Henna Virkkunen

Europarlamentaarikko

Kokoomusmepit: Elvytyspakettia ei tule hyväksyä ilman oikeusvaltiomekanismia
Tiedote

Kokoomusmepit: Elvytyspakettia ei tule hyväksyä ilman oikeusvaltiomekanismia

Kokoomuksen europarlamentaarikot Petri Sarvamaa, Sirpa Pietikäinen ja Henna Virkkunen esittävät huolensa tuoreista tiedoista, joiden mukaan neuvoston puheenjohtajamaa Saksa on valmis tekemään uusia kompromisseja oikeusvaltiomekanismista saavuttaakseen sovun EU:n elvytyspaketista.

Elvytyspaketin hyväksyntä viivästyi, kun Unkari ja Puola käyttivät veto-oikeuttaan, sillä elvytyspaketti on sidottu oikeusvaltiomekanismin hyväksyntään. Kokoomusmeppien mukaan jäsenmaiden neuvoston ja Suomen ei tule taipua Unkarin ja Puolan kiristykseen ja uhkailuun.

Uhkana on, että monivuotinen rahoituskehys (MFF), sopimus EU:n omista varoista (OR) ja elvytysrahasto (RRF) pyritään hyväksymään kokonaisuutena ilman oikeusvaltioehdollisuutta, jotta Unkari ja Puola saadaan mukaan rahoitussopuun. Mikäli päätöstä ei saada tehtyä Saksan puheenjohtajuuskauden aikana, ei siihen tulla palaamaan pitkään aikaan.

“Oikeusvaltioehdollisuuden asettaminen EU:n budjettiin on ollut sekä kokoomuksen että Suomen hallituksen vahva tavoite. Mikäli osana eurooppalaista lehmänkauppaa vahva oikeusvaltioperiaate ei olisi mukana elvytysrahastossa, ei kokoomus puolueena voi hyväksyä elvytyspakettia Euroopan parlamentissa eikä sen pidä hyväksyä sitä Suomen eduskunnassakaan. Siksi painotamme Suomen hallituksen vastuuta tulevissa neuvotteluissa”, sanoo parlamentin pääneuvottelijana oikeusvaltiomekanismia koskevassa mietinnössä toiminut Petri Sarvamaa.

Eurooppa-neuvosto käsittelee elvytyspakettia huippukokouksessaan 10.-11. joulukuuta. Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Sanna Marin (sd.). Seuraavat viikot ovat ratkaisevia, mikäli päätös aiotaan tehdä vielä tänä vuonna Saksan puheenjohtajuuskauden aikana.

“Suomen hallituksen ja pääministeri Marinin on pidettävä neuvostossa kiinni vahvasta oikeusvaltiomekanismista. Demokratian, ihmisoikeudet, ja moniarvoisuuden sisältävä vahva oikeusvaltioperiaate on YK:n ja EU:n syntymisen ytimessä toisen maailmansodan tärkeimpänä opetuksena sekä totalitarismin torjuja. Se on sivistyneen ja inhimillisen elämäntavan ennakkoehto, minkä vuoksi onkin hämmästyttävää kuinka suurella innolla perussuomalaiset sanoutuvat irti tästä periaatteesta”, sanoo Sirpa Pietikäinen.

Meppien mukaan kokoomus ei voi hyväksyä EU:n elvytyspakettia eduskunnassa ilman vahvaa oikeusvaltioehdollisuutta rahojen käytölle. Jos perustuslakivaliokunta tulkitsee paketin vaativan kahden kolmasosan enemmistön eduskunnassa, kokoomuksen kanta on ratkaiseva. Kyselytutkimusten mukaan neljä viidesosaa eurooppalaisista sekä suomalaisista haluaa oikeusvaltioehdollisuuden EU:n rahoitukseen.

“Kokoomuksen linja on selkeä: ei rahoja ilman oikeusvaltioehdollisuutta. Ratkaisua on etsittävä rakentavasti, mutta oikeusvaltioperiaatteen ytimestä emme voi joustaa. Tämä on ollut myös Euroopan parlamentin kanta, jonka takana on meppien ylivoimainen enemmistö. Kyse on seuraavaan seitsemään vuoteen ainoasta todellisesta mahdollisuudesta puuttua negatiiviseen oikeusvaltiokehitykseen”, sanoo Henna Virkkunen.