vaan todellisuudessa enemmistö. Tätä tunnetta Lukašenka ei enää saa katoamaan.

Historia on osoittanut, että Valko-Venäjän kaltaisessa pitkittyneiden massaprotestien tilanteessa diktaattorilla on usein kaksi vaihtoehtoa: erota tai kiristää otettaan entisestään. Paluuta vanhaan ei ole. Jos Lukašenka haluaa jatkaa maansa diktaattorina, on hänen murskattava protestit voimalla. Lukašenkan kausi Valko-Venäjän johdossa on osoittanut, että hän tuskin epäilee sitä tehdä. Eri asia on, onko hänellä tähän enää mahdollisuutta, vai murentuuko valtablokin kontrolli turvallisuusviranomaisista mielenosoitusten jatkuessa.

Läpi protestien myös Kremlin reaktiota on seurattu tarkkaan. Venäjän on kerrottu siirtäneen sotilaskalustoa Valko-Venäjän vastaiselle rajalle ja sen yli. On ilmiselvää, että Venäjän tiedustelupalvelu seuraa protesteja niiden ytimessä Minskissä. Venäjän valtiollinen propagandakone on jo valjastettu Lukašenkan tueksi. Jos Lukašenkan ote silti horjuu, Kreml tuskin jää toimettomaksi. Venäjän toimet vuoden 2008 jälkeen ovat osoittaneet, että sen johdolta voi myös tässä tilanteessa odottaa täydellistä piittaamattomuutta kansainvälisestä oikeudesta ja naapurimaan itsemääräämisoikeudesta. Olisi naivia kuvitella muuta.

Valko-Venäjän tilanne asettaa Euroopan unionin jälleen hankalaan tilanteeseen. Unionin on vältettävä ajautumista konfliktin osapuoleksi, mutta silmiä ei voi sulkea, kun rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan suunnataan väkivaltaa.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel vaati EU-johtajien kokouksen jälkeen Valko-Venäjän viranomaisia etsimään tietä ulos kriisistä väkivallan lopettamisen, tilanteen rauhoittamisen ja vuoropuhelun avulla. EU on ilmoittanut kohdistavansa henkilöpakotteita maan autoritaariseen hallintoon ja eräät jäsenmaat, erityisesti Valko-Venäjän naapurimaat Liettua ja Latvia, ovat ottaneet aktiivisen roolin opposition tukena. EU:n ulkopoliittinen edustaja Joseph Borell on toistuvasti vaatinut vangittujen mielenosoittajien vapauttamista.

Pakotteiden lisäksi unionin on jatkettava Valko-Venäjän hallinnolle asettamaansa painetta sekä tuettava kansalaisyhteiskunnan rakentumista. Tätä työtä eri eurooppalaiset säätiöt, kansalaisjärjestöt ja kolmannen sektorin toimijat ovat tehneet jo pitkään, mutta nyt työn rahoitukseen ja volyymiin tarvitaan tuntuva tasokorotus.

Samalla on syytä rehellisesti tunnustaa, että Lukašenkalle lähipiireineen ei tällä hetkellä ole vaihtoehtoa, joka kykenisi täyttämään koko vapautuvan valtatyhjiön. Valko-Venäjä ei käytännössä vielä koskaan ole ollut demokratia sanan varsinaisessa merkityksessä, joten sellaiseksi kasvaminen on joka tapauksessa yhden autoritaarisen johtajan eroa pidempi prosessi. Myös siinä kaivataan EU:n tukea.

Protestien yhteydessä oppositio on siihen kohdistetusta väkivallasta huolimatta ojentanut Lukašenkalle käden ja tarjonnut yhteistyötä, jonka kautta maassa olisi mahdollista toteuttaa hallittu siirtymä uusiin vaaleihin ja askeleittain kohti demokratiaa. Toistaiseksi Lukašenka ei ole mahdollisuuteen tarttunut, eikä se ole ainakaan Kremlin intresseissä. Protestien synnyttämä hallittu vallanvaihto Valko-Venäjällä olisi Kremlin silmissä vaarallinen ennakkotapaus, vieläpä mahdollisimman huonolla hetkellä. Venäjällä käydään tänä vuonna paikallisvaalit ja ensi vuonna parlamenttivaalit, eikä valtablokin keskellä istuvan presidentti Vladimir Putinin kannatus ole entisensä.

Käytännössä yhdelläkään taholla ei ole Valko-Venäjän tilanteessa kovin hyviä kortteja käsissään. Oppositiolle ja mielenosoittajille Lukašenkan syrjäyttäminen voisi tarkoittaa Venäjän suoraa tai epäsuoraa invaasiota, alistuminen taas väkivaltaista kostoaaltoa ja entistä brutaalimpaa diktatuuria. Lukašenkan näkökulmasta väkivalta mielenosoittajia kohtaan voi johtaa tilanteen riistäytymiseen käsistä ja maan talouden romahtamiseen. Yhteistyö ja myönnytykset tuskin sopivat Kremlille, jolle taas tilanteeseen puuttuminen sotavoimalla olisi viimeinen niitti lännen ja Venäjän välirikkoon. Se ajaisi Venäjän taloudelliseen ja poliittiseen eristykseen.

Vaikka hyviä skenaarioita ei tilanteessa ole liikaa, edellytyksiä rauhanomaiseen dialogiin, tilanteen vakautumiseen ja asteittaiseen demokratiakehitykseen ei ole vielä kokonaan tuhottu. EU:lle Valko-Venäjän tilanne olisi voinut tulla eteen paremmallakin hetkellä, mutta unioni ei luonnollisesti voi väistää vastuutaan. Valkovenäläisillä on oikeus vapauteen ja demokratiaan sekä EU:n tukeen, kun he sitä kohden pyrkivät. Tulevien viikkojen aikana EU:n ulkopoliittinen voima tulisi suunnata sen taakse, että Lukašenkan ja opposition välille saadaan keskusteluyhteys. Tämän yhteyden kautta tulisi puolestaan luoda instituutiot, joiden voimalla maa voidaan ohjata väliaikaisen vallanjaon kautta uusiin, demokraattisiin vaaleihin. Kyse on pitkälti ainoasta mahdollisuudesta ratkaista tilanne ilman lisää verenvuodatusta.