Euroopan unioni on ulkopolitiikan päätöksissään aivan liian hidas ja jähmeä. Tämä on nähty taas viimeisten viikkojen aikana, kun päätöstä Valko-Venäjän lisäsanktioista ei ole vieläkään saatu aikaan.

Laajat mielenosoitukset Valko-Venäjällä ovat jatkuneet jo useita viikkoja. Protestien taustalla ovat maan vilpilliset presidentinvaalit, joissa silloisen presidentin Aljaksandr Lukašenkan väitettiin saaneen jopa 80 prosenttia äänistä. Luvulla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, vaan maata neljännesvuosisadan itsevaltaisesti hallinneen Lukašenkan äänisaalis laskettiin todennäköisesti joissakin kymmenissä prosenteissa, vaikka opposition kärkiehdokkaat suljettiin jälleen vaalien ulkopuolelle.

Protestien myötä Valko-Venäjän oppositio ja kansalaisyhteiskunta ovat kokeneet voimaantumisen, jonka seurauksia Lukašenka ei enää voi välttää. Aiemmin väkivallalla ja pelolla hallitut valkovenäläiset ovat saaneet tarpeekseen. Satojen tuhansien ihmisten mielenosoitukset ovat näyttäneet paitsi Lukašenkalle, myös mielenosoittajille itselleen, että hallintoa vastustavat eivät ole yksin, vaan todellisuudessa enemmistö. Tätä tunnetta Lukašenka ei enää saa katoamaan, eikä hänen kannata sitä edes yrittää.

Valkovenäläisillä on oikeus vapauteen ja demokratiaan sekä EU:n tukeen, kun he sitä kohden pyrkivät. EU:n ulkopoliittinen edustaja Joseph Borell ilmoitti pian vaalien jälkeen aivan oikein, että Euroopan unioni asettaa Valko-Venäjän hallintoon kohdistuvia lisäpakotteita. Vilpillisistä vaaleista on kuitenkin aikaa jo toista kuukautta, eikä sanktiopäätöstä ole vieläkään saatu voimaan.

Ulkopolitiikka kuuluu edelleen kunkin EU-maan omaan päätösvaltaan. Näin ollen Euroopan unioni voi tehdä mitään ulkopolitiikan päätöstä elleivät kaikki 27 maata ole täysin yksimielisiä. Ja näin harvoin on.

Nyt viimeisen viivästyksen on aiheuttanut Kypros, joka haluaa pysäyttää Turkin kaasunetsinnän ja kytkeä nämä sanktiovaatimukset samaan päätökseen.

Pattitilanne jälleen kerran osoittaa tarpeen siirtyä määräenemmistöpäätöksiin osassa EU:n ulkopolitiikan kysymyksiä. Se on jo nyt unionissa yleisin tapa tehdä päätöksiä. Määräenemmistöllä päätettäessä EU:n ministerineuvosto hyväksyy aloitteen, jos sitä kannattaa vähintään 55 prosenttia jäsenmaista ja näissä jäsenmaissa asuu vähintään 65 prosenttia EU:n väestöstä.

Lissabonin sopimuksen mukaan EU:n tulee päättää ulko- ja turvallisuuspolitiikasta pääsääntöisesti yksimielisesti. Tietyissä tapauksissa määräenemmistöpäätöksenteon lisääminen ei kuitenkaan vaatisi muutoksia EU:n perussopimuksiin, vaan muutokseen riittäisi EU-maiden johtajista koostuvan Eurooppa-neuvoston päätös.

Määräenemmistöllä voitaisiin päättää muun muassa ihmisoikeuskysymyksistä, pakotteista ja siviilioperaatioiden käynnistämisestä. Jos näin olisi jo menetelty, esimerkiksi nyt käsillä olevaan Valko-Venäjän tilanteeseen olisi voitu reagoida päivissä, ei kuukausissa.

Jos Euroopan unioni haluaa olla globaalisti vaikutusvaltainen toimija, sen on kyettävä toimimaan ulkopolitiikassaan paljon nykyistä tehokkaammin ja yhtenäisemmin. Se edellyttää päätöksenteon uudistamista. Tätä EU-komissio on jo moneen otteeseen esittänyt, nyt olisi aika jäsenmaiden tähän tarttua.

Kirjoitus julkaistu Kalevassa 29.9.2020.