Venäjän lisääntyvä aggressio ja samaan aikaan rajusti nousseet energian hinnat ovat nostattaneet keskustelua Euroopan energiariippuvuudesta. Se on aiheellista, sillä tosiasia on, että Euroopan unioni on aivan liian riippuvainen fossiilisesta tuontienergiasta, erityisesti Venäjän kaasusta.

Näin siitä huolimatta, että vuoden 2014 Krimin laittomasta miehityksestä saakka Euroopan unioni on pyrkinyt vähentämään energian tuontiriippuvuutta. Tässä jäsenmaat eivät ole onnistuneet. Vuonna 2020 energian tuonti EU-alueelle nousi jopa korkeimmalle tasolle 30 vuoteen, yli 60 prosenttiin. Tämä on iso epäonnistuminen ja näkyy tällä hetkellä myös rajusti kohonneina energian hintoina. Sekä energiapolitiikan että geopolitiikan näkökulmasta Nord Stream2 kaasuputki on historiallinen virheinvestointi, joka vain pahentaa riippuvuutta Venäjän kaasusta.

Vaikka Suomen oma energiapaletti on verraten monipuolinen ja Pohjoismaiden sähkömarkkina varmasti Euroopan edistyksellisin, emme mekään ole riippuvuuksista irrallaan. Se näkyy tällä hetkellä jokaisen energialaskussa.

Samaan aikaan kun Euroopan unionin teollisuuspolitiikassa peräänkuulutetaan kaikilla rintamilla entistä enemmän strategista autonomiaa, resilienssiä ja huoltovarmuutta, energiapolitiikan perusta on jäänyt tässä hoitamatta.

EU-maat ovat sinänsä aivan oikein vähentäneet omia fossiilisia energialähteitään ja luopuneet erityisesti kivihiilestä, mutta eivät ole kyenneet riittävästi korvaamaan sitä uusilla vähäpäästöisillä vaihtoehdoilla. Siksi on jouduttu turvautumaan fossiilisen energian tuontiin.

Vasta nyt EU-maat alkavat havahtua siihen tosiasiaan, että ilman lisäinvestointeja ydinvoimaan niiden on erittäin vaikea toteuttaa ilmastotavoitteitaan. Moni maa on perumassa päätöksiään ydinvoimaloiden sulkemisesta ja muun muassa Alankomaiden uusi hallitus päätti juuri tehdä täyskäännöksen ja rakentaa myös kaksi uutta ydinvoimalaa. Presidentti Macron puolestaan linjasi ison ydinsähkön viejän Ranskan rakentavan peräti 14 uutta ydinvoimalaa vuoteen 2050 mennessä.

Myös EU-komissio havahtui pitkän väännön jälkeen lisäämään nyt ydinvoiman, joskin vain osittain, mukaan kestävän rahoituksen taksonomiaan. Tämä on aivan välttämätöntä. On laskettu että vuoden 2030 ilmastotavoitteisiin pääseminen vaatii EU-alueella ylimääräiset 390 miljardin investoinnit joka vuosi. Tässä energiapaletissa myös ydinvoiman on oltava vahvasti mukana. Pelkästään tuulivoima tai aurinko ei riitä.

On myös hyvä huomata, että tällä hetkellä Euroopan unionin uusiutuvasta energiasta 60 prosenttia tulee biomassasta. Senkään käyttöä ei siis pitäisi nyt kovasti lainsäädännöllä rajoittaa, tai seurauksena on taas lisääntyvä fossiilisten tuonti.

Suomessa on aivan oikein päätetty lisätä omaa sähköntuotantoa ydinvoiman avulla. Olkiluoto 3:n käyttöönotto tulee jo pian parantamaan tilannetta. Sen sijaan Fennovoiman yllä on Rosatomin ison roolin johdosta tummia pilviä. Riskit ovat kasvaneet merkittävästi, ja ne on syytä huolellisesti arvioida. Ydinpolttoaineen osalta ei pitäisi sitoa itseään yhteen toimittajaan.

Energian myynti tarjoaa Venäjälle ison vääntövoiman, jota se ei kaihda tarvittaessa käyttää. Se on kasvattanut energiamarkkinaansa määrätietoisesti Kiinan suuntaan, eikä mene enää polvilleen vaikka hanat Euroopan suuntaan väännettäisiin kiinni. Sen sijaan keskellä kylmää talvea Eurooppa saattaisi mennä. Nyt on investoitava omaan vähäpäästöiseen energiaan, sillä riippuvuus tekee Euroopasta heikon.

Julkaistu Satakunnan kansassa 24.2.2022.