Suomen hallituksella ei tunnu oikein olevan näkemystä siitä, miten Euroopan unionia pitäisi kehittää ja uudistaa. Tai ainakaan tuota näkemystä ei pystytä kertomaan ulospäin. Tähän päätelmään väistämättä tulee lukiessaan tänään eduskunnassa käsittelyyn tulevan valtioneuvoston EU-selonteon.

Jokainen joka ajatteli, että selonteon pohjalta päästään keskustelemaan hallituksen tavoitteista unionin talouteen, turvallisuusyhteistyöhön, ulkopolitiikan rakenteisiin, perusarvoihin, maahanmuuttopolitiikkaan tai ympäristökysymyksiin, joutuu kyllä pettymään. Asiakirjassa lähinnä tyydytään kertaamaan meneillään olevia EU-politiikan aiheita, joita toki on paljon. Tulevaisuuden linjaukset ja visio puuttuvat. Se on sääli, sillä Euroopan unionissa on paljon uudistustyötä meneillään ja aktiivisemmalla otteella Suomi voisi olla merkittävästi vaikuttamassa kehityksen suuntaan, kunhan tavoitteita uskallettaisiin asettaa rohkeammin.

Parhaillaan käynnistymässä on EU:n tulevaisuuskonferenssi, jossa tarkoituksena on tarkastella keskipitkän ja pitkän aikavälin tulevaisuutta ja uudistuksia, joita EU-politiikassa pitäisi tehdä. Sille ulko- ja turvallisuuspoliittisena vastineena rakennetaan strategista kompassia, jolla on tarkoitus hakea suuntaa yhteiselle turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle. Molemmat ehdottoman tärkeitä meille suomalaisille.

Eurooppa takaisin kasvun tielle

Suurimmat uudistustarpeet Euroopan unionissa liittyvät talouden ja kilpailukyvyn vahvistamiseen. Vaikka elpymispaketti saatiin nyt aikaan, on selvää että talouden rakenteita täytyy uudistaa. Ylivelkaantuminen, markkinakurin puute sekä jäsenvaltioiden ja pankkien välinen kohtalonyhteys ovat talous- ja rahaliiton merkittävimmät kehityskohteet. Pankkiunioni tulisi saattaa valmiiksi jäsenvaltioiden yhdessä sopimien suuntaviivojen mukaisesti. Meidän tulisi myös vahvistaa Euroopan vakausmekanismia ja kehittää siitä Euroopan valuuttarahasto. Euroopan valuuttarahastolla tulisi olla suurempi vastuu rahoitustukiohjelmista ja niiden seurannasta. Elpymispaketin on jäätävä kertaluontoiseksi ja sen investointien päädyttävä uuden kasvun rakennuspalikoiksi, ei kansallisia budjettivajeita tilkitsemään.

Hallituksen EU-selonteossa talouden linjanvedon jäävät yleiselle tasolle, eikä visioita tulevasta juuri esitetä. Käytännössä hallitus kommentoi vain jo esitettyjä aloitteita, joista monista on keskusteltu koko 2010-luku. Tämä on sinänsä arvokasta, mutta Suomen EU-politiikan visio ei voi olla vain “osallistumista aktiiviseen kehittämiseen” tai “avointa suhtautumista”, joita hallitus selonteossaan toistaa. Myös Suomen on kyettävä esittämään oma, rohkea ja pitkälle ajateltu näkemyksemme Euroopan tulevaisuudesta sekä sitä kohti otettavista askeleista. Se mahdollistaisi myös rakentavan keskustelun Suomen EU-politiikan pitkästä linjasta sekä aiempaa aktiivisemman roolin unionin kehittämisessä.

Ulkopolitiikan toimintaympäristö on muuttunut

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymykset vaativat Euroopan unionissa nykyisellään pääosin yksimielisyyttä. Tämä luo usein haasteita, kun 27 jäsenmaan intressit tulee sovittaa yhteen ennen toimiin ryhtymistä. Viime vuosina unioni ei ole löytänyt yhteistä linjaa esimerkiksi Kiinan ihmisoikeustilanteeseen, Venezuelaan ja Etelä-Kiinan mereen. Iranin tilanteessa olemme ajautuneet ytimestä sivuraiteelle ja Valko-Venäjäänkin reagoimme liian hitaasti. Päätöksenteon sujuvoittamiseksi olisi siksi lisättävä määräenemmistöpäätöksentekoa.

Määräenemmistöllä päätettäessä EU:n ministerineuvosto hyväksyy aloitteen, jos sitä kannattaa vähintään 55 prosenttia jäsenmaista ja näissä jäsenmaissa asuu vähintään 65 prosenttia EU:n väestöstä. Esimerkiksi pakotepolitiikassa, EU:n terroristiluetteloon tehtävissä muutoksissa, kansainvälisissä ihmisoikeusasioissa ja siviilioperaatioiden käynnistämisessä määräenemmistöpäätöksentekoon voitaisiin siirtyä suoraan Eurooppa-neuvoston päätöksellä. Muutoksia EU:n perussopimuksiin ei tarvita. Suomen tulisi rohkeasti edistää tätä tavoitetta. Hallituksen selonteossa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat linjaukset jäävät kuitenkin varsin vaisuksi.

EU:n kansainvälisen toimijuuden vahvistaminen on Suomen etu. Kansallisesti tämä on tunnistettava yhdeksi EU-politiikan painopistealueeksi. EU on pehmeän vallan supervalta, mutta yhä epävakaampi kansainvälinen toimintaympäristö asettaa paineita myös yhteisten, kovan turvallisuuden toimintakykyjen kehittämiseen. Esimerkki tällaisesta on vaikkapa aluepuolustus. Niin kauan kuin emme ole Naton jäseniä, odotuksemme ja tavoitteemme EU:n yhteiselle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle ovat monella tapaa erityisiä. Turvallisuusyhteistyön tulevaisuuden rakentamiseen hallitukselta toivoisi vahvempaa otetta.

Eurooppalaiset arvot tarvitsevat puolustajan

Jotta voimme olla ulkosuhteissa vahvoja, täytyy meidän olla myös sisältä vahvempia. Moni suomalainen on viime vuosina kysynyt, miten Euroopan unionissa voi olla Puolan ja Unkarin kaltaisia maita, joissa rajoitetaan lehdistönvapautta, tieteen vapautta, kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuuksia tai tuomioistuinlaitoksen riippumattomuutta. Jäseneksi pyrkiviltä mailta näitä seurataan ja valvotaan tiukkaan. Kuitenkaan tilanteeseen, jossa jokin Euroopan unionin jäsenmaa alkaakin jo jäsenenä ollessaan luisua pois demokratian ja vapauden tieltä, ei ole riittävästi varauduttu. Vaikka Euroopalla on paljon muitakin haasteita juuri nyt, kuten koronapandemian taltuttaminen, ilmastonmuutoksen hillitseminen ja lähialueiden vakauttaminen, pidän unionin tulevaisuuden kannalta kaikkein vakavimpana uhkana kääntymistä pois demokratian arvoista. Oikeusvaltioperiaatteen tulee olla kaiken pohjana.

Euroopan unionin tulevaisuuden kannalta olennaista  on, että jäsenmaat hakevat nyt lopultakin yhteiset ratkaisut myös maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä. Vaikka juuri nyt emme tämän suhteen ole akuutissa kriisissä, näkemyserot hiertävät kivenä kengässä jäsenmaiden välejä ja estävät monen muunkin asian etenemistä.

Euroopan parlamentti on käsitellyt maahanmuuttopolitiikkaan esitetyt lainsäädäntömuutokset jo vuosia sitten, mutta ehdotukset ovat jääneet jumiin nimenomaan jäsenmaiden pöydille.

Kun nyt puhutaan paljon kriisinkestävyydestä pandemian yhteydessä, on selvää ettei Euroopan unionin yhteinen varautuminen humanitaarisiin kriiseihin ole lainkaan riittävällä tasolla. Tämä jäsenmaiden on kyettävä ratkaisemaan. Aikaa on ollut jo vuosia.

Euroopan pitää kriisitilanteissa varautua kantamaan oma humanitaarinen vastuunsa. Turvapaikkakäsittelyä on jäänyt vaikeissa oloissa odottamaan kymmeniä tuhansia ihmisiä. Käytännössä ainoa tapa purkaa tämänhetkistä tilannetta on EU-rahoitteisten käsittelykeskusten perustaminen unionin ulkorajoille ja myöhemmässä vaiheessa myös lähemmäs kriisialueita. Näissä keskuksissa turvapaikkahakemukset käsiteltäisiin ja oleskeluluvan saaneet otettaisiin eri EU-maihin yhdessä sovitun periaatteen mukaisesti.

Valtioneuvoston laajempia EU-selontekoja on tehty aiemmin vasta kaksi kertaa EU-jäsenyytemme aikana, joten mistään pienestä ja rutiininomaisesta asiakirjasta ei pitäisi olla kysymys. Hallitus on harmillisesti hukkaamassa hyvän tilaisuuden vaikuttaa Euroopan tulevaisuuteen ja käydä laajaa EU-keskustelua, kun oikeita eteenpäin katsovia tulevaisuuden linjauksia ei ole selonteossa uskallettu tehdä.

Julkaistu Uusi Suomi -blogissa 24.2.2021.