Henna Virkkunen

Europarlamentaarikko

Uutta puhtia Euroopan puolustukseen
Kolumni

Uutta puhtia Euroopan puolustukseen

Euroopan unionin yhteiseen puolustuspolitiikkaan ollaan taas polkemassa uutta vauhtia. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen nosti puolustusunionin kehittämisen syyskuussa vuosittaisen ”State of the Union”-linjapuheensa yhdeksi kärjeksi. Konkreettisina aloitteina hän esitti jäsenmaiden tiedustelutiedon yhdistämistä, yhteistä kyberpolitiikkaa ja arvonlisäverosta luopumista EU:ssa valmistettujen puolustustarvikkeiden osalta.

Viime viikonloppuna myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel julisti ensi vuoden olevan EU:ssa puolustuksen vuosi. Ranskan puheenjohtajakaudelle ensi keväälle ollaan järjestämässä ylimääräistä puolustuspolitiikan huippukokousta, jossa jäsenmaiden on määrä sopia uusista askeleista puolustuksen saralla. Presidentinvaaleihin valmistautuvalle Ranskalle kaikki aloitteet tähän suuntaan ovat mieluisia. Vahvan puolustusteollisuutensa vuoksi se on perinteisesti ollut EU-maista kaikkein innokkain yhteisen EU-puolustuksen kehittäjä. Toinen EU-puolustuksesta erityisen kiinnostunut jäsenmaa on ollut Suomi, mutta eri syistä.

Edellisen Jean-Claude Junckerin komission aikana Euroopan unioni otti jo puolustuspolitiikan saralla aika merkittäviäkin askeleita: Käynnisti pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PESCO), perusti Euroopan puolustusrahaston ja lähti kehittämään rajat ylittävää sotilaallista liikkuvuutta (military mobility). Vaikka eteenpäin on menty, hankkeiden eteneminen on jäämässä toivottua hitaammaksi. Jonkinlainen pettymys oli, että kun jäsenmaat lopulta pääsivät sopuun vuosien 2021-27 EU:n budjettikehyksestä, puolustushankkeiden rahoitus jäi kauas komission esityksistä. Myöskään Suomen nykyhallitukselle se ei ollut neuvotteluissa samanlainen prioriteetti kuin edeltäjälleen.

Lisää puhtia siis tarvitaan, jos jotakin halutaan saada EU-puolustuksessa aikaiseksi, ja sitä komissio Ranskan kovalla pumppauksella yrittää nyt tehdä. Lisää pontta valmisteluihin on tuonut USA:n, Australian ja Britannian lanseeraama puolustusliittouma AUKUS, joka yllätti Euroopan unionin ja tyrmistytti täysin Ranskan, jonka pitkään neuvottelemat sukellusvenekaupat Australiaan samalla kaatuivat.

Euroopan unionissa on asetettu kansainvälisessä toiminnassa tavoitteeksi strateginen autononomia. Tämäkin termi on lainattu ranskalaisesta turvallisuuspolitiikan keskustelusta. Termille ei ole mitään yhteisesti hyväksyttyä määritelmää, ja jäsenmaat tulkitsevat sitä ainakin toistaiseksi kovin eri tavoin. Tämä kävi viimeksi esiin kuluneella viikon EU-johtajien työillallisella Sloveniassa, jossa keskusteltiin strategisen autonomian merkityksestä suhteessa Yhdysvaltoihin ja Natoon. Johtopäätökset erosivat.

EU-maiden enemmistö tulkitsee strategisen autonomian tarkoittavan sekä unionin itsenäistä kykyä hoitaa lähialueidensa kriisejä että suurvalloista riippumatonta kansainvälistä toimintaa. Osa maista kuitenkin katsoo, että se koskee vain kriisinhallintatoimintaa tai riippumatonta kansainvälistä toimintaa. Suomi on kuulunut kriisinhallintakykyä painottavaan ryhmään.

Yhteistä turvallisuuspolitiikan suuntaa tarvitaan

Jotta yhteinen turvallisuuspolitiikan päätöksenteko ja toiminta olisi ylipäätään mahdollista, Euroopan unionilla pitäisi olla yhteinen suunta. Tässäkin on vielä paljon tekemistä. Jäsenmailla on keskenään hyvin erilaiset uhkakäsitykset, jotka ovat pitkälti sidoksissa kunkin maan maantieteeseen ja historiaan.

Parhaillaan EU:n yhteistä turvallisuuspolitiikan suuntaa yritetään määrittää ”strategiseksi kompassiksi”-nimetyllä prosessilla. Tavoitteena on auttaa jäsenmaita muodostamaan yhtenäisempi strateginen kulttuuri – käsitys siitä, mitä uhkia Euroopan unionin tulisi kyetä torjumaan, miten sen tulisi toimia ja mitkä ovat sen yhteiset intressit. Tästäkin on eri näkemyksiä.

Suurin osa jäsenmaista haluaa, että unionin tulisi ainakin pystyä torjumaan omilta lähialueiltaan tulevat kyberturvallisuuteen sekä muuhun kuin aluepuolustukseen liittyvät uhat. Jäsenmaiden joukossa on kuitenkin vähemmistö, johon Suomikin kuuluu, joka haluaisi EU:n kehittävän kykyään vastata myös aluepuolustukseen liittyviin uhkiin.

Kovin nopeaa etenemistä Euroopan puolustusunionille ei voi siis ennustaa, mutta uusia askeleita tullaan varmasti seuraavina vuosina ottamaan. Kun Ranska nyt vie aloitteita voimakkaasti eteenpäin, varsin ratkaisevassa roolissa tulee olemaan Saksan tuleva liittokansleri. Linja on jossakin määrin arvoitus, sillä puolustuspolitiikasta ei Saksan vaaleissa puhuttu käytännössä lainkaan. Euroopan foorumeilla maa on perinteisesti pitänyt matalaa profiilia aiheesta.

Samalla on muistettava, että pääosa EU-maista on Naton jäseniä, eikä niillä ole mitään halua tai tarvetta rakentaa Natolle päällekkäisiä järjestelmiä. Euroopan unionin toiminta onkin ollut luonteeltaan Natoa täydentävää. Se kattaa niitä alueita, missä Nato ei toimi. Näin ollen se, mikä Suomelta puuttuu sen vuoksi ettemme ole Naton jäseniä, jää myös Euroopan puolustusunionissa puuttumaan.

Julkaistu Keskisuomalaisessa 8.10.2021.