Europarlamentaarikko
Euroopan komissio esittää uudessa pakkaus- ja pakkausjäteasetuksessa, että ravintoloiden tulisi siirtyä tulevaisuudessa pelkästään uudelleenkäytettäviin astioihin. Käytännössä tämä merkitsee, että...
”Suomella olisi täydet mahdollisuudet nousta kestävän kaivostoiminnan mallimaaksi”, MEP Henna Virkkunen (EPP/kok.) sanoi puhuessaan torstaina FinnMateria -messuilla Jyväskylässä. Hän...
Euroopan unionissa on asetettu tavoitteeksi puolittaa ruokahävikki vuoteen 2030 mennessä. Tästä vuodesta alkaen jäsenmaiden on raportoitava omasta ruokahävikistään, ja...
Maailman ympäristöpäivänä VirkkusVartissa puhutaan metsistä. Suomi on Euroopan ylivoimaisesti metsäisin maa ja metsätalous merkittävä osa kansantalouttamme. EU-tasolla työstetään parhaillaan...
Koronakriisin tasaantuessa odotukset ovat kääntyneet kohti talouden elvyttämistä. Investoinnit on suunnattava nyt niin, että ne vauhdittavat kestävää kasvua ja...
Tänään vietetään kansainvälistä Stop food waste -ruokahävikkipäivää. Aihe on ajankohtainen pandemian keskelläkin: Koronarajoitukset ovat saattaneet monin paikoin ruuantuotannon vaikeuksiin,...
Kolumnissaan (HS 22.3.) Jaana Savolainen kirjoitti oikein tekstiiliteollisuuden vastuullisuuspaineista. On hienoa, että yhä useampi suomalainen kuluttaja on tietoinen tekstiilintuotantoon...
Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) on tyytyväinen, että nyt tekstiilit on nostettu ensimmäistä kertaa luupin alle EU-komission keskiviikkona julkistamassa kiertotalouden...
Ilmastoneutraalius, resurssitehokkuus, kiertotalous. AamuVirkkunen ja Euroopan parlamentin kiinteistöistä ja logistiikasta vastaava pääjohtaja Leena Maria Linnus keskustelevat laskiaissunnuntain aamukahvien äärellä...
Suomen tavoitteena on olla edelläkävijä kiertotaloudessa. Jatkossa siis jätettä ei kertyisi enää lainkaan, vaan kaikki lajiteltaisiin ja raaka-aine kierrätettäisiin....
Euroopan unioni on asettanut kunnianhimoisen tavoitteen olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Se on todella kova, mutta tärkeä tavoite. Tähän...
Kokoomusmepit näkevät Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ohjelmassa kunnianhimoisia ja tärkeitä mahdollisuuksia. Sirpa Pietikäinen painottaa kiertotaloutta, Petri Sarvamaa oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamista rahoituksessa ja...
Muoviroskan aiheuttamiin ympäristöongelmiin on tänä vuonna tartuttu EU-tasolla tiukalla kädellä. Ja hyvä niin, sillä vuosittain Euroopan unionissa syntyy yli...
Pyrkimys päästä eroon muovista avaa suuria mahdollisuuksia suomalaisille biopohjaisille tuotteille. Tuoreessa EU:n muovistrategiassa komissio ehdottaa, että osa kertakäyttöisistä muovipakkauksista...
Muovin keksimisestä tuli hiljattain 110 vuotta. Kovin suuriin juhliin ei ole aihetta, sillä maailma on hukkumassa muovijätteeseen. Seuraavina vuosinkymmeninä...
Muovin keksimisestä tulee tänä vuonna 110 vuotta. Kovin suuriin juhliin ei ole aihetta, sillä maailma on hukkumassa jätteeseen. Yksi...
Uusi puu -yhteisö järjestää Euroopan parlamentissa 5.–8.9. Mihin puu pystyy? -näyttelyn puupohjaisista ratkaisuista, jotka vastaavat arkea muuttaviin globaaleihin haasteisiin....
Tänään AamuVirkkunen kertoo kiertotaloudesta ja muovistrategiasta. Jakson näet klikkaamalla ylläolevaa kuvaa, ja YouTube-kanavaltani löydät myös muita työtäni käsitteleviä jaksoja....
Kolumni Keskisuomalaisessa 20.5.2017 Ruuan poisheittäminen tuntuu pahalta, jopa väärältä. Kunnioitus ruokaa kohtaan istuu meissä suomalaisissa tiukassa ja hyvä niin....
EU-alueella heitetään vuosittain ruokaa menemään arviolta 89 miljoonaa tonnia. Tämä tarkoittaa arvioiden mukaan 143 miljardin euron kustannuksia ja 170...
Europarlamentaarikko Henna Virkkunen pitää kiertotaloutta merkittävänä askeleena kohti uusia innovaatioita. EU-parlamentti äänestää kiertotalouspaketista täysistunnossa tiistaina. ”Euroopan tulevaisuuden kilpailukyky edellyttää...
Viime päivinä on uutisoitu Helsingin rantojen roskaantumisesta muovijätteeseen. Meriin päätyvän muovin määrä on valtava globaali ongelma. ”Nykytahdilla maailman merissä...