Sunnuntaina käytävät eduskuntavaalit ovat mitä suurimmassa määrin myös EU-vaalit. Suomen eduskunnassa käsiteltävistä asioista vähintään puolet, joillakin sektoreilla jopa 80 prosenttia perustuu EU-tason päätöksiin. Jokaisen eduskuntaan valittavan on siis tärkeää tuntea myös Euroopan unionin päätöksenteko ja tiedettävä kuinka eduskunnasta näihin päätöksiin vaikutetaan. Ilman vahvaa kansallista otetta Suomi jää päätöksenteossa ajopuuksi.

Kuluneelta hallituskaudelta tästä on ikäviä esimerkkejä. Kun Marinin hallituksella on ollut sisäisiä ristiriitoja, eikä se ole kyennyt ajoissa muodostamaan omaa kantaansa, on Suomi jäänyt päätöksenteossa paitsioon. Ehkä kaikkein haitallisimpia esimerkkejä tästä ovat metsiin liittyvät linjaukset. Kun olemme Euroopan ylivoimaisesti metsäisin maa, eikä minkään muun maan kansantaloudessa metsillä ole yhtä suurta merkitystä, Suomen on EU:n metsäasioissa oltava erityisen ajoissa liikkellä ja hereillä.

Näin ei kuluneella kaudella ole ollut. Kun komissio esimerkiksi esitteli kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmä taksonomian ilmastokriteerit, Suomen hallitus vatuloi kantaansa yli puoli vuotta. Päätöksentekoon se kykeni vasta muutama viikko ennen ratkaisevaa äänestystä. On selvää että muihin vaikuttaminen oli silloin jo myöhäistä.

Lopputulemana kestävän ja aktiivisen metsätalouden ilmastohyötyjä ei huomioida kriteereissä. Samoin uhkaa nyt käydä EU-lainsäädäntöputkessa olevan luonnon ennallistamisasetuksen kanssa. Sen valmisteluun Suomen hallitus ei varautunut riittävästi. Komission pohjaesitys ei ota huomioon suomalaisen luonnon erityispiirteitä, eikä jätä liikkumavaraa kohdentaa luonnon tilaa parantavia toimia sinne missä niitä olisi Suomessa järkevää toteuttaa. Hallitus terävöitti omaa kantaansa esitykseen vasta kuukausia sen julkistamisen jälkeen, kun oppositio teki aiheesta välikysymyksen.

On selvää, että yhtä hoiperteleva ja jälkijättöinen EU-linja ei voi jatkua. Suomen tulevan hallituksen on ymmärrettävä että EU-politiikka on myös edunvalvontaa. On priorisoitava Suomelle tärkeimmät ennakkovaikuttamisen kohteet ja varattava ministeriöissä sekä riittävät viranhaltijatesurssit että myös poliittinen paino tämän varmistamiseen.

Terävöitymisen puolesta puhuu myös Sitran viime keväänä julkistama selvitys. Sen mukaan meillä kyllä puhutaan ennakkovaikuttamisesta, mutta käytännössä Suomi ei siihen ole viime vuosina erityisen tarmokkaasti kyennyt.

Brysselissä Suomen viranhaltijat ovat liian usein joutuneet toimimaan ennakkovaikuttamisessa pelkkien yleislinjausten kuten hallitusohjelman kirjausten tai EU-selonteon perusteella, kun tarkemmat kannat ovat puuttuneet.

Suomen virallinen vaikuttaminen on usein tapahtunut vasta kun EU-parlamentti ja ministerineuvosto jo käsittelevät komission esitystä. Tällöin ollaan auttamattomasti myöhässä. Vaikuttaa pitää jo silloin kun EU-agendaa muodostetaan eli kun komissio vasta valmistelee strategioita, työohjelmia ja lainsäädäntöehdotuksia. Tämä on ratkaisevan tärkeää, sillä lainsäädäntöaloiteoikeus kuuluu EU-järjestelmässä komissiolle. Jos esitykset tehdään jo lähtökohtaisesti Suomen kannalta huonolle raiteelle, pienellä maalla on jälkikäteen armottoman kova työ koota liittolaisia näitä kantoja kääntämään.

Kokoomukselle EU-vaikuttaminen on tulevalla kaudella yksi tärkeimmistä prioriteeteista. Suomen jäsenyys Euroopan unionissa on meille arvovalinta, ja niin talouden kuin turvallisuudenkin kannalta aivan ydinasia. Haluamme saada Suomen äänen kuulumaan vahvemmin EU-päätöksenteossa. Vahva EU:n kannattaminen ei tarkoita kritiikittömyyttä, vaan aktiivista vaikuttamista unionissa ja Suomen kansallisen edun puolustamista. Parhaillaan valmistellaan jo komission työohjelmaa tulevalle eurovaalikaudelle 2024-2029. Tässä Suomen intressien tulee olla vahvasti sisällä.

Julkaistu Uudessa Suomessa 1.4.2023.