Suomen ja Ruotsin hakeutuminen Naton jäseneksi on saanut monet kysymään, onko EU:n puolustusyhteistyöllä enää tehtävää, jos miltei kaikki jäsenmaat jatkossa kuuluvat Natoon. Kyllä sillä on, ja nyt vielä ehkä selkeämpi ja painavampi rooli kuin aiemmin. 

Jotta Nato pystyy tehokkaasti hoitamaan omaa kollektiivisen puolustuksen tehtäväänsä, on EU-maiden infrastruktuuri ja puolustuskalusto laitettava kuntoon. Tässä Euroopan unionilla on keskeinen rooli. 

Se tulee nyt keskittymään erityisesti puolustustarvikkeiden yhteishankintaan, strategiseen puolustussuunnitteluun sekä Euroopan puolustusteollisen perustan tukemiseen. Näin Euroopan unionista voidaan rakentaa Natolle vahvempaa eurooppalaista pilaria. 

Viime vuosina EU:n puolustus- ja turvallisuusyhteistyö on ollut pääosin laajan turvallisuuden yhteistyötä, keskittynyt pitkälti ulkorajavalvontaan, terrorismin torjuntaan ja rauhan turvaamiseen EU:n ulkopuolella. Varsinaisen puolustuspolitiikan osalta merkittävimmät avaukset ovat olleet pysyvä rakenteellinen yhteistyö PESCO, sekä uusi puolustusteollisuuden rahasto ja sotilaallisen liikkuvuuden hankkeita (military mobility) rahoittava infrarahasto.

Tosin näihin on varattu aivan liian vähän rahoitusta EU-budjetissa. Neljä vuotta sitten komissio kyllä esitti kaukonäköisesti EU-budjettiin 5,7 miljardia euroa sotilaalliseen liikkuvuuteen, eli tie-, rautatie- satama- ja lentoliikenneinfran parannuksiin, joilla mahdollistettaisiin sotilasjoukkojen ja -kaluston liikkuminen tehokkaasti EU-alueella yli rajojen. Jäsenmaat kuitenkin tinkivät tämän summan 1,5 miljardiin ja leikkasivat samalla myös puolustusteollisuuden kehittämisrahaston komission ehdottamasta 11,5 miljardista 8 miljardiin ja rauhanrahaston 9,2 miljardista 5 miljardiin. Komission kaikkiaan esittämän 26,4 miljardin sijasta EU-budjetissa käytettävissä on nyt siis 14,5 miljardia euroa puolustuspolitiikan hankkeisiin. Toki tänä keväänä myös jäsenmaat ovat heränneet tähän kehnoon päätökseensä, ja on selvää että viimeistään seitsenvuotisen budjetin puolivälitarkastelussa painotus tulee muuttumaan.

Kaikilla EU-mailla on tarve nyt kasvattaa ja parantaa puolustuskapasiteettiaan merkittävästi. Viimeisen reilun 20 vuoden aikana vuosina 1999-2021 EU-maiden yhteenlasketuissa puolustusmenoissa on nähty 20 prosentin kasvu. Se saattaisi kuulostaa ihan hyvältä, ellei samaan aikaan verrokkialueellamme Yhdysvalloissa puolustusbudjetti olisi kasvanut 66 prosenttia, hyökkäyssotaa käyvällä Venäjällä 292 prosenttia ja Kiinassa peräti 592 prosenttia. Eurooppa on jäänyt sotilasmenoissa auttamattomasti jälkeen.

Kun jokainen maa nyt paineen alla lisää merkittävästi hankintojaan, on ne tehtävä koordinoidusti ja tehokkaasti niin, että tarpeettomat päällekkäisyydet ja toisaalta myös katvealueet vältetään. Samalla Euroopassa on investoitava alan teollisuuteen, tuotekehitykseen ja varmistettava kriittisten raaka-aineiden saanti. Euroopan tasolla on hankinnoissa tunnistettu nyt kolme kiireellistä painopistettä: ensinnäkin varastojen täydentäminen Ukrainan sodan vuoksi, neuvostoaikaisten järjestelmien korvaaminen sekä koko Euroopan ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmien vahvistaminen. Näiden kiireellisten vajeiden jälkeen komissio on ehdottanut  strategisten keskipitkän ja pitkän aikavälin ilma-, maa-, meri-, avaruus- ja kyberpuolustusvalmiuksien kehittämistä.

EU:n puolustusyhteistyön tiivistäminen on siis edelleen tarpeen. Se tehostaa jäsenmaiden toimintaa ja vahvistaa EU:n osallistumista Naton toimintaan. Nato on jatkossakin EU:n jäsenten yhteisen puolustuksen perusta. On todella tärkeä askel, että Suomi ja Ruotsi ovat siihen nyt myös liittymässä mukaan.

Julkaistu Uuden Suomen blogissa 27.5.2022.